Joka kerta, kun Mikko ajaa mökin portista sisään, hän siirtyy rentoutumisen tilaan. Ikikaunis Saimaa ja muistoja tulviva huvila tekevät sen.

Kesäparatiisi sijaitsee Mikkelissä. Alun perin 1950-luvulla tehdyn huvilan rakennuttivat itselleen Mikon vanhemmat Jaakko ja Anni. He ihastuivat tonttiin vieraillessaan tuttavien mökillä naapurissa.

Huvilan arkkitehdiksi valikoitui pariskunnan läheinen perhetuttu, Mikkelin kaupunginarkkitehti Eero Jokilehto.

Mikon isästä Jaakosta piti myös tulla arkkitehti. Suunnitteluun hän haki näkökulmia sen ajan modernista amerikkalaisesta arkkitehtuurista.

– Voisin kuvitella, että isäni osallistui jollain tavalla tekemiseen. Hän oli käsistään todella taitava, koska rakensi veneitä. Valitettavasti muistikuvia minulla ei siitä ajasta ole, sillä olin yksivuotias, Mikko kertoo.

Huvila remontoitiin talviasuttavaksi 2000-luvulla. Sähköt laitettiin uusiksi, ja kesäkoti varustettiin juoksevalla vedellä. Samalla sisustuksen suuntaviivoja muovattiin. Pehmeä tanskalaisuus säilytettiin mutta amerikkalaisuutta hieman häivytettiin.

Sisustusarkkitehti Lasse Ollinkarin (1921–1993) tekemä alkuperäinen kalustussuunnitelma pidettiin esillä. Se oli aikoinaan Mikon vanhempien lähtökohta huvilan sisustamisessa.

– Ollinkari oli isälle niin sanotusti väärän puun kautta sukua. Isäni halusi tietysti arkkitehtiajatustensa vuoksi korkeaa laatua. Ostaessamme paikan itsellemme sovimme, ettei Ollinkareja hävitetä kokonaan. Niitä jätettiin sisustukseen ja loput säilöttiin visusti.

Sisustus raikastui ja yksinkertaistui. Skandinaavinen linjakkuus aaltoilee nyt joka tilassa. Mikko on itse viehättynyt tanskalaiseen designiin, ja se myös näkyy.

– Tietenkin vanha huvila on syvällä mielen kerrostumissa, joten uuteen tottuminen on vienyt aikaa. Ehkä aiempi oli kodikkaampi, nykyinen taas nykyistä modernismia.

Tunnelma tulee ihmisistä ja siksi yhteiset ateriat, joskus koko 17 hengen joukon kanssa, ovat ikimuistoisia.

Nykyään kesäpaikan omistaa Mikon tytär Elina Aaltolainen kahden veljensä kanssa. Elinalle paikka on rakas, ja hän muistaa hyvin lapsuudenkesät Saimaan rannalla. Silloin ympärillä oli paljon ihmisiä. Päivät uitiin ja illat grillattiin aamutunneille. Hiekkaa oli varpaanväleissä ja hiuksissa.

– Lapsena vietin täällä aina viikon mummin kanssa. Meidän lisäksi mukana oli koko serkusparvi eli minä ja kuusi poikaa. Mummi paistoi meille lettuja puuhellalla, muistan sen aina, Elina kertoo.

Lasten pidäkkeetöntä riemua Saimaan mökillä on edelleen. Elinan lasten lisäksi riemun jakavat hänen kolmen sisaruksensa lapset.

– Parhaita hetkiä itselleni ovat hiljaiset aamut. Silloin nautiskelen kuumaa kahvia lintujen laulaessa, Saimaan sineä syvästi tuijottaen.

Levollisuuden vastapainona on suuri, lasten touhuista syntyvä sekametelisoppa. Joidenkin mielestä kaaosta, Elinan mielestä täydellistä kesäpuuhaa.

– Yksi lapsi paistaa lettuja, toinen munia ja kolmas pilkkoo hedelmiä. Siitä on rauha kaukana, mutta vitsit, niin kivaa!

Isovanhemmat kertovat palaavansa huvilalta aina yhtä rentoutuneina, olivat sitten takana vilkkaat päivät lasten ja lastenlasten kanssa tai rauhallinen kahdenkeskinen viikonloppu.

– Saunarakennus on meidän pakopaikka. Vetäydymme sinne välillä, jos meteli väsyttää meitä liikaa, Mikko kertoo hymyillen.

Saunarakennus tehtiin lisätilaksi kymmenisen vuotta sitten. Suuret ikkunat järvelle ja talon takana aaltoilevalle niitylle ovat vaikuttavat. Kutsuvan kaunis on myös suuri terassi. Sauna ehti kerran palaakin maan tasalle – juuri, kun se oli valmistunut.

– Sinikka oli tuolloin täällä sisällä. Tuhat kiitosta palohälyttimille, sillä ne pelastivat vaimoni.

Järkytys oli suuri, mutta jouluksi perhe pääsi istumaan uuden saunan löylyihin.

Mökillä tärkeintä on nautiskelu. Siihen kuuluu hyvä ruoka, jonka useimmiten valmistaa Mikon ja Sinikan ”huippukokkiminiä”.

– Olen täällä levollinen ja huoleton. Mökkeilemme tiiviisti juhannuksesta syyskuun alkuun. Emme nypi rikkaruohoja emmekä tee rakennusprojekteja lomakautena.

Keväällä pidämme muutaman päivän, jolloin siivotaan ja huolletaan. Keskikesä on nauttimista varten.