Syksyn punertamia pihlajanmarjoja, kellastuneita marjapensaita ja hohtonsa menettäneitä perennoja. Avonainen terassi puutarhakalusteineen ja kookas valkoinen asuntovaunu – siinä komeilee Anne, 62, ja Kari, 68, Mäkisen koti pihapiireineen.

Naapureitakin riittää. Ympärillä nököttää vaunuja siisteissä riveissä kallioisessa maisemassa. Eläkeläispariskunta on asunut nyt viiden vuoden ajan kesät talvet asuntovaunussaan Lukkuhaan leirintäalueella Isokyrössä Etelä-Pohjanmaalla.

– Emme päättäneet asettua tänne asumaan ympärivuotisesti. Yksi vuosi emme vain lähteneetkään takaisin kaupunkiin, kun syksy tuli. Emme millään malttaneet, Anne naurahtaa.

Mäkisillä on vaunukodin lisäksi kerrostaloasunto viidenkymmenen kilometrin päässä Vaasassa. Siellä pariskunta käy välillä pistäytymässä. He hakevat postit, vievät satokaudella marjoja ja kirsikoita pakkaseen tai vaihtavat kesähepenet syksyvarusteisiin.

Annelle Vaasan asunto on myös majapaikka, kun hän käy silloin tällöin kaupungissa hoitamassa pariskunnan lastenlapsia.

Mutta miksi ihmeessä Mäkiset asuvat asuntovaunussa ympäri vuoden?

Luonto, vapaus ja puuhastelu – siinä ovat pariskunnan painavimmat perusteet.

Lukkuhaassa metsä alkaa kymmenen metrin päästä vaunusta. Pihalla hyppivät oravat, rusakot ja linnut. Vuodenaikojen vaihtelun huomaa Lukkuhaassa aivan eri tavalla kuin kaupungissa kerrostalokodissa. Täällä ympärillä ei ole harmaita betoniseiniä.

– Mitäpä siellä kaupungissa edes tekisimme. Täällä on aina jotain puuhaa, jotain pientä nyppimistä, Kari huomauttaa.

Hän on mieltynyt myös vaunuasumisen vapauteen. Jos haluaa seuraa, ei tarvitse kuin astua ovesta ulos. Jos haluaa rauhaa, astuu ovesta takaisin sisään. Ja takaraivossa on aina mielessä se, että maisemaa voi vaihtaa, jos tuttu tienoo alkaa tympäännyttää.

– Kyllä meitä varmaan välillä vähän pössöinä piretähän, kun me ollaan täällä kesät talvet, Anne myöntää.

Vaikka leirintäalueella asuminen sujuu mukavasti, Mäkiset eivät ole halunneet luopua kaupunkikodistaan. Annen mukaan Vaasan tukikohta on hyvä olla olemassa sen varalta, että jotain ennalta-arvaamatonta tapahtuisi. Vaunu voi hajota, tai vakava sairaus voi yllättää.

Tämä pariskunta ei kauaa samoilla sijoillaan seiso. Se käy ilmi, kun Mäkiset kertovat tavallisista päivistään Lukkuhaan leirintäalueella.

Syksyisin riittää haravoitavaa. Kesäisin puuhaa on oman pienen pihamaan rapsuttamisessa ja leirintäalueen nurkkien siistimisessä. Metsästä pariskunta poimii ämpärikaupalla mustikoita, sieniä ja puolukoita. Muutaman kilometrin kauppareissut hoituvat kätevästi polkupyörällä.

Talvisin liikuntaa saa lumitöitä tehdessä ja Lukkuhaan portaita lakaistessa.

Saunomassa Mäkiset käyvät neljä kertaa viikossa. Talvisin etenkin Annen mielipuuhaa on avannossa uiminen.

Kun pariskuntaa pyytää kuvailemaan pyörien päällä lepäävää kotiaan, he alkavat tarinoida koko leirintäalueesta.

– Emme me pahemmin sisätiloissa oleile. Olemme ulkona, jos sää vain suinkin sallii, Kari sanoo.

Syksyllä ja talvella Lukkuhaassa on arkisin hiljaista. Mäkisten lisäksi vain muutama pariskunta viihtyy alueella ympäri vuoden. Mutta viikonloppuisin leirintäalueella on synkimpäänkin vuodenaikaan vipinää.

Kiihkeimpinä kesäkuukausina alueen kaikki 150 vaunupaikkaa ovat täynnä.

– Vilkkaimpaan aikaan Lukkuhaka on oikeastaan kuin suuri kylä, Kari kertoo.

Kun väkeä piisaa, Mäkiset pysähtyvät puuhastellessaan ja kävelyretkillään tämän tästä juttelemaan karavaanarikollegoidensa kanssa. Tavallista on myös piipahtaa tuttavien luona vaunukahveilla.

Lähin naapuri on kirjaimellisesti kivenheiton päässä. Viereiseen vaunuun on matkaa vaivaiset 4,5 metriä.

