Nyt on talolla tekemisen meininki. Listoja paikoillaan! Uusia ikkunalautoja joihin voi laittaa tuoksukynttilöitä ja yrttejä (tärkeää)! Pyyhekoukkuja!

Sisätilojen maalausurakoista on jäljellä enää kaksi: salin ja eteisen lattiat. Harkitsimme pitkään salin lattian hiomista ja lipeöintiä, mielikuvissani juuri se oikea tanskalainen, vaalea sävy.

Soitto tutulle muutti kuitenkin suunnitelman. Hän kertoi ei-niin-mairittelevasta kokemuksestaan, jossa lipeöinti muutti vanhan lattian neonkeltaiseksi (!). Kun emme tiedä, mitä puuta salin lautalattia on, palasin maalikarttojen pariin.

Sisätilat alkavat olla siis melko mukavassa mallissa kaikkeen koettuun nähden. Salista puuttuu lattian lisäksi enää kirjahylly, jota mieheni on kärsivällisesti piirtänyt yhä uudestaan. Lopullinen malli alkoi löytyä, kun päätimme säilyttää vanhan kulmakaapin, ja pienentää hyllyn peittämään vain yhtä seinää aiotun kahden sijaan. Kyllä, pidämme luke­misesta.

Salin takan slammaaminen oli suunnitelma numero yksi. Mutta mitä pidempään asiaa mietin, sitä kiinnostuneempi olen tulisijan kaakeloimisesta. Sen pitäisi internetin perusteella olla aivan mah­dollista, joskin homma pitää ”vain tehdä huolellisesti” kuten aina informatiiviset keskustelupalstat neuvovat.

Vanhaa taloa saneeratessa pääseekin monen sellaisen käsityöläisen jäljille, joiden olemassaolosta ei muuten tietäisi. Nyt käyn sähköpostikeskustelua tyypin kanssa, joka valmistaa kaakeleita – käsin. Se tuntuu sarjatuotantoaikakautena ihmeelliseltä.

Talon välikaton saneeraus toteutunee myös syksyn aikana. Ehkäpä koko remppa olisi kannattanut aloittaa tästä päästä, mutta nyt homma menee oppi­rahojen piikkiin. Eipä kai – vahva paino sanalla kai – siinä muuta, mutta mietin miten paljon vanhaa pölyä ja savea vintistä varisee kaiken uuden niskaan, kun imuri­auto saapuu pihaan.

Syksyn pääkohteisiin kuuluu myös saunaremontti. Entinen sauna revittiin paljaaksi, ja nyt se rakennetaan käytännössä uudelleen hormia myöden. Hormin myötä saunaan saadaan puukiuas, tuo kaiken tunnelmoinnin kuningas. Odotan sitä lapsellisen innokkaasti, vaikka aiemmin olin ihminen, joka nauroi pilkallisesti puusaunaintoilijoille. Hetivalmista sen olla pitää!

Vaan talo tekee taikojaan: nyt kiukaan paikalla on kasa hiekkaa, mutta mielessäni olen jo kohentamassa puita, kyykyssä onnen edessä.

Anna Perho on valmentaja ja kolumnisti, joka ei osaa perustella hankintaansa. Seuraa Rakkaudesta röttelöön -projektia Instagramissa @olipa_kerran_talo.