"Olen asunut Järvenpäässä 35 vuotta. Kun tuli aika luopua isosta ateljeekodista lasten muutettua omilleen, päätin etsiä uuden kodin lähempää keskustaa ja palveluita. En loppujen lopuksi käynyt kuin tässä yhdessä asunnossa. Ihastuin heti valoisuuteen ja keittiön kulmaikkunaan, joka on vähän samantapainen kuin lapsuudenkodissani. Lisäksi kerrostalo sijaitsee rauhallisella alueella, vain puolen kilometrin päässä juna-asemalta.
Muutto ja vanhan kodin tyhjennys olivat iso ja raskas prosessi. Olin asunut edellisessä kodissani 30 vuotta, ja se tietysti näkyi tavaramäärässä. Luopumista piti tehdä ja isosti. Paljon oli silti sellaista, millä oli tunnearvoa ja mitä halusin edelleen säilyttää. Tulevaan kotiin ei tarvinnut ostaa juuri mitään uutta.
Lundian kirjahylly oli 1970-luvulla kodinperustajan tärkeimpiä hankintoja, Artekin ruokapöytä iso taloudellinen satsaus, vaikka se ostettiin käytettynä. Artekin jakkarat ja ritiläpenkit taas ovat lapsuudenkotini peruja. Tapiovaaran Domus-tuoleja sai vielä joitakin vuosia sitten kirpputoreilta muutamalla kympillä. Sieltä nämä omanikin ovat. Ne ovat vähän huojuvia mutta mukavia ja kauniita. Sohva on vuosikymmeniä vanha, mutta kymmenen vuotta sitten uusitun päällisen ansiosta täysin kunnossa.
Muuttokuormaa kasvattivat vanhojen rakkaiden huonekalujen lisäksi vuosikymmenten varrella kertyneet arkistot: kirjeet, lasten piirrustukset, omaan työhön liittyvät piirrosoriginaalit ja tekijäkappaleet. Paljosta pitää kuitenkin luopua, kun muuttaa puolet pienempään asuntoon.
Onneksi ystäville ja lapsille kelpasi moni tavara. Kirpputoreille vein astioita, kirjoja taas kirjastoon ja kierrätykseen, lasten legot ja muut lelut lahjoitin päiväkodeille. Tavaroiden läpikäyminen vei viikkokausia. Toipuminen urakasta kesti ainakin vuoden, enemmänkin.
Pintaremontti teetettiin ulkopuolisella remonttiliikkeellä. Myös keittiö uusittiin. Yläkaapistot on osittain korvattu yksittäisillä, paidan taskua muistuttavilla säilyttimillä, jotta keittiön ilme pysyisi kevyenä. Seinä maalattiin lempeällä vaaleanpunaisella. Se on väri, jota rakastan ja jota ripottelen mielelläni vähän joka paikkaan. Kun tarkasti katsoo, kodin jokainen ”valkoinen” seinä on itse asiassa vaaleanpunainen. Sävy antaa vaikutelman lämpimän valkeasta olematta kuitenkaan kellertävä.
Koska parkettilattia piti saada paikkausten jälkeen nopeasti valmiiksi ennen huonekalujen tuloa, hiominen ja lakkaus olisivat vieneet liian kauan aikaa. Päädyin vaaleanharmaaseen maalipintaan. Vesiliukoisen lattiamaalin sijaan vanha kunnon alkydimaali olisi ollut kestävämpi. Nyt pitää vain sietää aika helposti kolhiintuvaa lattiapintaa. Alkuperäiset tummanruskeat ikkunanpuitteet sekä ovi- ja lattialistat maalattiin valkoisella. Tunnelma keveni ja avartui heti.
Kasvoin perheessä, jossa arvostettiin taidetta ja tehtiin paljon käsitöitä. Äitini ja tätini, joiden kanssa kasvoin, rakastivat taidetta ja myös hankkivat sitä kotiin, vaikka olivat pienituloisia virkanaisia. Taulukauppoja tehtiin osamaksulla. Muistan, kuinka teininä harmitti, kun piti päättää, ostetaanko kotiin jääkaappi vai Erik Granfeldtin omakuva, ja taide voitti. Nyt maalaus on olohuoneessa, Eva Cederströmin vuonna 1954 maalaaman maiseman vieressä. Tuo maisema Granadasta oli lapsuuteni lempitaulu, vieläkin hyvin rakas.
Olen asunut nykyisessä kodissani kaksi vuotta, ja pieniä muutoksia tapahtuu jatkuvasti. Kokeilen mielelläni erilaisia värejä niin huonekaluissa kuin seinissä. Vaihdan taulujen paikkoja, ompelen uusia tyynynpäällisiä ja suunnittelen pieniä käytännöllisiä uudistuksia.
Koska vietän paljon aikaa kotona jo työnikin puolesta, se on minulle todella tärkeä paikka ja myös yksi luovuuden kohde. Kun löysin alennusmyynnistä ruotsalaisen kukkatapetin, en ollut ollenkaan varma, sopiiko se kotiini. Tapetti oli vain niin ihana, että pakko oli saada sitä johonkin seinään. Se tuli lopulta vierashuoneeseen.
Ajattelen kotia eräänlaisena leikkikenttänä, jossa voi sisustaessaan huvitella ja ottaa riskejä. Jos joku väri tai tapetti ei näytä hyvältä, maalataan tilalle uutta. Sellaisia riskejä joudun kuvan tekemisessäkin ottamaan. Työ on jatkuvaa kokeilemista, korjaamista ja uudelleen aloittamista.
Tällä hetkellä uusi intohimoni kodinsisustuksen ohella on neulominen. Osittain se on paluuta lapsuuden ja nuoruuden rakkaaseen harrastukseen. Suurimpana syynä siinä on kuitenkin Järvenpäässä sijaitseva mainio neulekahvila Lentävä Lapanen. Siellä me kaikenikäiset naiset eri aloilta ja elämäntilanteista istumme yhdessä neuletöinemme. Kodikkaaseen kahvilaan ja vieraaseenkin porukkaan on aina helppo mennä kutimen turvin. Kun oikein paha neuloosi valtaa, touhu hurahtaa helposti yötöiksi.
Berliinissä sijaitsee toinen kotini. Tärkeintä siellä ovat ystävät, loputon kulttuuritarjonta ja kaupungin ainutlaatuinen tunnelma. Olen sielultani kaupunkilainen ja viihdyn ihmisten ympäröimänä. Berliinistä on kuitenkin aina kiva tulla takaisin Suomeen ja kotoiseen pikkukaupunkiin Järvenpäähän."
