Traktorin moottori hurisee tasaisesti tyhjäkäynnillä. Nuori nainen harppoo pellon laitaa punaiset leikkurit farkkujen takataskusta pilkottaen. Hän on Anna Niittynen, 35, Kallelan sukutilan keskimmäinen tytär. Varmoin ottein hän katkaisee haalistuneen punaisen tsinnian jäykän varren ja asettaa sen ämpäriin. Musta muoviämpäri täyttyy erisävyisistä punaisista ja oransseista kukista.
Annan suku on viljellyt maata eteläisessä Perniössä, Varsinais-Suomessa jo useammassa polvessa. Annasta ei isoveljensä tavoin kuitenkaan tullut maanviljelijää, vaan hän työskentelee arkisin maisemasuunnittelijana maisema-arkkitehtitoimistossa. Takaisin pellolle hänet toivat kukat.
– Olen aina ollut oikea kukkien keräilijä. Lapsena ajelin ympäri peltoja pienellä Honda Monkeylla ja keräsin peltokankareelta niittykukkia. Tein kukkaseppeleitä ja kaikenlaisia kukkainstallaatiota ennen kuin tiesin edes sellaisten olemassaolosta. Kukkien kerääminen on edelleen ihaninta mitä tiedän, Anna kertoo.
Pari vuotta sitten hän ryhtyi kasvattamaan kukkia omalla palstallaan Vantaalla. Hän halusi yksinkertaisesti saada niitä lisää kotiin. Pikkuhiljaa ajatukset liukuivat kohti jotain suurempaa.
– Huomasin, että kukkani kiinnostivat muitakin ja ryhdyin miettimään, että missä voisin viljellä niitä isommassa mittakaavassa. Kaikki sanoivat, että Perniössä tietenkin!
Anna kylvi siemenet viime vuoden kevättalvella taimikasvatuskennoihin. Toukokuussa hän istutti ne pottiputkella yhdessä vanhempiensa sekä 5-vuotiaan Siiri-tyttärensä kanssa ohra- ja kurpitsapeltojen väliin jääneelle kapealle kaistaleelle. Tuhansista taimista syntyi kaksi komeaa, toista sataa metriä pitkää kukkapenkkiä. Taimien päälle levitettiin hallan varalta suojaharso ja niitä tuettiin vadelmien viljelystä tutulla tukiverkolla. Kasvukauden aikana kukkia lannoitettiin kasteluveden joukkoon lisätyllä lannoitteella. Torjunta-aineita ei käytetty.
– Istutimme taimet sen sijaan kasviperäisestä materiaalista valmistettuun biohajoavaan kalvoon. Se ehkäisee rikkakasvien kasvua sekä varaa lämpöä ja pitää kosteuden kasvualustassa, Anna kertoo.
Lämmin tuuli huojuttaa pienikukkaisia auringonkukkia, daalioita ja kosmoskukkia. Koristeellinen ohdakeperhonen laskeutuu tsinnian keltaiselle keskustalle, ja kimalainen pörrää ahkerasti leijonankitojen kimpussa. Musta korppi lentää pellon yli käheästi raakkuen.
Anna etenee kukkapenkin reunaa ripeästi. Punaiset leikkurit katkovat rytmikkäästi kukkien varsia, ja tällä kertaa syliin kertyy hulppea kimppu erilaisia pehmeänpunaisia ja vihertävän valkoisia kukkia. Joukossa on niukasti ylimääräistä vihreää, sillä kukkatarhurin ei tarvitse kimpuissaan kukkia säästellä.
– Aloitin viljelyn lajeilla ja lajikkeilla, joista minulla oli jo aiempaa kokemusta. Ensimerkiksi tsinnioista tiesin entuudestaan, että ne ovat varmoja kasvatettavia. Halusin kokeilla myös joitakin minulle uusia yksivuotisia, kuten kruunuvuokkoja, tiibetinkoirankieliä ja ritarinkannuksia. Yksi löytö johti toiseen.
Annan lempisävyt löytyvät murretusta väripaletista ja sidontatyyli on rennon epämuodollinen. Tämänhetkinen lempikukka on pitsimäisen romanttinen koristeporkkana ’Dara ’. Myös pulleakukkaiset kiinanasterit lukeutuvat suosikkeihin.
– Pidän enemmän isokukkaisista, tähtimäisistä kiinanastereista kuin muista pikkuastereista. Asterit ovat kuitenkin melko herkkiä kasvatettavia. Esikasvatus ei välttämättä onnistu ihan pelkästään omalla ikkunalaudalla, koska ne tarvitsevat paljon lämpöä ja valoa. Ne ovat myös alkuvaiheessa hyvin hallanarkoja.
Suomessa kasvatettujen leikkokukkien valttina on niiden tuoreus. Kukat poimitaan pelloilta joko aikaisin samana aamuna tai edellisenä iltana, jolloin nestejännitys on korkeimmillaan. Kasvukauden lyhyydestä huolimatta tuotanto on Suomessakin mahdollista.
– Olisi mukavaa, jos ihmiset heräisivät siihen, että lähellä viljeltyä leikkokukkaa on meilläkin saatavilla. Esimerkiksi Hollannista Suomeen rahdatut leikkokukat voivat olla alun perin kotoisin jostakin hyvin kaukaa, ja ne on säilötty ties missä vaiheessa.
Nuoren kukkatarhurin arki on kiireistä. Viljelysten hoitamiselle jää työn ja perheen jälkeen niukasti aikaa. Hortonomin koulutus sekä Perniössä asuva Virva-äiti ovat olleet viljelyksessä tukena ja apuna. Virheitäkin on tullut tehtyä, mutta niistä on otettu opiksi uutta kasvukautta silmällä pitäen.
– Taimikasvatukseen kannattaa satsata ja mahdollisuuksien mukaan tehdä useita peräkkäisiä kylvöjä. Etukäteissuunnittelu ja tarkka kirjanpito eri työvaiheissa auttavat kukkien elinkaaren ja kukinnan parempaan hallintaan. Leikkokukan tärkein ominaisuus on sen kestävyys.
Annan kotoa löytyy nykyisin paljon kukkia, kuten oli alun perin haaveena. Hän kertoo, että keittiönpöytä on puolillaan erilaisia kukkapurnukoita ja muita ”tekeleitä”.
– Moni on löytänyt Instagram-tilini, ja kyselyitä tulee sitä kautta. Olen myynyt kimppuja myös läheisiin kauppoihin ja toimittanut kukkia kukkakauppoihin.
Anna Niittysen leikkokukkia löydät hänen Instagram-tililtään @annaniitty
