
Jyväskylä on valinnut yhdeksi asuntomessujensa teemaksi arkkitehti Alvar Aallon. Maamme kansainvälisesti arvostetuimmalla arkkitehdillä on ollut suuri vaikutus Jyväskylän katukuvaan, joten teemavalinta on perusteltu.
Asuntomessujen tiedottajan Paula Ukkosen mukaan messualueen taloissa ei plagioida Alvar Aallon arkkitehtuuria, mutta useissa messukohteissa on vaikutteita hänen taidonnäytteistään. Aalto näkyy erityisesti messukohteiden materiaalivalinnoissa ja muutamien atrium-talojen arkkitehtuurissa.
Lähimmäs Aallon muotokieltä pääsee Ukkosen mielestä Suomen Kodikas Talojen näytteilleasettama Villa Elissa.
Alvar Aalto asui osan lapsuudestaan Jyväskylässä ja hän perusti myös ensimmäisen arkkitehtitoimistonsa Keski-Suomen pääkaupunkiin. Uransa aikana Aalto ennätti suunnitella Jyväskylään 20 rakennusta, jotka valmistuivat 1920–1970-lukujen aikana.
Jyväskylän kävijä saa hyvän käsityksen Aallon arkkitehtuurin kehittymisestä pelkästään kaupungin keskustaa kiertämällä. Esimerkiksi Seminaarimäen kampuksen rakennukset, kaupunginteatteri, työväentalo sekä Alvar Aallon museo ja Keski-Suomen museo sijaitsevat muutaman neliökilometrin kokoisella alueella.