Kun kruunupyyläinen Lisa Fröjdö oli vielä lapsi, hän katseli kotipihan rajalla olevaa Sigurdin tupaa ja haaveili asuvansa siinä. Aikuisena Lisa ja hänen miehensä Patrik etsivät remontoitavaa tai siirrettävää kohdetta aivan toisaalta ja turhautuivat, kun kotikunnasta ja sen läheltä ei löytynyt mitään sopivaa. Lopulta Patrik ehdotti, että pariskunta ryhtyisi remontoimaan Sigurdia. ”Ei missään nimessä”, oli Lisan ensireaktio. Vasta kun Patrik piirsi ruutupaperille tulevan kodin julkisivukuvat, Lisa muisti unelmansa.
Lisan lapsuudenkoti siirrettiin paikoilleen Bäckintien päähän vuonna 1845. Naapuritontilla sijaitsevan Sigurdin talon vanhin osa lienee rakennettu samoihin aikoihin. Sen sisäkattoa on korotettu kahdesti, ja vuonna 1925 taloa laajennettiin.
Kruunupyyn uusjaossa 1960-luvulla talon tontti siirtyi Lisan isovanhempien omistukseen. Toinen puoli talosta purettiin, ja loppuosaan jäi asumaan perheetön poikamies, Sigurd, jonka mukaan talo sai nimensä.
Sigurdin olisi pitänyt purkaa oma puolensa talosta ja muuttaa pois, mutta iäkäs mies halusi kuitenkin asua kodissaan loppuun asti. Hän tarjoutui ostamaan tonttinsa takaisin, mutta kauppaa ei ehditty viedä loppuun: Sigurd kuoli kesken kaupanteon. Lisan isoäiti osti tontillaan olevan, tyhjäksi jääneen talon ja tuomitsi sen polttopuiksi. Lisan ja Patrikin onneksi tuomiota ei koskaan pistetty täytäntöön.
Talonpuolikas seisoi asumattomana 45 vuotta, aina kevääseen 2015. Lisa ja Patrik olivat edellisen vuoden marraskuussa sanoneet toisilleen tahdon, ja pääsiäisen alla he sanoivat niin myös talolle. Remontin ensimmäiset kuukaudet vierähtivät Sigurdia tyhjentäessä ja purkaessa.
– Tupa oli ollut Lisan veljien puuhastelukäytössä ja ”crossipyöräkorjaamona”. Makuuhuoneessa oli polkupyöriä ja nykyinen keittiö täynnä koulukirjoja, vanhoja laskuja ja muuta yhtä tärkeää, Fröjdöt nauravat.
Kaiken tavaran, matto- ja tapettikerrosten alta paljastui terve hirsirunko. Savitiilet olivat suojanneet taloa hyvin, ja pesun jälkeen ne saivat jatkaa katolla samassa tehtävässä. Ainoa myönnytys nykyajan mukavuuksille olivat olleet yksinkertaiset sähkövalot. Vesi oli kannettu tupaan, jossa pikkukaappi ja puuhella olivat toimittaneet keittiön virkaa.
Suunnittelupöydällä huonejako pyörähti uusiksi. Fröjdöt päättivät siirtää sisäänkäynnin talon toiseen päähän, jonne he rakensivat laajennusosan kodinhoidolle ja kylpyhuoneelle. Entisestä porstuasta tuli vaatehuone ja eteiskamarista makuuhuone. Toistaiseksi.
– Yläkertaan tulee oleskelutila ja kolme makuuhuonetta. Alakerran huoneesta tehdään siinä vaiheessa kirjasto ja vaatehuoneesta työ- ja askartelupiste, Patrik suunnittelee.
