Älä pidä kodissasi mitään, mikä ei ole hyödyllistä tai kaunista, sanoi tapettifanit valloittanut William Morris
William Morris (1834–1896) kollegoineen loi sisustamisen mullistaneita tapetteja ja kankaita, joissa satu ja todellisuus iskevät toisilleen silmää. Miksi niiden värit ja kuviot kiehtovat edelleen?
Älä pidä kodissasi mitään, mikä ei ole hyödyllistä tai kaunista. Tämän kuuluisan kehotuksen antoi yleisölleen brittiläinen William Morris vuonna 1880. Morris (1834–1896) oli taiteilija, sisustussuunnittelija, runoilija, kirjailija, kääntäjä, kustantaja ja aktiivinen sosialisti, joka muistetaan etenkin suunnittelemistaan tapeteista ja painokankaista. Nuo mallit sekä kymmenet muut Morrisin firman tapetit ja kankaat ovat yli 150 vuotta myöhemmin yhä tuotannossa.
Varakkaan perheen pettymykseksi opinnot Oxfordin yliopistossa eivät johtaneet papin uraan. Morrisista ei tullut myöskään arkkitehtiä, mutta keskiajan ihannointi ja prerafaeliittien taiteen ihailu – sekä englantilainen luonto – inspiroivat luomaan uniikin uran.
Ainutlaatuinen liikeidea
William Morris perusti lahjakkaiden ja taiteellisten ystäviensä kanssa vuonna 1861 yrityksen, josta 1875 muodostui Morrisin hallitsema Morris & Co.
Yrityksestä tuli vuosien mittaan sisustustavaratalo, josta asiakas saattoi hankkia paitsi tapetit ja kankaat myös huonekalut, kirjotut tai kudotut seinävaatteet, matot ja lattiapäällysteet, astiat ja koriste-esineet, takkojen kaakelit ja ikkunoiden lasimaalaukset.
Firma pystyi sisustamaan yksittäisiä huoneita, taloja ja kartanoita sekä jopa kirkkoja kokonaistaideteoksiksi.
Vanhanaikaista laatua
Morris valvoi, että kaikki tuotteet olivat parasta laatua ja yhtiön brändin mukaisia. Jos tuotteita ei tehty itse, hän hyväksyi alihankkijoilta vain täydellisiä tuotteita.
Suunnittelun lisäksi hän hallitsi tuotteidensa valmistusprosessin: koristemaalauksen, mattojen solmimisen, tekstiilien kirjonnan ja kutomisen kangaspuissa. Kärsivällisesti hän kehitteli räikeiden kemiallisten värien sijaan luonnonvärien käyttöä kankaiden ja lankojen värjäämiseen ja oli erityisen ylpeä onnistuessaan monimutkaisessa indigovärjäyksessä.
Yritys kokeili myös paperitapettien painamista, mutta lopulta tapetit teki Morrisin laatuvaatimusten mukaan Jeffrey & Co. Kun Morrisille kankaita painanut toinen firma ei pystynyt yhtä hyvään suoritukseen, Morris perusti oman tuotantolaitoksen 1881 Lontoon Wimbledonin lähelle, Wandlejoen rannalle.
Tilaa tarvittiin etenkin painokankaiden tuotantoon, sillä kankaat värjättiin itse valmistetuin luonnonvärein ja painettiin vanhanaikaisesti puisilla painolaatoilla. Jokainen kuvioraportin väri vaati oman painolaatan ja jokainen laatta kaiverrettiin erikseen.
Oma tyyli
William Morris oli elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Essexin maaseudulla Lontoon koillispuolella ja viettänyt aikansa puutarhoissa, niityillä, joilla ja Eppingin metsässä. Näiden kasvit siirtyivät kuoseihin.
Kukkakuosit eivät olleet uutta, mutta Morrisin tyyli oli erilainen kuin kilpailijoiden: Morris ei halunnut kuvata kasveja aikakauden tapaan kiiltokuvamaisesti vaan tyylitellen. Kasvit täyttivät koko pinnan, ne oli aseteltu aistikkaasti ja rytmikkäästi ja soljuivat rauhallisesti toistensa lomassa. Vaikutelma oli runsas, sillä etualalla olevien kasvien taustalla oli usein pienemmässä mittakaavassa lisää kukkia ja versoja. Silti kuosit olivat jäsenneltyjä ja raikkaita.
Muutamissa kuoseissa ei ollut kukkia, vaan kasvien versot esiintyivät toisiinsa kietoutuneina. Kukkakuoseihinkin kuului lehtiä ja oksia, jotka tasapainottivat kukkarunsautta ja liittivät kukkia toisiinsa.
Tapetteja ja kankaita tehtiin monessa värissä. Jotkin kuosit olivat kaksivärisiä, kun taas useimmissa värien kirjo oli riemukas ja siitä huolimatta tyylikäs.
Pastellisävyjä ja murrettujakin värejä käytettiin. Silti etenkin tekstiilit tunnettiin voimakkaista, puhtaista väreistä sen jälkeen, kun Morrisin lempiväri indigonsininen tuli 1880-luvun alussa voimalla mukaan.
Painokankaiden kuvioiden koko oli niin iso, että ne soveltuivat parhaiten ikkunoiden, huonekalujen ja seinien peittämiseen. Naisten leninkeihin soveltuvia pienikukkaisia kankaita oli vain muutama. Tässä kohtaa firman kilpailija Liberty vei voiton.
Kasvien ohella Morrisin kuoseissa näkyi taiteilijan rakastamia lintuja; alkuvaiheessa linnut piirsi arkkitehti ja yhtiökumppani Philip Webb (1831–1915).
Morris & Co. menestyy
Vielä 1860-luvulla kaupallinen menestys oli vaatimaton ja tapetit herättivät kummastelua. Kun yritys alkoi 1870-luvulla tarjota tapetteihin sopivia kukkakankaita ja -mattoja, asiakkaiden maku oli muuttunut suosiolliseksi. Menestyksen kruunasi oman liikkeen perustaminen Lontoon muodikkaalle Oxford Streetille vuonna 1877.
Yksi William Morrisin menestyksen avain on se, että aika oli otollinen kokonaisvaltaiselle brändille ja uudenlaiselle, luonnonmukaiselle tyylille.
Jos Morrisin tyyli tuntuu tutulta, se johtuu siitäkin, että menestys toi mukanaan jäljittelijöitä. Toki Morriskin sai muilta vaikutteita. Esimerkiksi varhaiset kasvitieteelliset kirjat, alankomaalaiset sametit ja italialaiset silkit, Lähi-idän solmitut matot ja intialaiset puuvillakankaat tarjosivat inspiraatiota.
Myös kuningatar Viktorian hovi kiinnostui firman tuotteista, ja hovin ansiosta tilauksia alkoi tulla yläluokan ja rikkaiden kartanoista.
Viktoriaaninen Britannia oli ensimmäinen teollistunut valtio. Keskiluokkakin vaurastui, ja varakkaimmat pystyivät hankkimaan koteihinsa muodinmukaiset tapetit, verhot tai matot Morrisilta.
Värikkäät puuvillakankaat oli aiemmin mielletty kesäverhoiksi ja huonekalujen kesäisiksi irtopäällisiksi, mutta Morrisin firman iloisen värisillä kukkakankailla sai sisustaa vuoden ympäri.
Koska valikoimissa oli sekä moni- että yksivärisiä tuotteita, asiakas saattoi säästää valitsemalla halvemman tapetin tai kankaan, jossa kuvio oli painettu pohjavärin päälle vain yhdellä värillä. Painetut puuvilla- ja pellavakankaat olivat edullisempia kuin kukkakuosein kudotut villakankaat. Samoin kalliin käsin solmitun maton tilalle saattoi hankkia halvemman tehdasvalmisteisen maton. Valmiiksi kirjaillun seinävaatteen, oviverhon, takansuojuksen tai sohvatyynyn sijaan voitiin ostaa halvempi kirjontapaketti. Silti kaikki olivat tyylikkäitä Morris-tuotteita.
