Viherpiha

Taimet kääntyvät kohti valoa

Mainos

Miten kasvit osaavat kääntyä valoa kohti?

Teksti Kurt Fagerstedt

Asiantuntija vastaa:

Kasvit eivät pysy hengissä kovin pitkään ilman valoa. Siksi niille on kehittynyt erilaisia mekanismeja, joilla ne maksimoivat valonsaannin. Kasvien versojen kärjissä ja lehdissä on värillistä yhdistettä, pigmenttiä, joka pystyy aistimaan sinistä valoa. Auringonvalon spektrissä on erityisen runsaasti juuri sinistä valoa.

Sivusta tuleva valo saa kasvihormoni auksiinin kulkeutumaan versossa varjon puolelle. Varjossa oleva osa alkaa kasvaa nopeammin ja valon puoleinen osa hitaammin, jolloin versot kääntyvät kohti valoa. Koeolosuhteissa niinkin lyhyt kuin 30 sekunnin valotus saa aikaan toispuoleisen kasvun.

Kasvien versot ovat positiivisesti fototrooppisia – ne pyrkivät kääntymään valoa kohti. Juuret taas ovat negatiivisesti fototrooppisia. Ne pyrkivät pois valosta maan pimentoon, jossa veden ja ravinteiden saanti on todennäköisempää. Ikkunalautakasvatuksessa kasveja onkin syytä kääntää joka päivä tai laittaa niiden taakse jotain valoa heijastavaa materiaalia, kuten alumiinifoliota. Näin taimien valonsaanti paranee.

Sinistä valoa aistivan pigmentin lisäksi kasveissa on myös kirkkaanpunaista ja tummanpunaista valoa aistivaa värillistä yhdistettä, mikä vaikuttaa verson kokonaiskasvuun. Jos kasvi jää toisen kasvin varjoon, se saa suhteellisesti enemmän tummanpunaista valoa. Tämä johtaa verson lisääntyneeseen kasvuun,  jolloin kasvi pyrkii valoa kohti ja pois varjosta. Tämän takia heikossa valossa kasvatetut keväiset pikkutaimet venyvät usein pitkiksi ja hennoiksi.

Lisävalo auttaa asiaa. Parhaita ovat kasveille tarkoitetut lamput, joiden spektrissä on runsaasti sinistä ja vähän tummanpunaista valoa. Myös an korkea lämpötila voi aiheuttaa voimakasta pituuskasvua. Tuuletus auttaa ikkunalautakasvatuksessa.

KURT FAGERSTEDT

Julkaistu: 10.3.2014

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä