Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia
Suosittelemme
Piha ja puutarha

Sutipuun hoito

29.4.2009
Kysymys

Kuinka hoidan sutipuuta?

Vastaus
Vastaaja Viherpiha

Sutipuu (Pachira aquatica) viihtyy valoisassa tai puoliaurinkoisessa paikassa. Sille annetaan kerralla reippaasti vettä, ja sen jälkeen mullan pitää kuivahtaa kunnolla ennen uutta kastelua. Sutipuu pärjää hyvin, vaikka se olisi muutaman viikonkin ilman kastelua. Kasville voi antaa lannoitetta keväästä syksyyn noin kerran kuussa. Liian pitkä kuivuus ja varsinkin liian pimeä kasvupaikka saavat sutipuun nopeasti kellastuttamaan ja varistamaan lehdyköitään. Lehtien sumutus parantaa sen viihtyvyyttä ja ehkäisee vihannespunkkeja. Normaali huoneenlämpö sopii kasville hyvin, mutta talven se voi olla viileämmässäkin, ei kuitenkaan alle 12 asteessa. Sutipuun voi halutessaan latvoa keväällä ja käyttää latvat pistokaslisäykseen. Pistokkaat pistetään suoraan multaan. Ne juurtuvat parhaiten noin 25 asteen pohjalämmössä. Sutipuuta ei tarvitse istuttaa uudelleen, ellei vanha ruukku ole käynyt liian ahtaaksi. Uudelleen istutus tehdään keväällä. Uudeksi ruukuksi valitaan vain hieman vanhaa suurempi ruukku. Visa Lipponen

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt