Pihasyreeni, Syringa vulgaris
Pihasyreenin kukkien voimakas tuoksu on monille yhtä kuin kesän tuoksu. Violettikukkaisesta lajista on myös valkokukkainen ’Alba’-lajike. Pihasyreeni kukkii parhaiten aurinkoisessa paikassa. Se tarvitsee tuoreen, ravinteikkaan ja runsasmultaisen maan, joka kannattaa kalkita muutaman vuoden välein. Pystykasvuinen pensas leviää juurivesoista. Niistä saa kätevästi uusia taimia, tai ne voi pitää kurissa ruohonleikkurilla. Pihasyreeniä voi suositella aidanteeksi ja suojakasviksi. Puolikaareen istuttamalla pensaista syntyy nostalginen syreenimaja. Pihasyreeni on terve ja pitkäikäinen pensas.
Kasvuvyöhyke: I–IV
Korkeus: 3–5 m
Valon tarve: aurinkoinen tai puolivarjo
Kukinta-aika: kesäkuu
Rusoheisi, Viburnum sargentii ’Onondaga’
Voimakaskasvuinen rusoheisi ’Onondaga’ on hyvä valinta, kun haluaa nopeasti kookkaan, hienon ja hieman erikoisen pensaan. Koiranheittä muistuttavan pensaan erikoispiirre on kukinto, jossa on kahdenlaisia kukkia. Reunoilla sijaitsevat kermanvalkoiset, steriilit laitakukat, keskellä ovat pienet vaaleanpunaiset kukkanuput, jotka eivät avaudu missään vaiheessa. Pensasta ei pidä istuttaa suoraan auringonpaisteeseen. Se tarvitsee tuoreen, kostean ja ravinteikkaan maan. Pystykasvuinen ja tiheä rusoheisi saa kirkkaanpunaisen syysvärin. Se sopii yksittäis- ja aidannekasviksi.
Kasvuvyöhyke: I–III
Korkeus: 150–200 cm
Valon tarve: puolivarjo tai aurinkoinen
Kukinta-aika: kesäkuu
Rinneangervo, Spiraea densiflora
Rinneangervon kukat avautuvat kuin tilauksesta kesä–heinäkuun vaihteessa, jolloin pensaita ja perennoja on melko vähän kukassa. Kukinta kestää 2–3 viikkoa. Sen jälkeen pensas kasvaa lisää ja kuihtuneet kukat jäävät uuden kasvun alle. Vahvajuurinen pensas sietää hyvin kuivuutta. Syksyllä se saa oranssinpunaisen tai punaisen ruskan. Rinneangervo on tiheä- ja jäykkäoksainen, korkeuttaan leveämpi ja litteän pyöreä. Se sopii aidanteeksi ja rinteeseen maanpeitekasviksi. Rinneangervoa ei tarvitse leikata moneen vuoteen. Tarpeen tullen sen voi uudistaa alasleikkauksella.
Kasvuvyöhyke: I–V
Korkeus: 80–100 cm
Valon tarve: aurinkoinen tai puolivarjo
Kukinta-aika: kesä–heinäkuu
Suikerovihma, Cytisus decumbens
Suikerovihman loistavan keltainen kukinta ilahduttaa touko–kesäkuun vaihteessa pari kolme viikkoa. Maanmyötäisesti kasvava pensas tulee täyteen pieniä kukkia. Tummanvihreät lehdet ovat pienet. Nuoret versot ovat vihreät. Rikkaruohot pitää kitkeä alkuvuosina, sillä pensas ei ole nuorena peittävä. Suikerovihma sopii kivikkotarhaan ja kuiviin paikkoihin, joissa muut kasvit eivät pärjää. Se vaatii täysin aurinkoisen paikan ja kuivahkon, hiekkapitoisen maan, sillä kasvi ei siedä seisovaa vettä. Suikerovihma ei tarvitse paljon ravinteita. Se talvehtii hyvin lumen alla, mutta on jänisten herkkua. Pensas voi tulla metrin levyiseksi.
