
Talo maalaus kannattaa tehdä vähintään 10 vuoden välein. Pohjatyöt ovat ulkomaalauksen työläin osa, ja huonoon kuntoon päässyttä maalipintaa voi joutua kunnostamaan tuskallisen kauan ennen maalaamista.
Kuinka valmistaudun talon maalaukseen?
1. Raivaa puskat ja kasvillisuus noin kahden metrin säteellä rakennuksesta. Saat telineet hyvin paikoilleen, ja seinät hengittävät ja kuivuvat maalauksen jälkeen.
2. Ota selville, milloin talo on maalattu ja millä maalilla, öljy- vai vesiliukoisella. Hyvä keino on irrottaa peukalon kokoinen lastu ja viedä se maalikauppaan tutkittavaksi.
3. Suunnittele työvaiheet ja aikatauluta ne sekä hanki välineet hyvissä ajoin. Näin pääset varhain keväällä raaputtamaan seiniä, ja juhannukseen mennessä homma on valmis. Tietysti joudut varautumaan myös viivästyksiin, kuten sateisiin.
4. Tutki, ovatko laudat riittävän terveitä, jotta voit maalata ne. Lahoon lautaan piikki tai puukko uppoaa helposti, ja siitä lähtee lastuja. Vaihda lahot puut terveisiin ennen maalaukseen ryhtymistä.
5. Voit lupaa kysymättä maalata samalla värillä kuin ennenkin. Jos vaihdat talosi väriä aivan muuksi, varmista rakennusvirastosta, että voit sen tehdä.
6. Maalaa mieluiten samalla maalilla kuin ennen. Öljymaalipinnan voit maalata uudelleen öljymaalilla tai vesiohenteisella akrylaattimaalilla ja lateksimaalipinnan vain vesiohenteisilla tuotteilla. Punamultamaalille paras vaihtoehto on uusi punamultamaalaus. Maalityypin voit päätellä tutkimalla vanhan maalin koostumusta. Öljymaalin irronnut kappale halkeilee ja katkeaa taivutettaessa. Vesiohenteinen taipuu kumimaisesti. Keitto- eli punamultamaalia taas jää hieman käsiin, kun hinkkaat kättäsi seinään.
7. Kartoita neliömäärä. Näin maalikauppa pystyy arvioimaan kulutuksen, eikä urakka keskeydy ikävästi kauppareissun vuoksi.
8. Tarkkaile sääennusteita ja ryhdy töihin vasta poutajaksolla. Alkukesä on ylivoimaisesti parasta aikaa maalata talon ulkoverhous tai aita, sillä ilmankosteus on alhainen.
9. Ajoita maalaus niin, että vuorokauden keskilämpö on vähintään viisi astetta ja yöpakkaset ovat ohi. Pakkanen tuhoaa kostean maalin.
Tiheät huoltomaalaukset säästävät puupintaa, koska vesi ei pääse puun sisään. Huokosiin tunkeutunut vesi jäätyy talvella ja haurastuttaa puuta.
Millaiset maalausvälineet ulkomaalaukseen tarvitaan?
10. Pyydä pieni koulutus, kun vuokraat telineet. Mitään ei ole tehtävissä, jos korkeat telineet lähtevät kaatumaan. Tue telineet oikein ja varmistu, ettei maa anna periksi niiden alla.
11. Osta vain laadukkaita pensseleitä ja kaapimia. Hyvällä pensselillä maalaat jopa vuodesta toiseen. Pätevien kaavinten terät voit vaihtaa.
12. Älä unohda hanskoja ja tarvittaessa hengityssuojaimia. Jotkut 1960-luvun maalit ovat lyijypohjaista ongelmajätettä aina kaavittuja maalinjämiä myöten. Niistä irtoavan pölyn hengittäminen tai nieleminen on haitallista.
13. Maalausharja on mainio väline ja sopii paremmin laajojen pintojen käsittelyyn kuin varsinainen pensseli. Jos harjan ja laudan leveys on sama, saat yhdellä vedolla maalattua koko laudan. Harja on noin 100 milliä leveä, 40 milliä paksu ja sen harjakset ovat noin 60 milliä pitkiä.
