
Julkaistu Meidän Talo -lehdessä 10/2022.
Sanna Löytynoja osti miehensä Akin kanssa vuonna 1917 rakennetun lapsuudenkotinsa Ylivieskassa. Pari on tehnyt remonttia Marjamäen päärakennuksessa hiljakseen, ja lopulta vasaran alle pääsivät myös alakerran sauna ja pesuhuone.
– Edellinen remontti tiloihin oli tehty 80-luvulla. Helppous oli siinä, ettei tarvinnut miettiä tehdäänkö remonttia tai voidaanko mitään pinnoista säilyttää, Aki sanoo.
Aki on rakennusalan ammattilainen, joten oli luonnollista, että hän vastasi myös oman talon kunnostusprojektista. Ulkopuolisella teetettiin vain sähkö- ja lvi-työt.
Pesutiloihin kuljettiin kapean käytävän ja kahden oven kautta, mikä ei ollut sujuvaa. Ensimmäisenä purettiinkin suihkutilan ja käytävän välinen seinä. Näin uuteen pesuhuoneeseen saatiin lisää neliötä. Seuraavaksi seinistä ja katosta poistettiin vanhat pintamateriaalit. Lattiat piikattiin auki vanhasta betonista, jotta eristeet saatiin vaihdettua. Myös kaivot uusittiin. Pohjatöiden jälkeen valettiin uusi lattia, jota kuivateltiin kaksi kuukautta.
– Ainakin tiedän, mitä lattian alla nyt on. Eristeiden päälle valetussa betonissa on vesikiertoinen lattialämmitys, Aki toteaa.
– Rakennusvaiheen jätin suosiolla Akille. Minä keskityin etsimään kristallikruunua ja tassuammetta. Tärkeysjärjestys ennen kaikkea, Sanna vitsailee.
– Oikeasti Sannan apu on ollut korvaamatonta. Jos olisi itse pitänyt kaikki suunnitella ja valita materiaalit, ei olisi onnistunut, Aki sanoo.
Ensimmäiset löylyt päästiin heittämään puoli vuotta remontin aloittamisesta. Aki on helpottunut, että kaikki sujui suunnitellusti. Ikäviä yllätyksiä ei tullut, sillä rakenteet olivat kunnossa. Sen sijaan pesuhuoneen seinälevyjen alta paljastunut hirsiseinä oli mieluisa yllätys. Se jätettiin esiin tuomaan hirsitalon alkuperäistä tunnelmaa.
Mitä remontti maksoi?
- LVI-työt 3 000 €
- Sähkö, valaistus ja kiuas 3 000 €
- Laatat ja amme 2 000 €
- Puutavara ja rakennustarvikkeet 2 000 €
Yhteensä 10 000 euroa.
Oman työn hintaa ei ole laskettu kustannuksiin.