Vuosien jälkeen Mona Visuri alkoi pukeutua sopivan kokoisiin vaatteisiin: ”Olen arvokas missä tahansa vaatekoossa ja voin pukeutua kuten haluan”

”Pikku hiljaa huomasin, että housut eivät enää mene jalkaan. Kun tulin äidiksi vuonna 2016, kiloja rupesi kertymään imetyksen jälkeen. Myös korona-aika vaikutti elintapoihini. Arkiliikunta väheni, herkuttelin, stressimäärä kasvoi ja sain pitkän yrityksen jälkeen keskenmenonkin. Vaatekokoni muuttui S-koosta XL:ään.

Olen aina ollut tosi liikunnallinen, mutta en silti täysin tyytyväinen kehooni. Parikymppisenä ajattelin, että vatsan pitäisi olla litteä ja lihasten pitäisi erottua. Pidin reisiäni turhan pyöreinä. En toisaalta ihmettele ajatuksiani, sillä ne kertovat sukupolveni ajankuvasta. Ulkoiset paineet ovat olleet aina suuria, ja kehoista on puhuttu mediassa kriittisesti.

Kun oma kokoni kasvoi, tunsin epäonnistuneeni. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on ollut minulle aina tärkeää ja tiedän, miten syödä terveellisesti. Mietin, miten minulle on voinut käydä näin.

Tunsin, että en enää ansaitse kivoja vaatteita, vaikka olen aina tykännyt muodista. Aloin kulkea vain verkkareissa ja huppareissa.

Viime kesänä äitini kannusti minua pukeutumaan kuten ennen, muihinkin vaatteisiin kuin trikoisiin.

Aloin etsiä inspiraatiota Instagramista ja löysin termin midsize, josta sain samaistumispintaa. Näin itseni kokoisia naisia, jotka pukeutuivat kuten tahtoisin: tyylikkäästi ja ajattomasti. Niin aloin etsiä itselleni sopivia vaatteita.

Tilasin netistä satsin vaatteita koossa 44. Tajusin, että olin elänyt vaatekokosokeudessa, vanhassa ja pienemmässä koossani. En ollut etsinyt realistisen kokoisia vaatteita.

Löysin vaaleat housut, joita rakastan. Olin kuvitellut, että selluliitit näkyvät niistä läpi, enkä voisi käyttää vartalonmyötäisiä vaatteita. Olin niin väärässä.

Mietin, miksi en aiemmin ollut uudistanut vaatekaappia. Tuntui ihanalta löytää täydellisiä vaatteita, jotka nostattavat itsetuntoa.

Vähitellen olen laittanut pienet vaatteet kierrätykseen. Olen koostanut vaatekaappiani uudelleen ja miettinyt, miten kaikki uudet vaatteet sopisivat keskenään. Olen hankkinut muutamat ajattomat housut, kaksi paitaa ja neljä mekkoa. Teen harvoin enää hutiostoksia.

Sovituskoppeihin meno on itkettänyt edelleen, ja olenkin oppinut hyväksi nettitilaajaksi. Kivijalkakauppaan tarvitsen vielä äidin mukaan tsemppariksi.

Nyt teen itse asuvideoita someen midsize-tyylillä. Moni on tiedostanut saman, jonka itsekin ymmärsin: olen arvokas missä tahansa vaatekoossa ja voin pukeutua kuten haluan.

Olen hyväksynyt, että painoni on mitä on. Laihdutuskuurit ovat menneen talven lumia. Olen edelleen kiinnostunut hyvinvoinnista ja terveydestä. Olen oivaltanut, että kun pukeudun sopiviin vaatteisiin, joista nautin, myös liikun enemmän. Aloitin vasta uudelleen lapsuudenharrastukseni ratsastuksen. Pitkään ajattelin, että olen siihen liian iso.

Ajattelen, että kauneinta minussa on sisäinen hyvä olo ja ulkoisesti hymy. Minusta tuntuu todella kivalta mennä peilin eteen ja mallailla tyylejä. Olen huomannut, että kun olen alkanut taas pukeutua kuten tykkään, iloitsen myös meikkaamisesta ja hiusten laittamisesta.

Aiemmin elin niin, että voin tehdä jotakin vasta, kun jokin tietty vaate menee päälle. Saatoin jättää menemättä tilaisuuksiin, kun kaapista ei löytynyt kivoja vaatteita. Edelleen on päiviä, jolloin menkat ovat alkamassa ja keho tuntuu turvonneelta. Siksi minulla on turvavaatteita, joissa löydän kivan fiiliksen.

Muistutan itselleni jatkuvasti, että olen hyvä tällaisena. Ymmärrän, että keho muuttuu vuosien varrella. Kaikki on juuri nyt niin kuin pitää olla.”