14. Suojaa itsesi maalinroiskeilta vaatetuksella, kuten hanskoilla, pitkähihaisella t-paidalla, lippiksellä ja vaikka suojalaseilla.
15. Älä koskaan poista ihoon tarttuneita maalintahroja liuottimilla, sillä ne imeytyvät verenkiertoon. Tarjolla on esimerkiksi rasvoja, joita sivellään ihoon ennen maalausta. Ne helpottavat maaliroiskeiden pesua.
16. Pese välineet aina käytön jälkeen mutta älä kaada liuottimia viemäriin tai maahan. Ne ovat ongelmajätettä.
17. Puuvartiset työkalut tuntuvat kädessä miellyttäviltä, ja niistä puuttuu muoville tyypillinen liukkaus.
18. Tela voi olla hyvä apuväline aitojen maalaukseen. Voit levittää myös talon seinään maalia telalla, mutta tarvitset pensseliä maalin tasoittamiseen ja kauniin lopputuloksen aikaansaamiseen.
Mitä paremmin teet pohjatyöt, sitä paremmalta jälki näyttää ja maali pysyy pinnassa.
Miten maalaan talon oikein?
19. Irtonainen maali ja homepilkut lähtevät painepesurilla, mutta seinän kuivuminen voi viedä koko kesän. Jos peset painepesurilla, tee se alkukesällä ja maalaa vasta loppukesällä. Järkevintä on käyttää kaavinta eli skrabaa. Kolme neljä ihmistä puhdistaa niillä yhden seinän päivässä.
20. Levitä maalia vahvoin kerroksin ja maalaa aina kaksi kertaa. Mikään ei näytä luotaantyöntävämmältä kuin puoliksi maalattu omakotitalo.
21. Ajoita maalaus niin, että voit työskennellä varjon puolella. Auringossa maali kuivuu turhan nopeasti, ja lopputuloksesta tulee laikukas.
22. Pese lika ja homepilkut pois, jotta maali tarttuu puuhun hyvin. Levitä likaisille seinille homeen- tai maalinpesuliuos harjalla. Anna aineiden vaikuttaa 15–20 minuuttia. Voit huuhdella ne painepesurilla tai vesiletkulla. Käsin pesten et ainakaan kastele puuta liian syvältä.
23. Suojaa ne talon rakenneosat, joita et maalaa.
24. Maalaa ikkunanpieli- ja otsalaudat sekä muut ulkoseinämaalista eroavat rakenteet viimeiseksi.
25. Maalaa ulkoseinät seuraavassa järjestyksessä: irtonaisen maalin poisto, pesu, paljaan maalipinnan puunsuojakäsittely, pohjamaalaus ja pintamaalaus.
26. Maalaa myös laudoituksen tippalistan alapuoli. Jos laudoituksessa ei ole tippalistaa, töpöttele laudan alareunat pensselillä. Muuten seiniä pitkin valuva vesi imeytyy laudan päihin ja alkaa lahottaa niitä.
27. Jos olet oikeakätinen, ryhdy maalaamaan vaakasuoraa laudoitusta oikealta vasemmalle. Vasenkätisten on järkevintä työskennellä vasemmalta oikealle.
28. Saat siisteimmän lopputuloksen, kun irrotat vedon loppuvaiheessa pensselin kevyesti laudan pinnasta, ikään kuin heittäisit hännän pois laudalta.
29. Älä ahnehdi liikaa lautoja kerralla, muutama riittää. Työn jälki on epäyhtenäinen, jos lopetat työn puolivälissä lautaa ja jatkat vaikka seuraavana päivänä.
Asiantuntijat: maalarimestari, lehtori Jari Honkanen, Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, maalarimestari, tekninen asiantuntija Petri Sirviö, Teknos ja maalarimestari, kouluttaja Markku V. Järvenpää, Oulun Aikuiskoulutuskeskus
Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.
