Lotta Lindholm-Normaja
Hortonomi, puunhoitaja
Kysymys:
Auttaako alasleikkaus köynnösruusua? ’Pohjantähti’ kutistuu vuosi vuodelta, kuivattaa oksia ja näyttää surkealta. Se on muhevassa tuoreessa maassa, aurinko paistaa aamusta alkuiltapäivään asti, keväisin se saa hevosenlantaa ja merilevää ruuaksi, kesällä silloin tällöin kananlantavettä.
Vastaus:
Kuulostaa siltä, että köynnösruususi saa kaiken, minkä se tarvitsee. Kasvia näkemättä on vaikea sanoa, mikä sitä vaivaa. Kyseessä saattaa olla jokin sienitauti, mutta sen enempää en arvaile.
Voit kokeilla istuttaa köynnösruusun uudestaan. Se voi antaa kasville uutta puhtia.
’Pohjantähti’ menestyy Keski-Suomessa saakka vyöhykkeellä IV, joten se on köynnösruusuistamme kaikkein kestävin.
Leikkaus ei auta huonokuntoista ja kitukasvuista kasvia. Kuolleet oksat kannattaa kuitenkin poistaa kokonaan. Jos kyseessä on sienitauti, sairaat oksat on hyvä polttaa.