Mökeillä melkein kaikki pinnat ovat puuta: lattia, katto, seinät ja jopa kiintokalusteet. Puu kuitenkin altistuu uv-säteille ja tummuu ajan myötä. Nykymakuun se voi tuntua joskus tunkkaiselta.
Mökin vaalentamiseen on monia vaihtoehtoja. Muista suunnitella kokonaisuus kunnolla ennen kuin tartut pensseliin.
1. Puhdista puu
Vanha keino puun valkaisuun on suopakäsittely. Se on hyvin hellä puhdistus, joka poistaa ajan tummentumia. Samaa tekevät apteekista löytyvät ammoniakkihöyry, vetyperoksidi, kloridi, oksaalihappo ja natronlipeä. Oksaalihapolla ja kloridilla voit poistaa myös huonekalujen lakka- ja puupinnoilta värjäytymiä.
Myös maalivalmistajilla on erilaisia tuotteita, jotka hidastavat puun kellastumista ja antavat sille vaalean pinnan. Esimerkiksi käyttövalmis lipeäliuos levitään siveltimellä vastahiotulle lattialle ennen puun suojaamista eli esimerkiksi öljyn levittämistä.
Aineet kannattaa aina testata ennen ison pinnan käsittelyä. Hyvä paikka on esimerkiksi huomaamaton pieni alue esimerkiksi kaapin takana. Muut paikat vieressä kannattaa suojata, jotta käsittelyainetta ei joudu sellaisiin paikkoihin, joihin sitä ei saa mennä.
2. Sävytä pigmentillä
Hellävarainen puun pintakäsittely jättää syyt näkyviin. Vaalentavia aineita ovat puuvahat ja -öljyt, joihin on lisätty vaaleaa pigmenttiä.
Muista puhdistaa puunpinta ennen käsittelyä. Sen tulee olla kuiva ja sileä. Kokeile haluamaasi värisävyä, sillä alta kuultava puun oma väri vaikuttaa lopputulokseen.
Myös petsillä vaalennus onnistuu, mutta sillä on vaikeampi saada siistiä, valumatonta jälkeä. Anna petsin kuivua ainakin vuorokausi. Petsejä on erilaisia, kuten valmiita lakkapetsejä tai veteen sekoitettavaa pigmenttiä. Ne eivät tee puun pintaan kalvoa. Perehdy tuotteiden käyttöohjeisiin etukäteen.
Puuvahalla saat yhdellä käsittelyllä peittävämmän pinnan kuin petsillä. Käytä puuvahaa puhtaalla puupinnalla, muuten se ei välttämättä tartu tasaisesti.
3. Maalaa
Täysi valkoinen heijastaa noin 80 prosenttia valoa, joten jos todella haluat valoa tilaan, se on varma valinta. Silti kaikkia pintoja ei tarvitse maalata. Tumma hirsiseinä voi näyttää hyvältä, kun katto on muuttunut valkoiseksi. Lankkulattian voit maalata valkoiseksi tai vaalean harmaaksi.
Valoisuutta voi lisätä tuunaamalla kalusteet valkoisiksi tai vaaleiksi. Keittiön ovet voit maalata tai vaihtaa valkoisiin. Tasojen vaihto käy kotinikkariltakin.
Sisustustyylistä riippuen voit ryhdistää vaaleaa ilmettä muutamalla mustalla tai tummanharmaalla elementillä. Jos tykkäät maalaisromanttisesta tyylistä, utuiset pastellisävyt sopivat kivasti esimeriksi tekstiileihin.
Joskus pelkkä katon maalaaminen riittää tuomaan valoisuutta.
4. Piristä väreillä
Jos viihdyt paremmin lämpimissä sävyissä, saat valoa ilman kylmää valkoistakin. Puun sävy on itsessään lämmin. Valkoinen voi olla raaka, se ponnahtaa liian jyrkkänä kontrastina puuta vasten. Kontrastit ovat tietysti mukavia, mutta niitä ei saa olla liikaa. Puun kaverina voi kokeilla tummanruskealla kevyesti taitettua valkoista, helmenharmaata tai ripausta lämpimän harmaata, joka tuo mieleen hulmuavan pellavan sävyt.
Ripaus kylmää puuvaltaisen sisustuksen joukossa saa puun sävyn näyttämään paremmalta. Kontrastina voivat olla vihreän ja turkoosin sävyt, joiden rinnalle voit tuoda myös vanhan roosan sävyjä.
Jos todella kaipaat lämpöä, tuo sisään auringon väri: keltainen. Kun yhdistät sen valkoiseen, tulos on raikas. Mökeillä ei paljon ole viherkasveja, mutta ne tuovat eloa juuri kelta-valkoiseen sisustukseen.
5. Lisää tehoa valaisimiin
Valaistusta voi parantaa vaihtamalla valaisimet tehokkaampiin ja lisäämällä valon lähteitä.
Vaikka viihtyisit mökillä muuten vain takkatulen loimussa, keittiön ja kulkureittien riittävä valaistus kannattaa tarkistaa, sillä se vaikuttaa turvallisuuteen.
Huone näyttää avarammalta, kun valaiset seinän tai katon. Lednauhan tai siron loisteputken voi kiinnittää seinän yläosaan, 15–20 senttiä sisäkaton rajasta alaspäin. Asenna nauhan tai putken eteen lista, jolloin valo heijastuu sen takaa kattoon ja seinään.
6. Valkaise ikkunanpokat
Ikkunanpuitteiden tumma väri syö luonnonvaloa. Perinteisesti ne on maalattu valkoisiksi ja kiiltäviksi. Valitse niiden pariksi vaaleat verhot.
7. Valitse vaaleita tekstiileitä
Kun muut värisävyt on valittu, voit vaihtaa tekstiilit niihin sopiviksi. Matto, verhot, tyynyt, lampunvarjostimet, pöytäliinat, isot ryijyt ja jopa vaasit piristävät tunnelmaa. Mökin tekstiilit saavat olla helposti puhdistettavia ja irrotettavia.
Asiantuntijat: arkkitehti ja sisustusalan lehtori Pirkko Palermaa, Salon seudun ammattiopisto ja sisustus- ja tekstiilisuunnittelija ja muotoilija AMK Susanna Kivilahti, Sisustustoimisto Rooma