”Kotonani on enää 550 tavaraa” – Sari, 57, luopui tuhansista esineistä

Se oli kuin naksahdus, Sari Pöyliö, 57, kuvailee.

– Silmäilin olohuonettani syksyllä 12 vuotta sitten ja huomasin, että minulla on kaksiossani tosi paljon huonekaluja: piironkia, lipastoa, kulmakaappi, pöytiä… Liikkuminenkin oli hankalaa, jos vieraita oli enemmän kuin yksi. Näin mielessäni vision tyhjästä, valkeasta kodista.

Siitä alkoi urakka kohti minimalistista kotia.

Kun lähtötilanteessa Sarin kotona oli ainakin 10 000 esinettä, on saldo nyt 550. On arvioitu, että suomalaisessa kodissa on keskimäärin kymmeniä tuhansia esineitä.

Sarin kotona yksin astioista kertyy sata esinettä, vaatteista hieman alle 50.

– Astioita on harmittavan paljon: kattaus kahdeksalle. Mutta tuntuisi ikävältä, jos vieraiden pitäisi syödä vuorotellen.

Kaapin hylly toimii myös kirjahyllynä. Aiemmin Sarilla oli suuri kirjahylly ja satoja kirjoja. ”Kirjahylly oli rakas ex-apelta saatu lahja. Se ja suuri osa kirjoista saivat uuden hyvän kodin poikani luota.”

Kaapit kumisevat lähes tyhjinä. Hyllyllä nököttää pari pyyhettä, toisella aluslakana ja kaksi pussilakanaa. Vaatekomerossa on hyvässä ojennuksessa viisi täsmälleen samanlaista puseroa.

Makuuhuoneen sisustus koostuu yhden hengen huolellisesti pedatusta sängystä ja kauniisti valoa siivilöivistä verhoista. Edes kattolamppua ei ole. Eihän Sari muuta lepohuoneeseensa tarvitsekaan, sillä makuuhuone on hänelle vain nukkumista varten. Pelkistetty tila hivelee Sarin sisustajan silmää.

Olohuoneessa on eniten tavaraa: televisio tasoineen, sohvaryhmä, pieni sohvapöytä, matto, sivupöytä pöytälamppua varten ja peti koiralle.

Tavarapaljoudesta Sari syyttää 11-vuotiasta karhukoiraa Topia. Nojatuolit ja peti ovat nimenomaan sen käytössä.

– Kun Topia ei enää ole, vähenee tavara täälläkin, Sari sanoo.

Makuuhuone on pelkistettyäkin pelkistetympi. Ikkunaverhot ovat jo 20 vuotta vanhat, eikä niihin kyllästy millään. Päiväpeiton Sari valitsi sen koirankestävyyden vuoksi.

Käytetyn myynti käy työstä

Kun Sari aloitti tavaran karsimisen vuonna 2011, ei japanilaisen järjestelyasiantuntijan Marie Kondon Konmari ollut Suomessa vielä ilmiö. Sari kertookin vähentäneensä tavaraa tuntemustensa ja halujensa mukaan vailla selvää suunnitelmaa.

Ensin lähti huonekaluja. Sitten Sari kävi kaappien kimppuun, yksi kerrallaan.

– Kaappeja kaivellessa huomasin, että minulla oli tosi paljon turhaa – esineitä, jotka olivat joskus olleet tarpeellisia, mutta eivät enää kahden lapsen lähdettyä omilleen. En oikein edes muista, mitä kaikkea laitoin pois. Se oli minulle jo niin merkityksetöntä, Sari kertoo.

Parin ensimmäisen vuoden aikana kotoa lähti 17 jätesäkillistä roskikseen, kierrätykseen ja lahjoituksina. Sari ei ole koettanut tienata tavaroillaan.

– Käytetyn tavaran myyminen on kuin työtä. En sure rahaa, jonka kenties ilmaiseksi antaessani menetän. Olen surutyön tehnyt jo siinä vaiheessa, kun olen todennut, ettei tämä ole minun juttuni. Silmistä pois vain jollekin, joka ajattelee toisin.

Kuvanveistäjä Paula Blåfield maalasi taistelevat metsot kattopellin palaselle. Olohuoneen sohva ja nojatuolit ovat Topin lempipaikkoja.

Ostamatta jättäminen on Sarin mukaan järkevämpää säästämistä kuin käytetyn myyminen.

Etenkin Facebookin kierrätysryhmissä pääsee hänen mukaansa nopeasti eroon itselle turhasta.

Materiasta luopuminen ei ole tehnyt koskaan kipeää, pikemminkin se on tuntunut helpotukselta. Näin siksi, että Sari karsii vain tavaraa, josta todella haluaa luopua. Tavaran vähentäminen ei sinällään ole tarkoitus.

Katumisellekin Sari antaa mahdollisuuden. Hän ei hylkää tavaraa heti, vaan kantaa poistoon menevät esineet ensin varastokomeroon muutamaksi viikoksi. Jos esinettä kaipaa tai tarvitsee koeajan aikana, ei sen aika ole vielä lähteä. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi silityslauta ja -rauta.

Karsintaa Sari on tehnyt aivan näihin päiviin asti. Viimeisimpiä poistoja on kahvinkeitin, joka nökötti keittiön kaapissa vain vieraiden varalta.

Rakkaat, muistojen kyllästämät esineet Sari on pakannut varastoon muistolaatikoihin. Niissä on vuosien varrelta mukaan tarttuneita pieniä esineitä ja papereita, kuten äidin ja kahden lapsen keskinäisiä muistilappuja.

– Ulkopuolisille ne ovat täysin arvottomia, mutta minulle hyvin tärkeitä.

