Kotivinkki

Ystävykset muuttivat kuusikymppisinä kimppakämppään – riitaa on tullut kotitöistä, mutta yhteisistä koiralenkeistä ei tingitä

Ystävykset muuttivat kuusikymppisinä kimppakämppään – riitaa on tullut kotitöistä, mutta yhteisistä koiralenkeistä ei tingitä

Ystävykset Eija Pulkkinen ja Marja-Leena Jokipii eivät halunneet vanheta yksin vaan panivat hynttyyt yhteen puolen vuosisadan ystävyyden jälkeen. Toinen tykkää tekemisestä ja toinen olemisesta, mutta sydänystävän kanssa voi aina olla oma itsensä.
Teksti Taina Ahtela
Kuvat Kirsi Tuura
Mainos
Marja-Leenalla (vas.) ja Eijalla on omat vakiintuneet tehtävänsä ruoanlaitossa. Kotitöistä sovittiin tarkemmin sen jälkeen, kun Marja-Leena koki tekevänsä kaiken. Naiset ovat ystävyksiä yli viidenkymmenen vuoden takaa. Kuvassa vasemmalla Eija ja oikealla Marja-Leena.

Keittiön lipaston päällä on mustavalkoinen kuva kahdesta tytöstä, molemmilla yllään äitien ompelemat mekot. Eija Pulkkinen, 64, ja Marja-Leena Jokipii, 63, ovat kuvassa Kallion kansakoulun toisella luokalla. Eija lähetti kuvan vuosia sitten Marja-Leenalle syntymäpäivälahjaksi.

– Aiemmin se oli makuuhuoneeni seinällä. Mutta täällä, kun näkee toisen naamaa koko ajan, ei enää tarvitse pitää kuvaa makuuhuoneessa, Marja-Leena virnistää.

Eijan koirat Esku ja Oona touhottavat ympäriinsä keittiössä, ja Marja-Leenan Osku käy väillä rauhallisesti nuuhkimassa vierasta.

– Mitä, joko me olemme 56 vuotta tunteneet! Marja-Leena laskee.

Parikymppisenä avioliitto vei Marja-Leenan Helsingistä Joensuuhun. Kun ero 1980-luvulla tuli, hän olisi halunnut takaisin etelään, mutta lapset ja työ sitoivat. Yli neljän­kymmenen vuoden ajan Eija kävi Marja-Leenan luona Joensuussa yleensä kerran vuodessa lomilla. Kymmenisen vuotta sitten Marja-Leena otti ensimmäisen kerran puheeksi yhdessä asumisen.

– Sillä tavalla heittona se ensin meni, Marja-Leena sanoo ja kaataa vettä kahvinkeittimeen.

Kohtalo puuttui peliin ja nopeutti asiaa. Kesäkuussa 2016 Marja-Leena oli Helsingissä Eijan luona kylässä, kun hän sai sähköpostiviestin, että mammografiasta oli löytynyt jotain. Ensin Eijakin totesi, että tuskin se mitään vakavaa on.

Löytö paljastui syöväksi.

– Se oli karmea talvi. Olin yksin Joensuussa, eikä minulla ollut siellä ketään. Osku onneksi piti huolta ja pakotti ulos, Marja-Leena sanoo.

Syövästä toipunut Marja-Leena toivoo, että saa nauttia eläkepäivistä. Osku alkoi lihoa kimppakämpässä, kun Eija on tottunut antamaan koirille ruokaa useammin kuin Marja-Leena. Nyt annosta on pienennetty. Eijalla ei ole tapana murehtia asioita etukäteen, joten ystävän kanssa yhteen muuttaminen ei juuri jännittänyt. Vieressä koirat Oona ja Esku.

Rohkeasti kokeilemaan

Marja-Leena ja Eija alkoivat puhua tosissaan yhteen muuttamisesta, kun sytostaattihoidot olivat ohi ja sädehoidot alkoivat. Alkuun he kuitenkin epäilivät, tulisiko yhteiselosta mitään.

– Minäkin olin asunut viimeiset kahdeksan vuotta yksin, Marja-Leena sanoo.

– Ja minä koko ikäni koirien kanssa, Eija toteaa.

Suomi on täynnä yksinäisiä vanhuksia, joiden luona kukaan ei käy.

Lopulta naiset päättivät kokeilla. Pääsisihän järjestelystä pois, jos ei se toimisikaan. Muutama ystävä totesi, että ei tule mitään, mutta pääasiassa ihmiset pitivät ideaa hyvänä. Varsinkin syöpähoitojen aikana kohdattu hoitohenkilökunta kannusti Marja-Leenaa.

– Ja kun ei Eijallakaan ole omaisia. Minä olen hoitanut työkseni vanhuksia, eikä kuvani vanhustenhoidosta ole kovin ruusuinen. Suomi on täynnä yksinäisiä vanhuksia, joiden luona kukaan ei käy.

