Viherpiha

Vesimyyrän torjunta

Agronomi, kasvinsuojelun asiantuntija

Julkaistu 12.1.2015

Kysymys:

Miten karkotan vesimyyrät? Kesällä niitä ei näy, mutta keväällä näkyy käytävän suita ja paljon syötyjä kukkasipuleita. Elektronisia karkottimia ei voi talvella käyttää.  

Vastaus:

Vesimyyrä syö ahnaasti kasvien juuria ja mukuloita ja voi tehdä suurta tuhoa puutarhassa.

Vesimyyriä on erittäin vaikea karkottaa. Ne elävät suurimman osan ajasta maan alla perhekunnittain. Vesimyyräkoiras muodostaa pesän, jossa naaraan lisäksi on puolenkymmentä poikasta. Käytäväverkosto on usein satojen metrien pituinen. Koiras puolustaa omaa reviiriään.

Ääneen tai hajuun perustuvat karkotteet ovat tehottomia. Niillä ei ole voitu osoittaa olevan merkitystä vesimyyrän käyttäytymiseen. Kertomukset niiden tehosta ovat liittyneet vesimyyrän kannan vaihteluun, joka muiden myyrälajien tavoin vaihtelee vuosittain paljon.

Ainoa tehokas menetelmä vesimyyrän torjumiseksi on loukkupyynti. Loukku sijoitetaan myyräonkaloon joko syötillä tai ilman. Vesimyyrä on utelias eläin ja tulee kohtalaisen helposti loukkuun saaliiksi. Saalistusta on jatkettava, kunnes koko pesue on saatu kiikkiin. Katso video myyräloukun asentamisesta.