Välillä tavaraa siunaantuu, vaikka sitä ei itse hankkisikaan. Hyvää tarkoittava vieras voi tuoda mukanaan täysin turhan tuliaisen.

Yllättäen Sari vakuuttaa, ettei harmistu turhista lahjoista lainkaan. Lahjasta paistaa kuitenkin antajan halu ilahduttaa. Ennen pitkää turha esine päätyy kuitenkin vaivihkaa kiertoon.

Itse Sari antaa lahjoja vain harvoin. Silloin hän käärii pakettiin jotain käytännönläheistä, jota tietää toisen tarvitsevan. Poika on esimerkiksi saanut kerralla lahjaksi viisi siniruudullista kauluspaitaa.

Sari käyttää vuoden ympäri samanlaisia poolopaitoja. Kesällä hän pukee trikoopoolon, talvella vielä sen päälle neulepoolon.

Grafiikkatyön Sari löysi kirpputorilta 1980-luvulla 20 markalla. ”Tämä on viimeinen tavara, joka tästä kodista lähtee”, hän sanoo.

Sujuvalismi sopii laiskalle

Moni kutsuisi Sarin kotia minimalistikseksi, mutta hän itse pitää sitä esimerkkinä sujuvalismista. Kuvaavan termin Sari on poiminut Teemu Kunton Minimalismi-kirjasta.

– Minulle sujuvalismi tarkoittaa sitä, että elämä on mukavaa ja helppoa, kun koti on kunnossa. Kotoa löytyy kaikki tarvittava mutta ei mitään turhaa, Sari sanoo.

– Tavarathan vaativat hirveästi työtä. Niitä pitää huoltaa, siirrellä ja puhdistaa. Minä en kerta kaikkiaan halua askarrella niiden kanssa.

Kun tavaramäärä on pieni, myös siivottavaa on vähemmän. Tavarat löytyvät heti, kun kaikella on paikkansa. Aamulla ei tarvitse miettiä, mitä laittaa päällensä, kun jokaiseen käyttötarkoitukseen on vain yksi vaihtoehto.

Minimalistisessa kodissa sotkut ja puutteet huomaa nopeammin kuin runsaasti sisustetussa kodissa. Sohvapöydälle jäänyt sukankudin huutaa olemassaoloaan, kun ympäristö on hyvin karsittu. Tavaraa pursuavassa kodissa taas yksi likainen kahvikuppi väärässä paikassa ei pistä silmään.

Kun sotkut ja puutteet huomaa, niihin myös tarttuu ripeästi. Jos kaapin kahva irtoaa, se on helppo kiinnittää saman tien paikalleen. Ruuvimeisseli löytyy heti, homma on pian tehty ja pois mielestä.

– To do -lista ei pääse kasvamaan. Tämä sopii kaltaiselleni laiskalle ihmiselle, Sari sanoo ja naurahtaa.

Tyhjiä keittiötasoja ja huolella viikattuja liinavaatteita katsellessa sana laiskuus ei ensimmäisenä juolahda mieleen. Sellaisena Sari kuitenkin itseään pitää.

– Tavaran vähäinen määrä ja yksinkertaisuus mahdollistavat laiskuuden ja mukavan elämän. Työtä on yksinkertaisesti paljon vähemmän.

Samalla Sari varoittaa, että minimalismissa piilee myös vaaransa. Siinäkin voi mennä liian pitkälle. Jos astiat pitää tiskata aina välittömästi syömisen jälkeen ja murut nyppiä pois lattialta, voi elämä muodostua stressaavaksi.

Sarilla ei ole tiskikonetta, ja vähät tiskinsä hän pesee käsin. ”En tiskaa välttämättä heti, vaan vasta sitten, kun tiskiä on kertynyt altaallinen.”

Keittiön pöytä on monitoimitila – sekä ruoka- että työpöytä. Sen ääressä syntyvät Sari Pöyliön romaanit ja neuletyöt. Usein hän myös lukee keittiössä.

Neliöitä olla pitää

Yhdessä suhteessa Sari ei ole minimalisti: ympärillä pitää olla neliöitä ja avaruuden tuntua. Nyt hän elää Topi-koiran kanssa kaksistaan 50 neliön kaksiossa.

Viime vuonna hän kokeili hetken asumista reilun parikymmenen neliön yksiössä Jyväskylän keskustassa, lähellä tyttärensä perhettä.

– Se ei ollut minua varten. Kun siinä ainoassa huoneessa otti pari askelta, törmäsi johonkin. Ja kaupungin keskustassa oli hankala ulkoiluttaa koiraa vilkkaassa liikenteessä ja ihmispaljoudessa. Oli parempi palata takaisin kotiin.

Nykyisessä kodissa Sarin mukaan parasta on tilan tuntu ja rauhallinen tunnelma. Arkisin hän nauttii siitä, kun työ sujuu. Keittiön pöydän ääressä, siinä vasemmalla puolella istuessa, tietokoneen kovalevylle syntyy sana sanalta uusi kirja.

Iltaisin lenkin ja myöhäisen päivällisen jälkeen hän käy suihkussa ja pukee ylleen sen yhden ja ainoan oloasunsa: harmaaruudulliset flanellihousut ja vanhan ruskean neuleen. Olohuoneessa hän napsauttaa terran värisen tunnelmavalon päälle, lukee kirjaa, joogaa, rapsuttaa pedissään makaavaa koiraa tai katsoo televisiota, kunnes väsymys voittaa.

Topi-koira tuo rytmiä jo muutenkin järjestelmällisen Sarin elämään. Kaksikko lähtee lenkille aamuisin kello kahdeksan ja yhdeksän välillä ja uudelleen illalla viiden kuuden pintaan.