Pakoon teollistumista
1800-luvun puolivälissä monille kuningatar Viktorian aikalaisille oli jo selvinnyt, että teollistuminen ja kaupungistuminen olivat tuottaneet ihmisille myös kärsimystä ja luonnolle tuhoa. Smog-savusumujen keskellä kaivattiin tuulahduksia Englannin tuoksuvista ruusutarhoista ja maaseudun kukkaniityiltä.
Morrisin osalta luonnonkasvien käyttö saattoi jopa olla hätähuuto samaisen luonnon puolesta: katsokaa mitä voimme menettää, jos luontoa ei suojella yltyvältä rakentamiselta, roskaamiselta ja hyväksikäytöltä.
Morris ei vastustanut koneita, jos niillä pystyttiin tekemään laadukkaita tuotteita ilman inhimillistä kärsimystä. Aktiiviseksi sosialistiksi päätynyt Morris halusi kuitenkin kirjailija John Ruskinin (1819–1900) tavoin vapauttaa ihmiset koneiden orjuudesta ja palauttaa työn ammattitaitoisille käsityöläisille.
Morris nimesi mielellään kuosejaan kasvien kansanomaisilla, usein runollisilla nimillä.
Ehkä Morrisin idealismikin viehätti: Morris ja hänen toverinsa olivat niin sanotun esteettisen liikkeen pioneereja ja halusivat tehdä taidetta taiteen vuoksi sekä toisaalta tuoda taidetta ja kauneutta ihmisten ja etenkin työväen arkeen. Kymmeniä vuosia alalla toimittuaan Morris julisti, että taiteen korkein päämäärä oli kodin tekeminen kauniiksi.
Kauniin arjen ajatus vetosi myös älymystöön ja sai kannattajia, jotka Arts and Crafts -taidesuuntaus vuosisadan lopulla kokosi yhteen. Vaikutteet levisivät Suomeen asti ja näkyivät jugendtyylissä sekä muun muassa Hvitträskin taiteilijakodissa.
Ikoniset kuosit
William Morrisin ensimmäisiin 1860-luvun kuoseihin kuuluivat Trellis- (1864) ja Daisy-tapetit. Samalta ajalta on Fruit/Pomegranate-tapetti, jossa hedelmäpuiden oksat epätyypillisesti katkeavat ja josta oli tarjolla useita värityksiä. Eräs asiakas tapetoi seinänsä yhdellä värillä ja katon toisella.
Useita meillekin tuttuja kuoseja syntyi kymmenvuotisjakson 1874–1884 kuluessa. Näitä olivat esimerkiksi Morrisin rakkaita pajuja kuvaava ensimmäinen Willow-tapetti (1874) sekä pajut ja krysanteemit yhdistävä Chrysanthemum-tapetti (1877). Strawberry Thief -kankaassa (1883) rastaat vaanivat mansikoita lehtien ja kukkien katveessa.
Intialaisista tekstiileistä vaikutteita saanut Snakeshead-kangas (1876) oli yksi Morrisin omista suosikeista. Honeysuckle-kangasta (1876) taas on pidetty ajanjakson morrismaisimpana kuosina: siinä perheen Kelmscott Manorin köynnöskuusamat, tulppaanit, keisarinpikarililjat ja kirjopikarililjat muodostavat leveän kuvion. Tämä kangas on eri kuosi kuin vuoden 1883 tienoilla suunniteltu samanniminen tapetti.
Harvinaisempien joukkoon kuuluvat kankaat Eyebright (1883) geometrisesti aseteltuine pienine kukkineen ja Flowerpot (1883) kukkamaljakoineen ja pienine kuvioineen. Ne oli tarkoitettu villakankaisten verhojen vuorikankaaksi.