Keittiön he sijoittivat talon 1920-luvulla rakennettuun osaan, jonka lattian alla muhi ikävä yllätys: rossipohjan alle oli jätetty multapeti. Onneksi kosteus ei ollut ehtinyt nousta seinille. Mullat ja kivet ajettiin pois heti ensimmäisenä syksynä, ja taloon asennettiin uudet lattiavasat. Seuraava kesäloma alkoi uudisosan perustuksien valamisella. Kivijalan teossa oli onnea matkassa, kun netin kautta löytyneet porakivet osoittautuivat kooltaan ja veistojäljeltään täsmälleen oikeanlaisiksi. Sen ansiosta uutta ja vanhaa osaa ei ulkoapäin juuri erota. Siihen Fröjdöt pyrkivätkin.
Kunnostusurakka kesti kaikkiaan 3,5 vuotta. Pariskunnalla ei ollut entuudestaan remonttikokemusta, mutta kunnioitus vanhoja kädentaitajia kohtaan sai heidät haalimaan tietoa ja kokeilemaan. Säilyttääkseen talonsa hengen he suosivat alkuperäisiä ja lähiseudun purkukohteista löytyneitä materiaaleja.
Remontti eteni huone kerrallaan. Työläin vaihe oli vanhojen ikkunoiden kunnostaminen.
– Talon täytyy hengittää, ja vanhat ikkunat olivat liian arvokkaita pois heitettäviksi. Nehän ovat talon silmät.
Uudisosaan he teettivät ikkunanpokat puusepällä ja lasittivat ne itse. Rakennusmääräysten vuoksi sisäikkunoihin oli laitettava lämpölasit, mutta ulkopuolelta uudetkin ikkunat ovat suupuhallettua lasia.
Kodinhoitohuoneen ja keittiön kaapit Patrik rakensi isänsä kanssa jykevästä helmiponttipaneelista.
– Yhtään nopeammin remonttia ei olisi saanut tehdä, sillä silloin virheratkaisuja olisi tullut enemmän. Remontin loppua kohti varmuus omasta tekemisestä kasvoi. Keittiössä ei ole oikeastaan mitään, mitä muuttaisin, Patrik arvioi.
Itse tekemällä perhe säästi tuntuvasti remonttikustannuksissa.
– Ilman koneita keittiö maksoi alle 2 000 euroa. Erikoistoiveita oli niin paljon, että emme raaskineet pyytää mistään edes tarjousta, jatkaa Lisa, jonka tärkeimmät toiveet, kiinteä ruokakomero ja puuhella, määräsivät kaappien paikat.
Toisin kuin moni oli olettanut, lujimmille urakka otti uudisosaa tehdessä. Onneksi väsymys väistyi ja ilo palasi, kun Lisa ja Patrik pääsivät jälleen vanhalle puolelle ja palauttivat sen kukoistukseensa. Patrik höyläsi sinne listat käsin, samoin olohuoneen leveät mäntylankut, jotka on naulattu kiinni vanhoilla, käsin taotuilla nauloilla.
Pariskunnan harmiksi talon hirsiseiniä oli aiemmin suoristettu niin tylsällä kirveellä, että niistä vain osa voitiin jättää näkyviin. He käyttivät seinissä ekovillaa ja puukuitulevyä, paikoin myös pinkopahvia. Vanhimman osan seinät Lisa tapetoi lumppupaperiarkeilla, jotka hän maalasi itse sekoitetulla munatemperamaalilla. Eräästä turkulaisesta kahvilasta hän löysi mieluisan sapluunamallin olohuoneen seiniin. Niiden kuviointi kaikkine vaiheineen kesti kolme viikkoa.
Mittatarkkuutta ja kärsivällisyyttä vaati myös keittiön salmiakkikuvioisen lattian maalaaminen.
– Asenteen pitää olla sellainen, että työ kestää ja se saakin kestää. Kaiken ei tarvitse olla heti valmista. Oikeastaan olen aika ylpeä siitä, että olemme suunnitelleet ja tehneet kaiken alusta loppuun yhdessä, Lisa toteaa.
Ensimmäisen yön pariskunta vietti uudessa kodissaan jouluna 2017. Seuraavana syksynä kerrostaloasunto vaihtui pysyvästi Sigurdiin, jonka huoneissa kasvavat nyt myös pienen Inez-tytön unelmat.
