10 x näin käytät puolipaneelia
Sisustus
10 x näin käytät puolipaneelia
Puolipaneeli on keveämpi ratkaisu kuin koko seinän panelointi. Se antaa myös uusia mahdollisuuksia sisustajalle, sillä näkyviin jäävän seinän voi tapetoida, maalata tai vaikka kuvioida vapaalla kädellä.
Julkaistu 28.7.2016
Unelmien Talo&Koti

Eteiseen asennettiin paneeli, joka ulottuu melkein ikkunan yläreunaan saakka. Tila sai kiinnostavaa rytmiä, kun ikkunanpielet ja ovenkarmit maalattiin harmaiksi ja muut puuosat valkoisiksi.

Perhe halusi säilyttää 1950-luvun talossaan myös alkuperäisiä puupintoja, kuten kuistin sormipaneelit. Ikkunaseinällä panelointi jatkuu kattoon saakka. Kokonaisuutta raikastaa heleä kukkatapetti seinien yläosassa.
Olohuoneen tyylikäs puolipaneeli on perheen isän tekemä. Seinien kuviointi toteutettiin piirtoheittimen avulla. Perheen äiti kuvasi oksia, siirsi kuvat kalvolle ja heijasti seinälle. Oksat hän maalasi vapaalla kädellä sopivan suurpiirteisesti.
Kahden oven väliin jäävä eteisen seinänpätkä on kuin katseen kääntävä tilataideteos. Punainen pönttöuuni hallitsee näkymää, ja puolipaneelin yläpuolelle jää mukavasti tilaa hauskoille ripustuksille.
Puolipaneeli on maalattu vaihteeksi reilun harmaaksi. Se kiertää keittiötä kolmella seinällä. Työtason takaa seinä on laatoitettu ja paneloitu kattoon saakka. Samaa harmaan sävyä on käytetty muuallakin keittiössä, esimerkiksi saarekkeessa.
Puukerrostalon keittiöön tehtiin kevyt pintaremontti maalaamalla kaapinovet ja paneloimalla takaseinä puolipaneelilla. Kasvitapetti on Fiona Walldesignin Happy Nature. Se antaa hyvän taustan keittiön mustavalkoiselle sisustukselle.
Kerrostalon keittiöstä haluttiin kodikas ja tupamainen, joten seiniin asennettiin puolipaneeli. Seinistä tuli muuten valkoiset, mutta sohvan yläpuolelle maalattiin alue mustalla liitutaulumaalilla. Siihen voi kirjata vaikka kauppalistan tai päivän menun.
1930-luvun lopulla rakennetun omakotitalon keittiössä tehtiin täydellinen remontti. Seiniin asennettiin puolipaneelit helmiponttilaudasta ja seinien yläosa tapetoitiin tyyliin sopivaksi. Tapetti on ruotsalaisen Lim & Handtryckin Gudmundstjärn.
Puolipaneeli tekee pikkuprinsessan huoneesta lapsen mittakaavan mukaisen. Maalattu puupinta ei säikähdä rajujakaan leikkejä, ja paneelin yläreunaan on helppo ripustaa aarteita.
Vessassa paneeli on mainio vaihtoehto seinien laatoitukselle. Seinien yläosa on tapetoitu. Puolipaneelin korkeus on mitoitettu niin, että peili tulee juuri oikealle katselukorkeudelle.

Lue lisää:

1 kommentti