Myös Eija ajatteli, että täytyyhän sitä kokeilla.

– Kun vanhenee, ei toivoisi olevansa yksin. Jos vaikka portaissa kaatuu, tai toisesta ei alakaan kuulua aamulla.

Vuosi sitten ystävykset alkoivat etsiä yhteistä kotia. Eija kävi katsomassa asumisoikeusasuntoa Vantaalla ja lähetti kuvia Marja-Leenalle.

Heinäkuussa muutti ensin Eija. Viikon päästä Marja-­Leena ilmestyi pihalle oman kuormansa kanssa sentin sänki päässään.

– Olin niin onnellinen, että pääsin vihdoin pois. Saan olla siitä loppuelämäni kiitollinen Eijalle. Ei minun eläkkeelläni olisi ollut mahdollisuuksia muuttaa tänne. Enkä tiedä, olisinko yksin uskaltanutkaan lähteä.

Eija (vas.) ja Marja-Leena käyvät koirineen aina yhdessä lenkillä. Esku (vas.) ja Osku ovat rescue-koiria. Oona-koira joukon jatkona Eskun takana.

Toinen nauttii tekemisestä, toinen olemisesta

Koirat olivat yhteisestä kodista aluksi hämillään, mutta naiset puhkuivat intoa.

– Muistatko, kun silloin sanoit, että pidä huoli, että jumppaamme joka päivä? Ja montako kertaa olemme yhdessä jumpanneet? Marja-Leena kysyy.

– Tuollaiset asiat minulta unohtuvat, Eija vitsailee.

Marja-Leena jumppaa sitten Eijankin edestä ja käy kaksi kertaa viikossa latotanssijumpassa. Kotona Eija seuraa rennosti sohvalta, kun Marja-Leena huhkii saadakseen 10000 askelta täyteen.

Välillä Eija käy tapaamassa muita ystäviään ja Marja-Leena pääkaupunkiseudulla asuvaa tytärtään sekä 82-vuotiasta äitiään.

– Se on ihanaa. Nyt vasta olen tutustunut äitiini. Ja kaikki ne vuodet, jolloin minua olisi mummina tarvittu, en vain voinut olla apuna. Voi ei, kohta minä itken, Marja-Leena sanoo.

Eija pyörittelee silmiään.

– Ei mitään uutta. Tuolla se välillä tursuaa huoneessaan, ilosta tai surusta, hän toteaa.

Välillä mietin, pitääkö minun vastata tuohon, vai puhuuko se itsekseen.

Naiset tuntevat toisensa jo niin monen vuoden takaa, että suuria yllätyksiä ei ole paljastunut. Eija ei tosin muistanut, kuinka kova Marja-Leena on puhumaan.

– Välillä mietin, pitääkö minun vastata tuohon, vai puhuuko se itsekseen.

Marja-Leenalla on vielä tuoreessa muistissa, kuinka hän lapsena yökylässä ollessaan herätti Eijan huutamalla keittiössä ”on aamu, on aamu”. Ja sitten juostiin, niin raivoissaan Eija aamuherätyksestä oli.

– Minä olen tekevä ihminen. Joskus ajattelen, että miten tuo voi vain olla, Marja-Leena sanoo.

– Ja minä nautin, kun saan vain olla. Minä taas ihmettelen, että miten tuo jaksaa, Eija sanoo.

Hyvän ystävän kanssa voi olla oma itsensä

Uusien asuinkumppanien ensimmäinen testi oli pari viikkoa kestänyt muuttosiivous. Tavarat oli jo purettu, kun Marja-Leena sattui pyyhkäisemään seinää. Naiset kantoivat kaiken pois ja aloittivat alusta.

– Mutta se meni hyvin, Marja-Leena sanoo.

Ryppyjä yhteiseloon alkoi tulla kevättalvella. Maaliskuussa oli jo lähellä, etteivät tiet erkaantuneet. Marja-Leenasta tuntui, että hän tekee kaiken, ja hän sulkeutui kuoreensa. Eija puolestaan ihmetteli, miksi toinen oli mennyt mykäksi.

– Että sano nyt hyvä ihminen, mikä mättää!

Kun mykkäkoulua oli riittävän kauan jatkunut, saivat naiset viimein puhuttua asiasta.

– Mikä siinä onkin, että vaikka minäkin olen suora ja aika reilu puhumaan, tällaisessa tiiviimmässä ihmissuhteessa en osaa sanoa mielipidettäni, Marja-Leena pohtii.

Ystävykset sopivat, että Eija osallistuu esimerkiksi kokkaamiseen tavallaan, vaikkapa esivalmistelemalla ruokia. Kaupassa he käyvät yhdessä, ja perjantai on siivouspäivä.

Eija on niitä ystäviä, joiden kanssa ei tarvitse esittää mitään.