Kasvuvyöhyke: I–IV
Korkeus: 20 cm
Valon tarve: aurinkoinen
Kukinta-aika: touko–kesäkuu
Mustilanhortensia, Hydrangea paniculata ’Mustila’
Kun mustilanhortensian vaatimukset täytetään, se ei tarvitse juuri mitään hoitoa ja kukkii runsaasti heinäkuun lopusta syyskuun loppuun. Vaatimukset ovat runsasravinteinen, tuore ja hapahko maa. Kuivuutta se ei siedä. Istutuskuoppaan voi lisätä havu- ja rodomultaa. Pystykasvuinen pensas kehittyy vuosien mittaan pyöreähköksi. Ryhdikäs pensas jaksaa kantaa kukinnot oksien taipumatta. Mustilanhortensiaa ei tarvitse leikata – leikkauksen sanotaan heikentävän kukintaa.
Kasvuvyöhyke: I–IV
Korkeus: 2 m
Valon tarve: aurinkoinen tai puolivarjo
Kukinta-aika: heinä–syyskuu
Puistoatsalea, Rhododendron ’Illusia’
Suomessa jalostettu lajike sai nimensä Pessi ja Illusia -sadun keijukaisen mukaan. Toisin kuin alppiruusut, atsaleat pudottavat lehtensä, joten kevätaurinko ei niitä kuivata. ’Illusia’ alkaa kukkia kesäkuun puolivälissä. Tertussa on 10–13 tuoksuvaa, valkoista kukkaa, joiden ylimmässä terälehdessä on keltainen laikku. Kukinta kestää pari viikkoa. Lehtiin tulee upea, punainen ruska. Pystykasvuinen pensas on yhtä leveä kuin korkea. Se kukkii parhaiten auringossa ja vaatii happaman, kostean ja kuohkean maan.
Kasvuvyöhyke: I–V
Korkeus: 130 cm
Valon tarve: aurinkoinen tai puolivarjo
Kukinta-aika: kesäkuu
Yakushimanalppiruusu, Rhododendron Yakushimanum-ryhmä, ’Kullervo’
Lajikkeen nimesi rouva Tellervo Koivisto Sibeliuksen Kullervo-sinfonian 100-vuotisjuhlavuonna 1992. Kukka on nuppuna vaaleanpunainen, auenneena valkoinen. Tiiviskasvuinen ’Kullervo’ on kaunis usean pensaan ryhmänä. Se sopii pihan ja metsän rajamaastoon tasoittamaan eroa puutarhan ja luonnonkasvien välillä. Istutusväli on metri. Vastoin yleistä käsitystä alppiruusut kukkivat parhaiten auringossa, kun pensaat suojataan kevätauringolta maan ollessa jäässä. Ne vaativat kostean, happaman ja kuohkean maan sekä tuulensuojaisen paikan.
Kasvuvyöhyke: I–III
Korkeus: 50–100 cm
Valon tarve: aurinkoinen tai puolivarjo
Kukinta-aika: kesäkuu
Endless Summer -jalohortensiat, Hydrangea Macrophylla-ryhmä
Endless Summer -hortensiat ovat ainoa jalohortensiaryhmä, joka kukkii saman vuoden versoilla. Uusi kasvu takaa, että kukintaa ei menetetä, vaikka vanhat versot paleltuisivat. Pensaat kannattaa silti suojata talveksi havuilla. Lumi on vielä parempi suoja. Happamassa maassa kukinto tulee siniseksi, kalkkipitoisessa vaaleanpunaiseksi. Suuret lehdet ovat voimakkaan vihreät. Pensas vaati paljon vettä ja ravinteita. Kasvi kukkii parhaiten aurinkoisella paikalla, kun juuristo saa lämpöä. Pensasta voi kasvattaa myös ruukussa, jolloin se kukkii lähes koko kesän pakkasiin saakka.
Kasvuvyöhyke: I–III
Korkeus: 100 cm
Valon tarve: aurinkoinen tai puolivarjo
Kukinta-aika: kesä–syyskuu
Asiantuntijat: Elise Sainio, Sainion Taimisto-Plantskola ja Tomi Tahvonen, Puutarha Tahvoset
Kuvat: Ulla Karjalainen, Puutarha Tahvoset, Saarioisten Taimisto, Marjatta Uosukainen ja Anu Väinölä
Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.
