Kylvin nurmikonsiemenet suoraan rikkaruohojen päälle ja mietin: miksi tehdä vaikeasti, jos voi tehdä huolettomasti?
Tästä puutarhakaudesta jäi käteen uusia oppimiskokemuksia, kuten aivan liian kunnianhimoinen perennapenkki. Kovin juttu oli nurmikon kylväminen anarkistiseen tyyliin, kirjoittaa Viherpihan kolumnisti Anna Perho.
Olen aina tuntenut vetoa pieneen anarkismiin. Siksi väitänkin, että syksy on puutarhurin parasta aikaa: ei hyttysiä, ei porottavaa aurinkoa ja alituista kastelemisen velvoitetta. Ja mikä parasta, mikään ei kasva hulluna, joten mitään ei tarvitse kiirehtiä. Asiat maahan ja sitten sisätiloihin torkkupeiton sisälle aktiivisesti odottamaan joskus kuukausien päästä saatavia tuloksia.
Savikka ja juolavehnä tuntuvat viihtyvän hyvin.
Tämän kesän saldosta jäi käteen uusia oppimiskokemuksia, kuten aivan liian kunnianhimoinen perennapenkki. Siihen upottamani noin 70 tainta eivät ainakaan vielä ole ryöpsähtäneet ihanaksi brittityyliseksi runsaudeksi. Sen sijaan savikka ja juolavehnä tuntuvat viihtyvän hyvin. Tosin suosikkini, pieni kaunokainen, on asettunut ja alkanut levitä, mikä tuottaa sitä määrittelemätöntä hyvää mieltä ja ylpeyttä, mihin vain kasvit kykenevät.
Kovin juttu kesällä oli nurmikon kylväminen. Ripottelin alehyllystä löytämääni seosta rikkaruohojen päälle, ja siinä se. Ei lanaamista, multakuormia, kastelua ja muuta säätöä. Ja katso: parin viikon päästä ruohoa piti jo hieman leikata samoin kuin niitä aiemmin paljaita alueita, jonne kylvin rakastamaani apilaa. Sisäinen anarkistini saa tästäkin tyydytystä: miksi tehdä vaikeasti, jos voi tehdä huolettomasti?
Mutta ei tämä mikään Strömsö tietenkään ole. Nyt niin muodikkaat laventelit kiukuttelivat jättiruukuissaan ja kukkivat niin nihkeästi, että niillä ei täyttäisi edes teelusikkaa saati ihanaa tuoksuvaa pussukkaa liinavaatekomeroon.
Niittyalueilla ajauduin ongelmiin vuohenkellon kanssa. En tunnistanut sen sirkkalehtiä, ja niinpä se lähti valloittamaan toista kaistaletta erittäin aggressiivisesti. Lisäksi samalle alueelle levisi kaikenlaista epämäärää, minkä vuoksi päädyin kääntämään ja pressuttamaan koko penkin.
Syksyn jännittävimpiä manööverejä tulee olemaan pottitaimien istutus.
Syksyn jännittävimpiä manööverejä tuleekin olemaan pottitaimien istutus. Poteissa kasvaa syksyllä kylvettyjä, jo aluillaan olevia niittykasveja, joiden prime time koittaa ensi keväänä.
Kompostista en edes aloita. Ärsyttää vain, kun hehkutetut madot eivät suvaitse katsoa kompostiin päinkään, vaikka olen täyttänyt sitä bokashi-jätteillä ja muilla herkuilla.
Syksyn viimeinen projekti on talon eteen rakentuva pensasalue sekä muutaman puun valitettava poismeno, koska ne eivät laholtaan enää kestä ehkä syysmyrskyjä.
Mutta kaikkein parasta syksyssä on tämä: kun ajattelee ensi kevättä, aivan kaikki on taas mahdollista.
Anna Perho on valmentaja, toimittaja ja kolumnisti, joka kunnostaa 1800-luvun lopussa rakennetun talon puutarhaa Ypäjällä. Voit seurata projektia Instagramissa olipa_kerran_talo.
