16-vuotias Ritva neuloi vuonna 1963 kirkkaanpunaisen villapaidan – nyt paita on käytössä jo kolmannella polvella!
Anne Idman-Mihailovin äidin tekemä villapaita on jo 61-vuotias ja loistokunnossa. ”Väri on yhä hehkuva ja paita täysin nypytön”, Anne kertoo. ”Tästä kyllä riittää vielä lapsenlapsellenikin!” Jutun lopusta löydät lisää muitakin vaateaarteita.
Mikkeliläisellä Anne Idman-Mihailovilla on vaatekaapissaan aarre, joka on kestänyt käytössä jo kolme sukupolvea. Hänen äitinsä Ritva neuloi kirkkaanpunaisen kaarrokevillapaidan vuonna 1963 ollessaan 16-vuotias. Ohjeen hän keksi omasta päästään.
”Valmiita vaatteita ei juurikaan ollut, mutta äiti sai lankoja silloin tällöin, ja sai neuloa jotakin niistä. Äiti muistaa vieläkin, että paidan langat olivat ostohetkellä vyyhdillä, niin kuin siihen aikaan varmaankin kaikki langat”, Anne kertoo.
Ritvan jälkeen pusero siirtyi käyttöön hänen tyttärelleen. Anne kertoo pitäneensä paitaa vuosia erityisesti harrastuksessaan hevosten parissa.
”Villapaita on sen verran pienikokoinen, että pidin sitä teini-ikään saakka. Nykyään olen äitiäni reilusti yli päätä pidempi, eli paita ei ole minulle enää aikuisena mahtunut.”
Nyt pusero on siirtynyt sukupolvien ketjussa eteenpäin Annen tyttärelle Kanelille. Anne kertoo, että paita on edelleen loistokunnossa. Sen perusteella hän on pohtinut paidan materiaalia.
”Lanka on luultavasti kampavillaa, väri on hehkuva ja paita täysin nypytön, eli todella laadukas lanka kyllä kyseessä”, Anne sanoo.
”Olen tainnut pestä paitaa vain kerran. Ahkeralla tuulettelulla sitä on pääasiassa huollettu, eipä juuri muuten. Tästä kyllä riittää vielä lapsenlapsellenikin.”
Annen perheessä käsitöiden tekeminen on siirtynyt äidiltä tyttärelle. Ritvalla oli 1970-luvulla kutomo ja toiminimi, ja hänen neuleitaan lähti Yhdysvaltoihin asti. Annen makuuhuoneessa on edelleen äidin kutoma matto.
”Äiti teki neulekoneella siihen aikaan todella muodikkaita pitkiä neulehameita, mekkoja ja slipovereja. Meillä oli myös samanlaisia vaatteita. Muistan vaaleanpunaisen, kirkkaanpunaisilla sydämillä koristellun neulemekon ja äidilläni samanlaisen neulepaidan. Olin silloin noin nelivuotias”, Anne sanoo.
”Aktiivisen käsitöiden tekemisen äiti lopetti vasta nyt, 77-vuotiaana ja vähän pakosta.”
”Aktiivisen käsitöiden tekemisen äiti lopetti vasta nyt, 77-vuotiaana ja vähän pakosta, ranteiden ja sormien nivelrikon takia. Ihan viime aikoihin saakka hän oli seurakunnan kerhossa neulomassa sukkia muun muassa asunnottomille.”
Äidin käsityörakkaus on tarttunut tiukasti Anneenkin. Hän on ammatiltaan tekstiilialan artesaani ja tehnyt käsitöitä pienestä saakka.
”Neulomisen ja matonkutomisen ohella kehrään paljon lankaa perinnerukeilla ja värttinällä, kasvivärjään lankoja ja valmistan kansallis- ja muinaispukuja”, Anne kertoo.
”Kaneli ei suuremmin – vielä – ole hurahtanut käsitöihin, mutta hän on käsittämättömän hyvä piirtämään!”
Tuliainen juuri itsenäistyneestä Virosta ja monessa mukana ollut vihkimekko – nämäkin vaatteet ovat kestäneet vuosikymmeniä
Kysyimme Facebook-seuraajiltamme, mitkä heillä ovat kaikkein vanhimpia, edelleen käytössä olevia vaatteita. Ja mitä kestäviä aarteita vaatekaapeista löytyikään!
”Äitini 60-luvulla isälleen neuloma villapaita lienee vanhin. Kun ukista aika jätti, pusero siirtyi käyttöön isälleni. Seuraavaksi siihen pukeutui silloinen poikakaverini 1980-luvulla, ja nyt pusero on minulla. Puseroa on välillä parsittu ja korjailtu.” - Tiina
”Nokian kumisaappaat ovat vuodelta 1987 tai 1988. Loistava hankinta silloin!” - Marjo
”Ostin villatakin vuonna 1995 Tallinnan vanhankaupungin neuletorilta. Olin silloin kuukauden Tallinnassa käsityöalan koulutuksen työharjoittelussa. Viron itsenäisyys oli vielä tuore, ja monista tarvikkeista oli vielä pulaa. Villatakin valinta oli vaikea, sillä melkein samanlaisia oli niin monia! Tämä on hurjan lämmin ja kestävä, vuosien käytön jälkeen vain hiukan nyppyyntynyt kyynärpäistä, ei muualta.” - Tuula
”Rukka-sadetakkini on vuodelta 1986. Lempiväri, joka oli myös silloisessa untuvatakissani.” - Anette
”Asuin 1980-luvun alussa Tampereella. Tuohon aikaan opiskelija rahoitti opiskelunsa lainalla, joka oli maksettava ripeästi takaisin, ja siinä oppi venyttämään pennejä kaikin mahdollisin tavoin. Tampereella taisi olla tuohon aikaan kaksi Pelastusarmeijan kirpputoria, toinen Kyttälänkadulla lähellä Stockmannia ja toinen Satakunnankadulla. Kirppareilla kävi vain laitapuolen väkeä, mutta uteliaisuuttani kävin katsomassa ja yleensä löysinkin aarteita. Eräällä reissulla löysin tämän Marimekon ehjän tunikan. Väri tuntui aluksi räikeältä, mutta käytyäni 1986 värianalyysissa totesin sen olevan juuri kevään väri. Tunika maksoi viisi markkaa eikä laskosmallinsa vuoksi koskaan jää pieneksi.“ - Helena
”Olen neulonut tämän mekon 1990-luvun alussa, ja käytän sitä edelleen. Vaate toimi myös vihkimekkonani vuonna 2006. Mekko on 7 veljestä -lankaa, ja sitä neuloessani vasta opettelin, sillä olin ennen sitä neulonut vasta kolme työtä.” - Melissa
