”Sain ensimmäiset kasvini, pienet kaktukset, jo lapsena. Lukion jälkeen opiskelin puutarhuriksi, sitten kukkamyyjäksi ja myöhemmin floristiksi. Floristina työskennellessäni ruukkukasvit olivat kukkakaupan välttämätön paha, joita piti sidontakiireiden ohessa muistaa kastella.

Kotona minulla oli aina joitain kasveja, mutta erikoisia lajeja en saanut menestymään. Minulla oli alalta kolme tutkintoa, mutta olin suuntautunut kukkasidontaan. Ruukkukasveista minulla oli minimaaliset perustiedot.

Hurahdin huonekasveihin totaalisesti vajaa kaksi vuotta sitten. Minulla on huonekuusi, jonka varteen oli tullut valkoista töhnää. Arvelin sitä villakilpikirvojen tekosiksi. En kuitenkaan tiennyt huonekasvien tuholaisista paljoakaan, ja lähdin hakemaan tietoa huonekasviharrastajien Facebook-ryhmästä. Siellä sekosin totaalisesti.

Ryhmässä on superharrastajia, joilla on satoja kasveja. Heiltä opin huonekasveista hirveästi lisää. Nyt ymmärrän, että kasvini ovat kärsineet valon puutteesta ja liikakastelusta. Vasta muiden esimerkistä tajusin, että voisin kokeilla erilaisia kasvupohjia ja hankkia myös kasvivaloja.

Kun kasvini alkoivat menestyä paremmin, alkoi myös oma innostukseni kasvaa. Olin tuolloin töissä ruokakaupassa, johon aina välillä tuli myyntiin erikoisempia kasveja. Aloin hamstrata niitä ja ostin varmaankin 20 kasvia parin kuukauden sisään.

TÄLLÄ HETKELLÄ minulla on 50 kasvia 35 neliön asunnossani. Kasvit eivät ole erityisen pieniä. Erityisesti olen innostunut alokasioista, joita minulla on nyt 16 erilaista. Lisäksi on kolme erilaista köynnösvehkaa, hirvensarvisaniainen, kilpipiilea, kahvipensas, kalanruotokaktus, orkideoja…

Makuni on selkiintynyt hiljalleen, ja olen luopunut kasveista, joita aikanaan tuli valittua. Pidän selkeälinjaisista lajeista, joilla on mahdollisimman isot lehdet. Pieni säherösilppu ei ole enää yhtään minun juttuni.

Yksi rakkaimmista, ja selvästi suurin kasveistani, on edesmenneen mummuni ihmepensas, jonka mummu osti yli 35 vuotta sitten. Ihmepensas on hirveän ruma enkä ikinä ostaisi sellaista itse, mutta sillä on minulle suuri tunnearvo. Hoidan häntä rakkaudella.

Viime aikoina olen antanut vähän siimaa tuholaisille. Kun kasveja on näinkin paljon pienissä neliöissä, on ripsiäisistä vaikea päästä eroon. Viime kesän lopulla tulivat myös ensimmäisen vihannespunkit, ja niitä vastaan taistelu on vaikeaa.

Olen suosiolla heittänyt joitain tuholaisten valtaamia kasveja roskiin, että itse mahtuisin paremmin kasvieni sekaan. Kuitenkin taistelen, jos kasvilla on tunne- tai rahallista arvoa.

Koti ilman viherkasveja ei olisi koti, sillä sieltä puuttuisi jotain todella olennaista. Kasvini kasvavat nykyään kasvivalojen alla tosi nopeasti, ja on ihana seurata, miten ne tekevät uutta lehteä. Saan siitä valtavaa onnistumisen iloa, etenkin, jos onnistun haastavien kasvien kanssa.

Tällä hetkellä minulla on kasvienostokielto, joka kuitenkaan ei koske alokasioita. Jos löydän järkevällä hinnalla lajikkeen, jota minulle ei vielä ole, voin sen ostaa. Varsinaista toivelistaa minulla ei ole – oikeastaan tarvitsen seuraavaksi suuremman asunnon, että kasveja mahtuisi lisää.”