12 tapaa välttää lomastressi
Ihmiset
12 tapaa välttää lomastressi
Lomastressi iskee, jos yrität ahtaa lomaan kaiken sen, josta jäät paitsi arkena. Palautuminen syntyy rutiinien rikkomisesta, ei elämysrallista.
8.7.2015
 |
Kotivinkki

1. Loma on taukoa työstä, ei arjesta, muistuttaa työterveyspsykologi Tiina Koivisto. Vanhemmat eivät saa vapautusta puuroista ja lelukasoista, mutta kylläkin kiireisistä aamuista ja liikenneruuhkista.

2. Riko rutiineja Tärkeintä on saada vaihtelua arjen pyöritykseen. Rentoutumiseen ei tarvita kaukomatkaa, kiireetön oleskelu lähipuistossa tai käynti uudessa kahvilassa voivat riittää.

3. Lepää ensin Jos vuosi on ollut rankka, paras loma voi olla puhdasta lepoa. Aloita puuhailu vasta, kun olet nukkunut tarpeeksi.

4. Muista hyvät hetket Mikä oli paras juttu viime lomalla? Oliko se kyläilyputki synnyinmaisemissa – vai viipyilevä piipahdus kotikulman sisustuspuodissa? Kirjaa ylös asioita, joista sinulle jäi hyvä mieli, niin et toista totuttua kaavaa.

5. Suunnittelu kannattaa Pitäkää perhekokous, jossa jokainen saa kertoa toiveensa. Väljä aikataulu tuo ryhtiä, mutta suunnitelmat voi yhtä lailla kumota myöhemmin.

– Jo loman suunnittelu on virkistävää, Koivisto sanoo.

6. Höllää jo arkena Loma ei saisi olla tiivistymä kaikesta, mikä normaalisti jää saavuttamatta. Ripottele myös arkeen piristäviä juttuja. Kun seuraavan kerran haluat lysähtää työpäivän jälkeen sohvalle, kutsu ystävä saunomaan ja iltateelle. Väsyneenä uuden järjestäminen voi tuntua työläältä, mutta lopulta mieli virkistyy.

7. Ole rehellinen itsellesi Haluatko nähdä serkun kummin kaimaa? Suunnittelitko loman täyteen kohteliaisuuskäyntejä?

8. Hidasta hetkissä Spontaanit retket eivät ehkä onnistu pienten lasten kanssa, kun täytyy pitää kiinni ruoka- ja päiväuniajoista. Kun päivä on täynnä rutiineja, hidasta hetkissä. Kävelkää ostamaan pillimehut ja nauttikaa matkalla auringon lämmöstä. Mieluummin hymyä kotipihassa kuin itkua vuoristoradassa.

9. Puuhastele omaan tahtiisi Ihminen on tehty aktiiviseksi, joten suoranainen laiskottelu ei välttämättä palauta. Olemme kuitenkin erilaisia: toinen nauttii puutarhahommista, toiselle kirjan lukeminen on jo aktiivista.

10. Älä suorita somessa Loman ei tarvitse näyttää houkuttelevalta muiden silmissä, tärkeintä on, että se on itselle sopiva. Jos miettii koko ajan, miltä omat puuhat näyttävät muiden silmissä, alkaa suorittaa täydellisen loman kaavaa. Facebookin käyttäjälle ilmiö on tuttu: koemme tai näemme jotain ihanaa ja mietimme heti, millaisen postauksen tilanteesta saisi. Ilmiö voi alkaa ruokkia itseään. Kun suunnitelmissa on luontoretki, hetkessä jo alatkin miettiä, mistä saisit täydellisen korin ja pöytäliinan piknikkuvia varten.

– Meistä voi tuntua, ettei mitään ole tapahtunut, jos siitä ei kerro muille, sanoo sosiaalisen median asiantuntija Harto Pönkä.

11. Vai pitäisitkö sometauon? Positiiviset Facebook-postaukset koukuttavat. Tulemme niistä hyvälle tuulelle ja haluamme postata niitä itsekin lisää. Kivat lomatapahtumat tuntuvat vielä kivemmilta, kun ne kertoo julkisesti muille ja saa tykkäyksiä. Mutta: tutkimusten mukaan ihmiset pitävät muiden kuulumisten lukemista enemmän siitä, että he saavat kertoa omista asioistaan. Teemme postaukset siis enemmän itseämme varten.

12. Ole läsnä Monen tavoite on viettää lomalla vihdoin aikaa perheen kanssa. Jatkuva kuvien näpsiminen ja perheidyllin esitteleminen voi ärsyttää muuta perhettä. Voisiko kuvat käydä porukalla läpi vasta loman jälkeen ja sitten julkaista kuvan, jossa on aito tunnelma? Näin olette kaikki läsnä hetkessä, etkä sorru näyttelemään käsikirjoittamasi näytelmän roolia.

Asiantuntijoina työterveyspsykologi Tiina Koivisto Työterveyslaitokselta ja sosiaalisen median asiantuntija Harto Pönkä.

Kommentoi »