Olen valinnut asuinpaikkani intuitiolla – ensimmäisen asuntoni ostin, koska ikkunasta siivilöityi kaunis valo
Olen sitä koulukuntaa, jolle asuntoa etsiessä tärkeintä on sijainti, Anna Brotkin kirjoittaa kolumnissaan. Paikan henki syntyy maisemista, äänistä, tuoksuista ja tunnelmista.
Mistä saat ideat tarinoihisi? Mistä tämä idea lähti liikkeelle? Nämä ovat yleisimpiä kysymyksiä, joita minulta käsikirjoittajana kysytään. Haluaisin vastata, että jokin filosofinen kysymys alkoi häiritä minua, ja siitä syntyi ideani kirjoittaa. Mutta useimmiten oikea vastaus on, että kaiken takana on yksinkertaisesti paikka.
Inspiroidun vahvasti eri paikoista, niiden erityispiirteistä, maisemista, äänistä, tuoksuista ja tunnelmista. Niistä muodostuu paikan henki. Aloitan jokaisen uuden fiktiivisen tarinan kirjoittamisen sillä, että etsiydyn paikkaan, johon tarina joko sijoittuu tai voisi sijoittua. Ja välillä jopa toisinpäin: saatan kierrellä eri paikoissa inspiroitumassa, aistimassa niiden henkeä. Etsin paikkoja, joista haluaisin kirjoittaa.
Huomasin, että tuuli Pohjanmaalla kuulostaa erilaiselta kuin etelässä.
Kirjoittamaani Perhoset-elokuvaa varten vietin aikaa Seinäjoella, jotta saisin kiinni pohjalaisesta hengestä: huumorista sekä ylpeydestä ja yritteliäisyydestä. Juttelin paikallisille keskustan kahviloissa ja teollisuusalueiden Halpa-Halleissa, haahuilin ympäri kaupunkia, söin paikallisia erikoisuuksia kuten ananashampurilaista ja tuijotin laakeaa maisemaa. Huomasin, että tuuli Pohjanmaalla kuulostaa erilaiselta kuin etelässä.
Luomani Aikuiset-tv-sarja syntyi sekin nimenomaan paikan ympärille. Kallion kaupunginosa Helsingissä oli sarjan päähenkilö jo ennen päähenkilö-Oonaa. Aikuisissa yritin tavoittaa mahdollisimman tarkasti sen, miltä Kalliossa näytti, kuulosti ja ennen kaikkea tuntui vuosina 2018–2022. Pitkiä jonoja Hakaniemen UFF:n euron päiville, keskusteluja natuviineistä, kuivakukkakauppoja, jaettavia pikkuannoksia ravintoloissa ja rescue-koiria joka paikassa. Parikymppisten identiteettikriisejä, symbioottista ystävyyttä ja pakahduttavaa rakkautta.
Paikan merkitys yltää myös kotiini. Olen tietysti sitä koulukuntaa, jolle asuntoa etsiessä tärkeintä on sijainti, usein jopa mikrosijainti. Mitä näkyy ikkunasta, millaiseen tunnelmaan saavun, kun astun ovesta ulos. Olen valinnut kaikki asuinpaikkani intuitiolla.
Ensimmäisen asuntoni ostopäätöksen tein sillä perusteella, että ikkunasta siivilöityi kaunis valo juuri oikeasta suunnasta. Ei ollut väliä sillä, että asunnossa oli vähemmän neliöitä kuin olin ajatellut, ei makuuhuonetta ollenkaan, tai että kylpyhuoneeseen ei mahtunut pesukonetta. Riitti, että paikan henki oli oikea. Pyykit sain pestyä hyvin pyykkituvassa, ja sängylle pystyi rakentamaan oman pienen majamaisen onkalon olohuoneen nurkkaan.
Paikka ei olisi enää sama, sillä talo ei ole pelkkä talo, vaan se asettuu maisemaan.
Joskus nanosekunnin mielenhäiriössä olen miettinyt, voisiko sukutaloni joskus siirtää merenrantaan, sillä olen enemmän meri- kuin järvi-ihminen. Samassa tajuan, että ei tietenkään voi!
Paikka ei olisi enää sama, sillä talo ei ole pelkkä talo, vaan se asettuu maisemaan. Se on ikkunasta aukeava järvimaisema, pihalla tuoksuvat syreenit, se, miltä vaahterat kuulostavat ulko-oven kynnyksellä syyskuisena aamuna, keitä asuu naapurissa, ja millaiseen yhteisöön, ekosysteemiin ja historiaan talo asettuu.
