Milloin olet viimeksi kysynyt läheiseltäsi, mitä hänelle kuuluu? Perheenjäseneltä, työkaverilta, harrastuskamulta tai kahvilan kassatytöltä? ”Mitä kuuluu” on enemmän kuin vain kaksi kohteliasta sanaa. Jos malttaa jäädä kuuntelemaan vastauksen, sen hoksaa itsekin. Kun katsoo toista silmiin ja antaa hänelle hetken aikaansa, tuntuu kuin hänessä syttyisi pieni lamppu.
Minä kutsuin tänään naapurin Sirkka-tädin torttukahveille. Törmäsin häneen rappukäytävässä maanantaina, kun olin menossa retkelle. Ensin hän kauhistui, sitten hänen ilmeestään paljastui vuosikymmeniä piilossa ollut lapsi. Hänen uskonsa tonttuihin palautui ja säikähdys muuttui uteliaisuudeksi. Näin heti, että hän on Ystävä. Vaikka jokin häntä taisi painaa. Sirkka näytti hymynsä takana surulliselta. Kysyn häneltä lisää, kunhan istumme kahvikuppiemme ääressä.
Aika monet ovat nykyään pahalla mielellä. Jos pysäköit autosi joskus Helsingin keskustaan, huomaat että siellä jopa parkkiautomaateista tulevissa lippusissa kehotetaan kysymään toiselta, mitä kuuluu. Moni on niin yksin ja ahdistunut, ettei enää osaa itse pyytää ystävältä apua. Silloin on tärkeää, että ystävät eivät unohda.
Haastankin sinut tänään kutsumaan jonkin tuttusi kahville. Ehkä juuri sen, jota et ole nähnyt aikoihin ja jolla on ollut vähän hankalaa. Kaikki järjestyy, kunhan pysytään yhdessä.
Tonttumoi!
Pssst!
Kurkkaa myös muut Tuomas-tontun joulukalenterin luukut!