– Vähän pakkohan sitä on sosiaalinen olla, että täällä viihtyy, Anne hymyilee.

5,6 metriä kertaa 2,5 metriä eli 14 neliötä. Sen verran on tilaa Mäkisten asuntovaunussa. Kesäkaudella neliömäärä kaksinkertaistuu, kun mukaan laskee vaunun etupuolella olevan telttakatoksen. Ilmojen lämmettyä Mäkiset ruokailevat ja kahvittelevat teltan puolella.

Sisältä asumus vaikuttaa yllättävänkin tilavalta. Vaunun perällä on mukava makuutila. Makuusopen vieressä on pikkuinen vessa ja suihku. Keskiosassa on keittopiste, ja etuosassa ruokapöytä sekä oleskelutila ruskeine u-kirjaimen muotoisine nahkaistuimineen. Siellä täällä on pieniä koriste-esineitä ja tauluja. Ikkunalla hehkuvat koristevalot. Tunnelma on kodikas.

– Kyllä täällä tilaa on, väljää suorastaan. Joskus isolla porukalla kun istutahan, niin ruokapöytä vain jää vähän pieneksi, Kari kehaisee.

Annen mukaan vähäisissä neliöissä on helppo elää, kun nurkissa ei pyöri turhaa tavaraa, ja kaikelle tarpeelliselle on oma paikkansa.

Kaikkiaan asuntovaunussa on säilytystilaa yllättävän paljon. Vaunusuunnittelija on keksinyt hyödyntää pienetkin sopet. Esimerkiksi sängyn alle saa paljon tavaraa talteen.

– Olen ollut aina kauhean tarkka järjestyksestä. Olen huomannut, että se helpottaa suuresti pienissä tiloissa asumista, Anne selittää.

Kaupunkikodissa Mäkiset säilyttävät tavaroita ja vaatteita, joita he eivät tarvitse päivittäin. Esimerkiksi juhliin pariskunta kaartaa aina Vaasan kautta, sillä juhlavaatteet ovat säilössä siellä.

Kuudelle hengelle rekisteröidyssä asuntovaunussa riittää tilaa jopa yövieraille. Mäkisten kahdeksan 4–11-vuotiasta lastenlasta ovatkin Lukkuhaassa usein vierailulla. Enimmillään Mäkisillä on ollut majoitettavana kerralla kolme pientä yökyläilijää. Ruokailutilan saa muutettua yön ajaksi vuoteeksi.

– Lapset kysyvät aina, koska voi tulla seuraavan kerran kylään. Täällä ollessaan he juoksevat ulkona kavereiden kanssa: tekevät löytöretkiä lähimetsään, leikkivät kiipeilytelineissä ja käyvät reippaasti uimassa talvellakin, Kari selittää.

Pian syksy kääntyy talveksi ja lämpömittarin lukema laskee miinukselle.

Mäkiset vakuuttavat, että paukkupakkasillakaan asuntovaunussa ei tarvitse värjötellä. Lattialämmitystä voi säätää samalla tavalla kuin minkä tahansa asunnon patterin termostaattia.

Mäkiset ovat viettäneet nykyisessä ykköskodissaan myös joulua.

Pari vuotta sitten juhlaillallinen syntyi leirintäalueen yhteiskeittiössä 16 sitkeän karavaanarin voimin. Joulupöytä notkui laatikoista ja muista perinteisistä jouluherkuista.

Mäkiset ovat viettäneet karavaanarielämää vuodesta 1984. Lukkuhaasta he saivat vaunupaikan noin 20 vuotta sitten.

– Vaikka tämä on ehkä Suomen paras paikka, vaihdamme välillä maisemaa. Viime vuonna teimme pienen reissun Kuopion seudulle, Kari kertoo.

Alkuaikoina perhe reissasi ahkerasti. Tutuksi kävivät paitsi koti-Suomi myös Ruotsi ja Norja. Sittemmin reissuinto on hieman laantunut. Viimevuosina reissuja on tehty suunnilleen joka toinen vuosi, koska Annen selkä ei kestä istumista.

– Vanhemmiten ei enää huvita lähteä. Viihdyn kotona, Anne sanoo.

Vuosikymmenten karavaanariharrastuksen aikana on kertynyt paljon tuttavia eri puolilta Suomea.

– Reissuillamme käymme tapaamassa vanhoja tuttuja. Ja uusia ystävyyksiäkin solmitaan.

Mäkisten vuosikymmenten kokemus pienissä tiloissa asumisesta ja matkustamisesta on jättänyt pariin jälkensä. Vuodet ovat hioneet pariskunnasta sangen sopuisan kaksikon. Vaikka tilaa on vähän, ei kumpikaan myönnä hermostuvansa toiseen.

– Se on ihan kirjaimellisesti niin, että sopu sijaa antaa. Ei kai sitä täällä edes viitsisi olla, jos pitäisi riitelemään ruveta, Anne sanoo.