Vaikka molemmilla on omat tapansa, he eivät voi kuvitella, että asuisivat yhdessä kenenkään muun kanssa.

– Ei minulla sellaisia ystäviä ole, tai he ovat kaikki naimisissa. Eija on niitä ystäviä, joiden kanssa ei tarvitse esittää mitään, Marja-Leena sanoo.

Eija jatkaa:

– Vaikka olisi ollut vuosia välissä, aina on kuin eilen olisi viimeksi puhuttu.

Saa vetäytyä omiin oloihin

Marja-Leena istuu usein Eijan seurana tämän katsellessa televisiota, vaikka Eijan seuraamat asiaohjelmat eivät niin kiinnostaisikaan.

– Olen huomannut, että sillä tavalla yhdessäelo pysyy kevyempänä.

Juuri tällainen tavallinen yhdessä oleminen on molempien mielestä parasta. Ja silloin, kun toisen läsnäolo on liikaa, voi vetäytyä hetkeksi omaan huoneeseen vaikkapa pelaamaan tietokoneella.

– Se on taivaan tosi, ettei tämä ole aina helppoa, Marja-Leena sanoo.

– Minusta olisi outoa, jos tämä olisi koko ajan kiva-kiva-jippiitä. Eihän se ole sitä tavallisessa perheessä tai parisuhteessakaan, Eija sanoo.

Kun on aika lähteä koirien kanssa lenkille, ystävykset istuutuvat tottuneesti portaille vierekkäin sitomaan kengännauhoja. Eija ja Marja-Leena käyvät koirien kanssa lenkillä aina yhdessä, silloinkin, kun oli vaikeaa. Vain kaksi kertaa he kävivät erikseen.

– Osku vielä menisi minun kanssani kahdestaankin, mutta eivät nämä kaksi muuta. Ne ajattelevat, että tämä on nyt meidän lauma, Marja-Leena sanoo ovella.

Eija nauttii oleilusta. Sylissä Esku-koira. Oona-koira pitää koko perhettä nyt laumanaan. Kun toisen seura väsyttää, Marja-Leena vetäytyy tietokoneelle pelaamaan Farm Hero -tietokonepeliä. Osku tarkkailee emännän touhuja.

Eijan ja Marja-Leenan vinkit yhteistä asuntoa harkitseville ystäville

  • Kannattaa harkita tarkkaan. Yllätyksiä tulee joka tapauksessa. Myös asuntoa on hyvä katsoa rauhassa ja valita asuinpaikka niin, että se on molemmille sopiva.
  • On hyvä tuntea toinen kunnolla. Vaikka kuinka on hyvä tahto ja halua, kuitenkin eteen tulee kaikenlaista.
  • Pitää olla valmis ottamaan toinen huomioon. Kummatkin ovat tasavertaisia.

Asiantuntija: Yhteisasuminen kiinnostaa yhä useampia eläkeläisiä

Seniorien yhteisasumisesta on vähän tilastotietoa, mutta ilmiö on kasvanut voimakkaasti viime vuosina, kertoo aihetta tutkinut sosiaaligerontologian dosentti Outi Jolanki.

– Ihmisten yksinäisyydestä puhutaan aiempaa enemmän, ja moni on havahtunut siihen, että voisi hakeutua yhteisöllisen asumisen piiriin.

Jolangin mukaan suuret ikäluokat ovat tottuneet muuttamaan ja matkustamaan, joten heidän on helpompi toteuttaa tällaiset haaveet kuin aiempien sukupolvien. Suomessa on myös perinteisesti suosittu omistusasumista, mutta viime aikoina toiveet ja asumismuodot ovat moninaistuneet.

Ilmiö korostuu kaupungeissa, sillä niissä on helpompi löytää sopivia asuntoja ja ihmisiä jakamaan ne.

– Maaseudulle taas on alkanut tulla uudelleen vanha yhteisöllisen asumisen muoto, jossa samassa pihapiirissä asuu monta sukupolvea, Jolanki sanoo.

Ilmiö on huomattu myös Facebookin Kommuunit koolle -ryhmässä, jossa voi etsiä tai ilmoittaa asuinyhteisöjä.

– Valtaosa kimppakämppiä etsivistä on nuoria, mutta päälle viisikymppisten tai pian eläkkeelle jäävien osuus tuntuu kasvavan. Halukkaita kyllä olisi, kun vain yhteisöjä löytyisi. Tässä olisi markkinarako niitä järjestävälle, sanoo ryhmän ylläpitäjä Johanna Sarjas.

Tilastokeskuksen varovaisen arvion mukaan yli 64-vuotiaiden kimppakämppiä on Suomessa muutamia tuhansia. Erilaisia järjestettyjä seniorien asumisyhteisöjä on kourallinen, esimerkiksi Helsingin Kotisatama ja Loppukiri sekä Jyväskylässä Jaso-yhdistyksen Ilona-talo.

Julkaistu: 17.8.2018