Tee tapetoinnin pohjatyöt kunnolla – lue ammattilaisen ohjeet ja onnistu
Rakenna ja remontoi
Tee tapetoinnin pohjatyöt kunnolla – lue ammattilaisen ohjeet ja onnistu
Huolelliset pohjatyöt takaavat onnistuneen tapetoinnin. Kaunein lopputulos tulee sileälle pinnalle, joka on tasoitettu ja mahdollisesti myös maalattu.
Julkaistu 2.1.2015
Meidän Talo

Tapetoinnin pohjatyöt kannattaa tehdä huolella, sillä alustan epätasaisuudet korostuvat tapetin läpi. Perustapetti ei peitä pohjan koloja tai kohoumia.

Tasoitetapetin käyttö

Tasoitetapetilla saat helposti ja nopeasti sileän pinnan tapetointia varten. Paksu tasoitetapetti peittää alleen seinän pienet epätasaisuudet, esimerkiksi vanhan lasikuitutapetin tai rapatun seinäpinnan. Sekään ei pysty ihmeisiin, joten kittaa kaikki reiät ja montut ja pohjamaalaa vanha tasoite ja muut huokoiset pinnat ennen tasoitetapetin asennusta.

Jos käytät tehostetapettia, maalaa ensin koko seinä tapetin sävyyn sopivalla maalilla. Jätä tapetin reunat molemmista nurkista muutaman sentin vajaiksi. Näin hieman vinot nurkatkaan eivät vaikuta lopputulokseen.

Muista antaa tasoitetapetin kuivua seuraavaan päivään, ennen kuin aloitat varsinaisen tapetoinnin.

Vanhan tapetin irrotus

  • Poista aina vanhat tapetit, jos se suinkin on mahdollista. Saat kaupoista valmiita aineita, jotka helpottavat työtä huomattavasti.
  • Telaa aine vanhan tapetin päälle ja anna vaikuttaa.
  • Hyvällä tuurilla saat tapetit irti vuota kerrallaan.
  • Uusi käsittely tarvittaessa. Joskus käy niin, että pinta kuoriutuu, mutta pohja jää vielä seinään kiinni.

Pohjatyöt seinämateriaalin mukaan

Maalatut pinnat

  • Maalatuilla pinnoilla riittää usein, että kittaat ja hiot kevyesti mahdolliset ruuvinreiät ja muut kolot ennen tapetointia.

Kipsilevypinnat

  • Jos seinissä on uusia kipsilevypintoja, nauhoita, kittaa ja maalaa ne aina ennen tapetointia. Näin saat tapetin myöhemmin irrotettua ilman, että kipsilevyn kartonkipinta vaurioituu.

Kiviainesseinät

  • Kiviainesseinät kannattaa tasoittaa ja maalata ennen tapetointia.

Vanhan talon seiniä tapetoidessa on huomioitava, että seinänpinnan pitää olla mahdollisimman tasainen ja tasavärinen. Erityisesti pienet kohoumat näkyvät paperitapetin läpi yllättävän selvästi, samoin kuin pinnan epätasainen tai tumma väritys. Tapetin voi hyvin asentaa vanhan paperitapetin päälle, mutta alle jäävän tapetin saumakohdat kannattaa hioa tasaisiksi. Hyvä vaihtoehto on myös tapetoida seinä ensin alus- eli makulatuuritapetilla.

Vahvasti muovipintainen tai kohokuvioinen tapetti täytyy poistaa ennen tapetointia – näiden päällä ei paperitapetti pysy. Puukuitulevy on huokoinen materiaali ja saattaa imeä liisteriä itseensä, eikä tapetti silloin kiinnity kunnolla. Siksi puukuitulevy on hyvä esiliisteröidä. Levyjen saumakohtiin liisteröidään tapetin alle paperinauhaa suojaamaan tapettia repeilyltä. Puukuitulevyn voi myös tapetoida makulatuuripaperilla ennen varsinaisen tapetin asennusta. Makulatuuripaperia kannattaa käyttää varsinkin silloin, jos tapetti on sävytykseltään vaaleaa.

Asiantuntija: toimitusjohtaja Piia Kuurma, Domus Classica Oy

Kommentoi »

Hyväksy evästeet

YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Youtube video placeholder