6. luukku: Itse on hyvä sana – ihan vuoden jokaisena päivänä!



6. luukku: Itse on hyvä sana – ihan vuoden jokaisena päivänä!

Tuomas-tonttu seikkailee Meillä kotonan joulukalenterissa jouluaattoon asti. Pysy mukana! Tänään Tuomas on itsenäisyyspäivän vietossa.
Teksti Hanna Sandström
Kuvat Johanna Myllymäki

Itsenäisyys. Se on minusta sitä, että saan heti herättyäni tehdä ikioman tonttujumppani ja leikkiä päivällä kenen kanssa haluan. Ja että saan mennä joka ilta omaan turvalliseen kotiini ja nukahtaa tonttupetiini varmana siitä, että aamulla kaikki mukava alkaa taas alusta.

Itse on hyvä sana. Saan ihan itse valita monta asiaa, vaikka olen vasta 273-vuotias. Tosin vielä useamman asian päättää rouva Pukki. Hän kun tietää paremmin, mikä on kaltaiselleni pikkutontulle hyväksi.

Suomen itsenäisyyspäivä on juhla, johon kaikki suomalaiset saavat osallistua. Ja myös kaikki ulkomaalaiset. Ei haittaa vaikka ei ole iltapukua tai jalokiviä nutturassa.

Tiesitkö, että todella paljon väkeä kerääntyy Helsingin Hakaniemeen syömään yhdessä lounasta? Ulkona syöminen on minusta kaikkein hauskinta! Eräs herra Hursti antaa kaikille jonossa odottajille lämmintä keittoa ja hyvän mielen. Minusta se on ihanaa.

Jos mietit, mitä minä tässä väsään, niin lippunauhahan tästä tulee. Suomen hyvien ihmisten kunniaksi. Ripustan sen kuuseen myöhemmin.

Tonttumoi!

Pssst!

Kurkkaa myös muut Tuomas-tontun joulukalenterin luukut!

Julkaistu: 6.12.2018