Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia

Suosittelemme

Ihmiset

20. luukku: Tuomas vastaan teippi

Tuomas-tonttu seikkailee Meillä kotonan joulukalenterissa jouluaattoon asti. Aatto alkaa lähestyä, joten Tuomas on ryhtynyt paketointihommiin.

20.12.2018

Voihan sakset, paperi ja teippi, nyt on kova paketointihomma meneillään. Sain lopulta valmiiksi kaikkiaan 347 kappaletta kaulaliinoja, joista puhuin jo alkukuusta. Varsinaiset joululahjat tulevat tietysti suoraan herra Pukilta, mutta ajattelin autella hieman ja toimitan kamuilleni tämän pienen erän pehmeitä paketteja näin epävirallisesti.

Mutta enpä ole osannut kuvitella, kuinka suuri työ paketointi on. Ensin pitää leikata paperi sopivan mittaiseksi, sitten asetella huivi kauniiksi nipuksi keskelle paperia ja alkaa kääriä… Ja vasta kun on syntynyt täydellisen epätäydellinen möykky, jonka päädyt on taitettu terävästi kiinni, päästään hankalimpaan vaiheeseen: teippaukseen.

Sitä on kaikkialla. Pitkiä pätkiä, lyhyitä, taittuneita, karvaisia ja rypistyneitä teipinpaloja. Lopulta onnistun leikkaamaan teipistä juuri oikeanlaiset palat ja kiinnitän paperin helmat niin siististi kuin osaan. Huh, melkein valmis paketti.

Nyt alkaa hauskin vaihe eli kauniin nauhan valitseminen ja pakettikortin kirjoitus. Miten olisi hopeanhohtoinen nauha ja teksti ”Olit niin kiltti ja söpö koko vuoden, siis riennän sun luokses tätä pakettia tuoden!”

Tonttumoi!

Pssst!

Kurkkaa myös muut Tuomas-tontun joulukalenterin luukut!

Kommentit

Ei kommentteja vielä

Katso myös nämä

Uusimmat

Tilaa uutiskirjeemme tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt