
Vihdoin variegata! intoilee kasviharrastaja Facebookissa. Kuvapostaustausta seuraa lista ihastuneita kommentteja ja kysymyksiä: mistä löysit? Onnekas on bongannut kaupasta harvinaisen kirjavan peikonlehden (Monstera deliciosa variegata) ja vinkkaa löydöstään muille.
Tavallisia peikonlehtiä on myynnissä lähes jokaisessa vihermyymälässä, mutta vain muutama paikka tuntuu heränneen hypeen, joka variegatan ympärillä on käynnissä. Innokkaimmat harrastajat tilaavatkin kirjavia peikkoja Ebaysta.
Vantaan Bauhausissa kasvia on ollut myynnissä vuoden verran. Taukoakin on ollut, mutta ei kysynnän puutteen vuoksi, vaan siksi, että harvinaista peikonlehden muunnosta ei ole aina saatavilla. Kauppaan niitä tulee kasvattajilta Hollannista ja Suomesta.
Bauhausista kerrotaan, että kirjavalehtisiä peikonlehtiä myydään runsaasti, ja somen viherkasviryhmissä näkyvä innostus monstera variegataa kohtaan on pantu merkille.
Nyt kasvia on taas hyllyssä pieni erä. Puolitoistametrinen kirjava peikonlehti maksaa Bauhausissa 169 euroa.
Bauhausissa on huomattu, että isot kasvit ovat nousseet sistustuselementeiksi ja hinta ei pelota asiakkaita, varsinkaan, jos kyseessä on harvemmin saatavilla oleva kasvi.
Myös Jyväskylän Viherlandiassa on ollut noin 150-senttistä variegataa myynnissä ja hinta on vaihdellut vuoden eri aikoina satasesta kahteen.
– Se on selvästi trendikasvi nimenomaan kasviharrastajien keskuudessa. Kasvit ovat arvokkaita, koska ne tulevat kohtuullisen isoina yksilöinä. Mutta harrastajat ostavat niitä myös yhdessä, pistävät palasiksi ja jakavat keskenään, kertoo puutarhuri Janne Reijonen Viherlandiasta.
Harrastajat myös kauppaavat pistokkaita toisilleen. Pistokkaistakin saatetaan pyytää useampia kymppejä.
Myös huijarit ovat heränneet variegata-hypeen. Suomalaisessa nettihuutokaupassa on yritetty myydä kasvin siemeniä 15 euron hintaan.
– Kyse on huijauksesta. Geenimutaatio ei periydy siemenistä, vaan se tehdään keinotekoisesti istuttamalla terveeseen kasviin kirjavoitumista aiheuttava geenivirhe, kommentoi Reijonen.
Värivirheellisestä olohuoneen katseenvangitsijaksi
Monstera variegatan lehdissä vaalean määrä ja kirkkaus vaihtelevat suuresti. Ostajat etsivät mahdollisimman vaaleita yksilöitä, joista näkyy heti, että kyseessä ei ole peruspeikonlehti.
Bauhausista kerrotaan, että valkoisen määrä lehdissä riippuu niin kasvupaikan valo-olosuhteista, lehden kohdasta kasvustossa kuin lehden iästä. Suurimmat ja kasvuston päällimmäiset lehdet ovat enemmän valossa ja värittyvät kirjavammiksi. Usein keskelle jäävät lehdet ovat täysin vihreitä tai vain hyvin heikosti kirjavia.
Kirjavissa kannoissa on myös jonkin verran eroa, koska ne kaikki ovat oikeastaan värivirheellisiä yksilöitä, joita lisätään kasvullisesti. Mutaatiosta riippuen jotkin kannat saattavat olla merkittävästi toisia valkoisempia.
Variegata pärjää pohjoisenkin pimeät kuukaudet, jos ikkuna antaa etelään tai länteen.
– Muuten hoito on sama kuin tavallisella peikonlehdellä, mutta variegata ei viihdy ihan niin pimeässä, koska sillä on vähemmän yhteyttävää lehtivihreää. Pimeässä mutaatio pikkuhiljaa väistyy, kertoo Reijonen.
Liian pimeässä monstera variegatakin tekee vain tummanvihreitä lehtiä, joihin ei tule myöskään peikonlehdelle tyypillisiä, näyttäviä reikiä.
Valon määrästä johtuen variegatan lehtien väri vaihtelee vuodenajan mukaan. Talvella käy usein niin, että kirjavat lajikkeet juuri peikonlehdestä ja esimerkiksi kultaköynnöksestä vihertyvät. Kun valon määrä keväällä lisääntyy myös kasvit saavat tunnusomaisen kirjavuutensa takaisin.
Liian valkoista ei peikostaan kannata yrittääkään tehdä. Runsaassa valossa kasviin voi saada hyvinkin valkoisia lehtiä, mutta silloin kasvupaikka stressaa jo kasvia merkittävästi.
–Jos lehti on aivan valkoinen, se ei ole kasvin kannalta hyvä asia. Koska lehdessä ei ole lehtivihreää, se ei pysty tuottamaan kasville mitään, sanoo Viherlandian Janne Reijonen.