Hirsitalon painumisongelmat

Mainos

Rakennutin talvikäyttöisen hirsitalon. Urakoitsija veisti 200 mm paksut hirret paikan päällä ja teki talon runkovaiheeseen. Muun muassa vesikatto, ulkoseinät, ikkunat ja ulko-ovet olivat paikoillaan, kun itse aloin tehdä taloa valmiiksi. Talo on ollut käytössä jo kymmenkunta vuotta.



Ikkunoiden ja ulko-oven viereen on hirsien väliin jäänyt rakoja, joista näkyy hirsitilkkeet. Ikkunat ja ovet on kiinnitetty suoraan hirsien päätyihin parilla ruuvilla. Yläpuolelle jätettiin alunperin painumavaraa noin 100 mm, joka tilkittiin mineraalivillalla. Hirsien päissä on rakoja, joista hirsitilkkeet näkyvät, mutta ulos ei vielä näy.



Kauanko pitää odottaa hirsien kuivumista, että hirret painuvat toisiaan vasten ja vetoisuus häviää?

Teksti Meidän Talo

Asiantuntija vastaa:

Hirsitalon painuminen jatkuu, kunnes hirsien kosteus on tasapainottunut sijaintipaikan lämpötilan ja suhteellisen kosteuden mukaiseksi. Puun mitat muuttuvat ilman suhteellisen kosteuden mukaan, joten talo elää jatkuvasti. Pakkaskaudella ja kesä- sekä syksysateilla ilmankosteus on hyvinkin korkea ja välillä taas selvästi pienempi. Mitä vanhempi hirsi on, sitä pienemmäksi liike muuttuu.



Hirsien kuivuminen riippuu talon käytöstä ja sijaintipaikan olosuhteista. Normaalista märästä hirrestä valmistetun rakenteen painuminen kestää 2–3 vuotta, jos talossa pidetään koko ajan normaalia käyttölämpötilaa ja katolle kertyvä lumi kuormittaa myös ylimpiä hirsiä. Toisaalta painuminen estyy hyvin herkästi varsinkin hirsien päiden tuntumassa, jos vuorilaudat, karmilistat tai karmit on asennettu tai kiinnitetty väärin ilman painumisen mahdollistavaa karapuuta.



Jotta kuivumisen aiheuttama liike pääsee tapahtumaan, ikkunoiden ja ovien asennus tulee aina tehdä molemmille sivuille karmin ja hirsien väliin asennettavien karapuiden kanssa. Ne mahdollistavat seinähirsien painumisen ja estävät rakojen syntymisen. Yläpuolelle jätetään märistä hirsistä rakennettaessa painumisvaraa 50 mm metrille sokkelin yläreunan tasosta laskien.



Karmia ja vuorilautoja ei saa kiinnittää suoraan sitä sivuilta ympäröiviin hirsiin. Väärä kiinnitys on syynä ikkunoiden vieressä olevien hirsien painumattomuuteen ja hirsiliitosten auki jäämiseen. Karmi on käytännöllisintä kiinnittää sivuilta säätöruuvien kanssa karapuuhun ja alareunasta suoraan hirteen. Tavallisten ruuvien käyttö on mahdollista, mutta silloin ikkunoiden “passaaminen” hirsien painuessa on mahdotonta.



Karapuun voi tehdä rimasta ja laudasta, jotka kiinnitetään yhteen. Rimapuoli tulee hirsien päihin tehtyyn loveen, missä hirret liukuvat alaspäin. T-mallisen karapuun voi tehdä myös veistämällä 75 mm paksusta lankusta tai moottorisahaa käyttämällä. Lankun ja karmin liitosalueen voi tilkitä sopivalla ilmatiiviillä materiaalilla.



Karapuun ja hirren välisen liitokseen on syytä käyttää hirsien liukumisen sallivaa ja huonosti ilmaa läpäisevää ainetta, esimerkiksi sellutilkettä. Paljon käytetyn mineraali- ja keinokuituvillatilkkeen heikkous on niiden liian hyvä ilmanläpäisy. Meiltä puuttuu yhä tervakäsitelty ja puun kosteusvaihtelujen liikkeitä myötäilevä vaahtomuovitilke, jota saksalaiset käyttävät hirsirakentamisen yhteydessä.



Tarkasta vielä, että ovi- ja ikkunakarmien yläpuolelle on jätetty riittävästi painumisvaraa. Tarvittaessa veistä hirttä raon suurentamiseksi ja tilkitse rako.

Julkaistu: 12.10.2010
Katso myös nämä