Kun Porvoossa yrittäjänä työskentelevä Marjo Lehtosalo löysi Råbackan 2004, olivat hänen vanhempansa mukana katsomassa taloa. Äiti sanoi heti, että tämä on Marjon näköinen paikka. Talo oli silloin noin 50-neliöinen eikä siinä ollut mitään mukavuuksia. Aluksi Marjo alkoi kunnostaa taloa vain itselleen. Alkuvaiheessa hän kohtasi avomiehensä Ismo Lätin, joka on autellut pitkin projektia. Ammattilaiset korjasivat ja rakensivat, Marjo suunnitteli sisustuksen. Nyt vuosia kestänyt projekti on päätöksessä.

Rakennuksen runko oli onneksi hyvässä kunnossa, ja talo oli merkitty museoviraston suojelukohteeksi. Onnistuneen lopputuloksen saamiseen tarvittiin hyvä arkkitehti ja urakoitsijat. Aluksi piti saada toimiva kylpyhuone ja keittiö. Kun purimme pinkopahvit pois katosta, paljastui alta täysin virheetön tummanruskeaksi maalattu katto. Lattialla oli muovimattoja, joiden alta paljastui vanha maalattu lankkulattia. Se jäi myös alkuperäiseen kuntoon. Moni onkin ihmetellyt, kun talossa on tumma katto ja vaaleat lattiat. Arkkitehtiä tarvittiin, kun talon ikkunat ja ulko-ovi uusittiin perinteitä kunnioittaen. Arkkitehdin avustuksella saatiin lupa talon laajentamiseen. Budjetti piti suunnitelmien mukaan. Siinä piti huomioida, että esimerkiksi perinneikkunat ovat kalliimpia kuin perusikkunat. Säästin paljon sillä, että maalasimme kaiken itse.

Olen aina rakastanut vanhoja rakennuksia. En ole milloinkaan noudattanut mitään sisustustyyliä. Kuvailisin itseäni syvälliseksi sisustajaksi. Se voi olla sitä, että laittaa sisustamiseen jotain itsestään tai sitä, että loihtii sisustamisella sellaista, mitä itseltä puuttuu. Minulla on esimerkiksi paljon vanhoja astioita, jotka symboloivat jotain, mitä itsestäni puuttuu. En laita milloinkaan ruokaa. Silti arvostan keittiöitä, keittiömaailmaa ja ruoanlaittoa.

Että kotini on minun näköiseni. Taloni on ollut mukana Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman talokohteena. Erityisesti minua viehätti, kun jotkut keski-ikäiset miehet ovat sanoneet, että talossa oli sellainen mystinen tunnelma, jota ei voi sanoin kuvailla. Sisustukseni avautuu naisille ehkä helpommin. Moni nainen onkin huudahtanut, että tänne voisin muuttaa heti asumaan.

Olen matkustanut nuorena paljon yksin, esimerkiksi Intiassa ja Pohjois-Afrikassa. Talossa on sielunmaisemani vuosina 2008–2015. Sisustaessa en lähde etsimään mitään, koska silloin harvoin löydän. Nyt voin sanoa, että sisustus on valmis. Paitsi jos kohtaisin todella ihanan puistonpenkin, vaihtaisin sen nykyiseen.

Talo on saanut minut juurtumaan Itä-Uudellemaalle. Nuorena koti oli siellä, mihin laskin herätyskellon. Kun tekeminen on mielekästä, se juurruttaa. Keskeneräisyys ei vaivaa minua, koska matkalla olo on hienompaa kuin perille pääsy. Talo on nyt valmis, mutta uskon, että uusi matka odottaa meitä jossain muualla.