Kangas- ja tapettikuvioiden epätavallisia nelijalkaisia eläimiä edustaa Brother Rabbit -kangas (1881), jossa kaniinit piilottelevat lehtien alla.
Morris suunnitteli kuosinsa joko tapetiksi tai kankaaksi. Vain muutama kuosi, kuten Marigold (1875) sekä Bird and Anemone (1882), päätyi melkein heti sekä tapetiksi että kankaaksi.
Kunkin kuosin pääkasvit pystyi useimmiten päättelemään kuosin nimestä, mutta nimikkokasvin ohella malleissa esiintyi joukko ”kasvistatisteja”. Joskus nimi olikin otettu niistä. Esimerkiksi Pimpernel-tapetin isot kasvit ovat kerrottuja tulppaaneja ja pimpernel on kuosin pieni kukka, ilmeisesti peltopunka.
Morris nimesi mielellään kuosejaan kasvien kansanomaisilla, usein runollisilla nimillä. Myös Snakeshead on samanlainen tapaus: nimi viittaa käärmeenpään sijasta kirjopikarililjaan, joka ei kuosissa ole pääosassa, vaan keskeisiä kasveja ovat isot intialaistyyliset kukat.
Työteliäs kausi tapettien ja painokankaiden parissa huipentui jokisarjaan eli Lontoon alueen jokien mukaan nimettyihin kuoseihin, joita ovat muun muassa Wandle (1884), Cray (1884) ja Lea (1885). Kuosit alkoivat olla niin monimutkaisia ja sisältää niin lukuisia kasveja, että nimeäminen vain yhden kasvin perusteella ei enää antanut oikeaa mielikuvaa. Mallien monimutkaistuessa tuotantokin oli entistä työläämpää ja kalliimpaa. Cray teki ennätyksen: yhden kuvioraportin painamiseen tarvittiin 34 puista painolaattaa.
Muita suunnittelijoita
Yhtiön toiminta pohjautui siihen, että perustajat osallistuivat tuotteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen keskiaikaisen veljeskunnan tai killan hengessä; mukana olivat edistyksellisesti vaimot, sisaret ja tyttäret.
Tapettien ja painokankaiden osalta William Morris oli pitkään ainoa suunnittelija. Firman menestyessä ja laajentuessa uusiin tuotteisiin ei Morrisinkaan aika enää riittänyt. Hän oli debytoinut jo 1850-luvulla runoilijana ja kirjoitti taideteollisen työn ohella proosaa, pamfletteja ja luentoja. Keskiaikaisten islantilaisten saagojen kääntäminen vei hänet kahdelle Islannin-matkalle ja vaati saagojen kielen opiskelua.
1880-luvulla Morrisin mielenkiinto suuntautui yhä enemmän poliittiseen toimintaan. Hän oli onneksi kasvattanut työlleen seuraajia.
Kate Faulkner (1841–1898) oli ensimmäinen, joka pääsi suunnittelemaan tapetteja ja painokankaita Morrisin rinnalle 1870-luvulla. Faulkner oli Morrisin ystävän ja yhtiökumppanin Charles Faulknerin taiteellisesti lahjakas sisar. Hän työskenteli 1860-luvulla kirjojen kuvituspainolaattojen kaivertajana ja aloitti Morrisilla kirjontatöiden, kaakeleiden ja keramiikka-astioiden parissa. Lisäksi hän suunnitteli kangaskuoseja (Peony 1877) ja tapetteja (Mallow 1877, Carnation 1880), alussa ilmeisesti yhteistyössä Morrisin kanssa.
Faulkner myös koristemaalasi varakkaiden asiakkaiden flyygeleitä firman kukkakuosein. Hän suunnitteli tapetteja vielä 1880-luvulla mutta keskittyi sitten äidistään ja veljestään huolehtimiseen.
