100-vuotias Lauri Lehtinen hoitaa yhä puutarhaansa suurella sydämellä – tärkeitä kasveja on monia, mutta lempikukka on tietenkin Sointu-vaimo

Jo ulko-ovella näkyy, että talossa asuu taitava viherpeukalo. Lasiverannalla kukoistavat anopinkielet, ihmeköynnökset, pelakuut ja monet kaktukset. Puutarhassa perinteiset perennat kasvavat sulassa sovussa parsan, maa-artisokan ja ikivanhaa kantaa olevan raparperin kanssa. Liperin kukinto heiluu päätä korkeammalla, pionit muistuttavat tuuheita pensaita. Kasvimaan reunalle vuosia sitten istutetut syysleimut loistavat elokuun lopun väriläikkänä.

100-vuotias Lauri Lehtinen suhtautuu itse kasvatustaitoihinsa vaatimattomasti.

– Eihän tässä vielä pitkää kokemusta ole, vasta 60 vuotta.

Veteraanitarhuri on ollut monessa asiassa aikaansa edellä, sillä useat nykyään suositut konstit ovat olleet hänen puutarhassaan käytössä jo vuosikymmeniä.

Kun perhe kasvoi 1960-luvulla kahdella pojalla, syötäville lajeille varattiin puutarhasta reilusti tilaa. Perinteisen kasvimaan sijaan Lehtisen perheen porkkanat, punajuuret ja perunat kasvoivat Laurin rakentamissa viljelylaatikoissa.

– Meidän piti saada ruokaa halvalla. Tein sellaiset kuusi metriä pitkät laatikot, kolme lautaa päällekkäin. Idea syntyi omasta päästä, ja laatikoissa kasveja oli helppo hoitaa.

Talon kattovedet ohjautuvat kahteen maahan upotettuun ammeeseen, joiden kesänlämpöinen vesi on juuri passelia kukkien kasteluun. Oma kaivo varmistaa, ettei kastelussa tarvitse turvautua vesijohtoveteen sateettominakaan kausina. Myös mullan suhteen tarhuri on omavarainen. Kolme 300 litran kompostia muhittaa multaa sopivasti puutarhan tarpeisiin. Lannoitteeksi Lauri ripottelee ainoastaan kanankakkaa, jonka tuoksu karkottaa samalla jäniksiä keväisestä krookuspenkistä.

– Kananlanta on paras ja yksinkertaisin. Mutta ihmiset ovat nykyään vähän nirppanokkia, kun se haisee. Ulkolannoitteena se on kuitenkin ihan ylivoimainen, helppo käsitellä.

Lauri haaveili nuorena konemestarin ammatista ja työskenteli työuransa alussa aseseppänä Jyväskylän tehtaissa. Käsistään taitavalle miehelle toimiva tekniikka ja laadukkaat välineet ovat tärkeitä myös puutarhassa. Moottorisaha ja oksasilppuri käyvät nykyaikaisesti sähköllä. Kasvihuone sai pari vuotta sitten automaattikastelulaitteet, ja vielä viime vuonna Lauri korjasi huoneesta runsaan tomaattisadon. Taimet hän kasvatti itse keräämistään siemenistä, ja tomaateilla päästiin herkuttelemaan jo juhannuksena.

– Otin siemenet talteen aina parhaista varsista. Sillä tavalla niistä tuli joka vuosi rehevämpiä, varret kasvoivat läpi kattoluukusta.

Kasveista tuli Lauri Lehtiselle tärkeitä oman puutarhan rakentamisen myötä. Positiivinen elämänasenne on kulkenut mukana vielä pidempään. Lauri joutui jatkosodassa rintamalle vain 18-vuotiaana. Valoisa mieli kantoi jo nuorena yli sodan ja vaikeuksien.

– Minä olen sellainen oman tien kulkija.

Vuonna 1952 kahden kulkijan tiet kohtasivat onnekkaasti. Koko ikänsä innokkaasti uutta opetellut Lauri oli menossa englannin kielen tunnilleen, kun hän tapasi nuoren neidon odottelemassa linja-autoa. Englannin tunti vaihtui nopeasti yhteiseen tanssimatkaan – ja siitä alkoi pariskunnan taival, joka on jatkunut jo yli 70 vuotta.

Kun Laurilta kysyy lempikukastaan, vastaus tulee viivyttelemättä: hänellä ei ole muita suosikkeja kuin Sointu-vaimo.

Nuori pari alkoi rakentaa omaa elämäänsä sukulaistilasta lohkaistulle tontille, Jyväskylästä Muurameen kulkevan kärrytien varteen. Päijänteen luoteisnurkan rantapellot olivat kivisiä, mutta Lauri oli katsonut valmiiksi paikan, josta kivet oli kerätty pellon reunaan komeaksi aidaksi.

– Koko tontilla oli vain kaksi kiveä, hän muistelee.

Kivistä peratun pellon paksu multakerros oli oivallinen lähtökohta puutarhalle. Lauri oli nuorempana levittänyt lantakasoja pellolla ja tietämättään ruokkinut omaa tulevaa puutarhamaataan.

– Multakerroksen alla on junttasavi. Se hikoilee aina, eikä nurmikko kuivu.

Pihatien varteen Lauri ja Sointu istuttivat hopeapajuja (nyk. hopeasalava) ja reunustivat osan tontista suojaavalla syreeniaidalla. Perheen telttaretkeltä Ruotsista tuoma tammen taimi sai paikan takapihalta. Salavista muistuttavat enää korkeat kannot, mutta pitkäikäinen tammi on vasta puun elämänsä alkutaipaleella.

Aiemmin puutarhassa kasvoi paljon ryhmäruusuja, erityisen viehättävänä Lauri piti vanhaa ’Peace’-teehybridiä. Kun osa ruusuista paleltui joka vuosi, Lauri totesi ne liian kalliiksi harrastukseksi.

Ruusut ovat selvästi olleet poikkeus, sillä puutarhan kasvit kukoistavat.

– Osan olen ostanut, ja osan ovat linnut tuoneet.

Laurille kaikki kasvit ovat yhtä tärkeitä, ja kasvamisen ihme kiinnostaa vuosi toisensa jälkeen. Puutarha on antanut vuosien aikana kosolti iloa, mutta myös opettanut paljon. Veteraanitarhurin viisaat neuvot sopivat moneen tilanteeseen. Tarvitaan vettä, rakkautta ja keskustelua.

– Hoidon pitää olla säännöllistä, pitää olla rutiini. Kun kasvit kasvavat joka päivä, niin ne myös vaativat huolenpitoa joka päivä.

Torstaisin Lauri ajaa hybridiautollaan hakemaan vaimonsa hoivakodista, jossa tämä viettää osan viikosta. Olohuoneen ikkunalla Soinnun lempipalmu kurottelee kohti yhteisen puutarhan valoa.