William Morrisin tytär May Morris (1862–1938) suunnitteli vuoden 1883 tienoilla edelleen suositun Honeysuckle-tapetin, jossa kuosin ainoan kasvin köynnöskuusaman kukat, lehdet ja varret soljuvat ilmavasti. Pari vuotta myöhemmin May Morrisilta otettiin tuotantoon tapetit Horn Poppy ja Arcadia.
May Morris oli aloittanut isänsä kirjontamallien kirjomisen jo lapsena, kouluttautunut taiteen alan oppilaitoksessa ja työskennellyt isänsä apulaisena. Vuonna 1885 hän aloitti kirjontaosaston johtajana ja sekä suunnitteli että kirjoi saatuja kirjontatilauksia. Hänestä tuli taidekäsityön uranuurtaja, kouluttaja ja naisten oman taidekillan perustaja.
John Henry Dearle (1859–1932) vastasi 1890-luvulla monesta suosikkitapetista, kuten Compton (1896) ja Golden Lily (1899). Varhaisin tapetti Blackthorn (1892) saattoi syntyä yhteistyössä Morrisin kanssa. Dearle oli tullut firmaan nuorena eikä ollut saanut alan koulutusta, mutta Morris oli hänen mentorinsa. Morrisin tavoin Dearle suunnitteli tapettien ja seinävaatteiden lisäksi painettuja ja kudottuja kankaita, mattoja ja kirjontamalleja.
Aikakaudelle tyypillisesti yritys ei huudellut suunnittelijoiden nimeä asiakkailleen. Kaikki henkilöityi William Morrisiin, ja ehkä yrityksessä pelättiin, että asiakkaat karttaisivat jonkun muun suunnittelemia tuotteita. Tästä syystä kaikkia tapetteja ja kankaita luultiin pitkään Morrisin suunnittelemiksi, ja edelleen joidenkin kuosien tekijästä on ristiriitaista tietoa.
William Morris kuoli Lontoossa 62-vuotiaana vuonna 1896. Dearle jatkoi työtä suunnittelemalla kymmenittäin uusia morrismaisia kuoseja ja luotsaamalla yhtiötä taiteellisena johtajana edvardiaanisen ajan uusiin makutottumuksiin. Hänen uransa yhtiön palveluksessa kesti yli 50 vuotta aina 1930-luvulle asti. Dearlen ura yhtiön palveluksessa kesti yli 50 vuotta aina 1930-luvulle asti. Toki tässä vaiheessa siellä työskenteli muitakin suunnittelijoita, kuten Kathleen Kersey (s. 1889) ja Duncan Dearle (1893–1954).
Uusi omistaja
Toisen maailmansodan aikaan suurin osa firmasta myytiin Sanderson & Sonsille. Morrisin ajan tapetit ja kankaat nousivat 1960-luvun hippiliikkeen ansiosta, ja varhaistenkin kuosien tuotanto on jatkunut.
Sandersonin Britanniassa valmistamien tapettien ja kankaiden ohella Morrisin kädenjäljen löytää monista muista tuotteista ja myös vaatteista, vaikka valveutunutta suunnittelijaa tuskin ilahduttaisivat Kiinassa massatuotantona valmistuneet tuotteet. Viime vuosien näkyvimpiä yhteistöitä tehtiin H & M -liikkeen kanssa.
Sisustustrendien muuttuessa kankaista ja tapeteista on myös julkaistu uusia värityksiä: mustavalkoinen sisustusmuoti näki musta-harmaa-valkoisia kuoseja, välillä kuoseista on tullut vielä värikkäämpiä versioita kuin viktoriaanisena aikana, ja hillittyihin luonnonväreihin palattiin beige-greige-valkoisen tultua muotiin.
Värit siis muuttuvat, mutta kuosit elävät!
Jutun tapettikuvat ja William Morrisin henkilökuva: Morris & co.
