Unelmien Talo&Koti

"Minulla on aina valkoista maalia jemmassa" – 2000-luvun alun hirsitalo raikastui Sonian ja Maxin käsissä

"Minulla on aina valkoista maalia jemmassa" – 2000-luvun alun hirsitalo raikastui Sonian ja Maxin käsissä
Kun kellastunut hirsitalo saatettiin uudelle vuosikymmenelle, urakkaan tarvittiin ämpäreittäin valkoista maalia. Loppusilauksen antoivat Sonian rakkaat perintöhuonekalut.
Julkaistu: 30.7.2021

Sonia Lindholm oli aina haaveillut vanhasta hirsi­talosta, jonka he voisivat remontoida yhdessä Max-puolison kanssa. Kun hänen isänsä vinkkasi tutulla kadulla myynnissä olevasta talosta, Sonia innostui oitis, vaikka talo olikin melko uusi, 2000- luvulla rakennettu. Mielikuvissaan hän näki perheensä jo asumassa siinä. Puulattioissa ja hirsiseinissä oli juuri sopivasti Sonian kaipaamaa tunnelmaa. Ensin talolle piti kuitenkin tehdä valkopesu.

Tässä vuonna 2002 rakennetussa omakotitalossa asuvat Sonia ja Max Lindholm sekä lapset Molly, 5, ja Melvin, 4. Perheellä on kissat Willimies, Elmeri ja Miu sekä kääpiöparta-agama Olli Jokinen. Talo sijaitsee Inkoossa ja siinä on 130 neliötä: 4 huonetta, keittiö, kodinhuonehuone, kylpyhuone ja sauna.

Mitä kaikkea tapahtui ennen muuttopäivää, Sonia?

Talo oli ehtinyt seistä tyhjillään muutaman vuoden. Teimme ostopäätöksen heti nähtyämme paikan. Talo oli kunnon pintaremontin tarpeessa. Kaikki hirsipinnat maalattiin valkoisiksi ja makuuhuone ja eteinen remontoitiin lattiasta kattoon. Olen melkein unohtanut remppa-ajan, sillä Molly oli juuri syntynyt. Auttelin Maxia vauva kainalossa.

Sisustus on harmoninen. Kumpi tekee valinnat?

Rakastan puun sävyjä, minusta ne tekevät tunnelmasta rauhallisen. Yleensä valitsen valkoisen vaihtoehdon, jota lämmittävät puun eri sävyt ja rottinki. Paletilleni eivät kuulu punainen ja sininen.

Onneksi Max ei ole kiinnostunut sisustamisesta. Luulen, että silloin seinillä olisi pelipaitoja ja sähkökitaroita. Hirsiseinät olisi varmasti maalattu suosikkijoukkueen sävyillä eli punaisella, sinisellä ja valkoisella. Lemmikkiliskokin on nimetty jääkiekkoilija Olli Jokisen mukaan. Pidän siis itselläni oikeuden sisustusvalintoihin.

Teillä on paljon kauniita huonekaluja. Mistä ne ovat peräisin?

Moniin kalusteisiin liittyy muistoja. Vanhemmiltani olen saanut kaapin, penkin ja tuoleja. Isoäidiltä olen perinyt punaiset pinnatuolit. Vanhat rakkaat aarteet tuovat vastapainoa uusille hankinnoille. Vaihtelunhaluani tyydytän maalaamalla huonekaluja uudelleen. Keittiön ja olohuoneen välillä on näköyhteys, joten toisiinsa sopivat kalusteet rauhoittavat tunnelmaa.

Sonia tykkää yhdistelllä keskenään eri materiaaleja. Olohuoneen rosoinen puupöytä ostettiin Nettikalusteesta. Kun lapset valtaavat olkkarin, näkymä on vähemmän seesteinen. Silloin tyynyt on kasattu temppuradaksi lattialle.
Maalilla uudistettu liesi on vapaa-ajalla kesäisin. Silloin Sonia somistaa sen yrttiruukuilla ja kauniilla astioilla. Liesi on nyt samanvärinen kuin keittiön maalatut hirsiseinät.
Minulla on aina valkoista maalia jemmassa. Korjaan pienet kulumat maalitilkalla ja vesiväripensselillä.
Jotta korkea tila ei näyttäisi ylenpalttisen avaralta, pari asensi keittiön pöydän päälle vanhan ikkunan. Ketjut on kiinnitetty silmukkaruuveilla kattoon.
Keittiössä näytti aikaisemmin kellertävälle. Puun sävyiset kaapit maalattiin valkoiseksi. Myös laatat käsiteltiin kaakelimaalilla. Maali ostettiin Lantis-rautakaupasta. Remontissa myös keittiön tasot maalattiin valkoisiksi.
Suuri keittiönpöytä somistetaan kukilla arkenakin. Maljakoita on varastossa useammallekin kimpulle. Osan lasimaljakoista Sonia maalasi soodalla terästetyllä seinämaalilla. Taloa ympäröi luonto. Sisällä se näyttäytyy puisina huonekaluina.
Sekä Molly että kissa nimeltä Willimies arvostavat kovasti välipalaksi tarjottua maitoa.

Remontoitte paljon itse. Saitteko yhtään apua?

Isäni auttoi paljon, sillä Max remontoi taloa työnsä ohella. Minusta ei ollut oikein auttajaksi, koska pyöritin samalla vauva-arkea. Paljon jäi myös tekemättä. Remontti on varmasti ikuinen, onhan se myös meidän kahden harrastus. Rakennus oli alun perin tummanruskea ja auringon haalistama. Ulkomaalauksen ulkoistimme.

Millainen remonttisuunnitelma teillä oli?

Sisätiloja hallitsi aikaisemmin oranssiksi sävyttynyt puu. Suunnitelma oli valkaista pinnat raikkaiksi. Max maalasi myös takan, hellan ja leivinuunin, sillä nekin olivat kellastuneet. Yläkertaan johtavat portaat vaativat pitkää pinnaa, sillä ne piti maalata kolmeen kertaan. Vihreät portaat tuovat väriä muuten vaaleaan sisustukseen.

Yläkertaan kiivetään hennonvihreiksi maalattuja portaita pitkin.
Portaat olivat alun perin oranssit. Vanha väri peittyi vasta kolmannella maalikerroksella. Oranssit puurappuset hiottiin ja maalattiin tartuntapohjamaalilla. Sen jälkeen ne käsiteltiin kolmeen kertaan maalaamalla. Maali hankittiin inkoolaisesta Lantis-rautakaupasta.
Yläkerran aulan matto on upottavan pehmeä. Se kutsuu kulkemaan lävitseen makuuhuoneeseen. Seinälle ripustettu palmunlehtikoriste hankittiin Lifestylenordicista. Matto on Trendcarpetilta. Alkon vanha pullolaatikko on nykyisellään pöytä. Kantta peittää lasi.
Rottinkituoli hankittiin Ikeasta. Sen syliin mahtuvat molemmat lapset. Lattiatyyny toimii rahin tapaan.
Tällä seudulla ovat syntyneet parhaat lapsuusmuistoni, ja nyt on mukava antaa sama mahdollisuus omille lapsille.
Vanhempien makuuhuone on yläkerrassa vinon katon alla. Kattoa myötäilevän katosverhon kiinnitys on ratkaistu verhotangolla. Sängynpäädyssä on Sonian vanhemmilta saatu vanha penkki. Vaaleat värit luovat tilaan rauhaa ja harmoniaa.
Lastenhuoneet tarjoavat mielikuvitusta kutkuttavaa tekemistä. Melvinin huoneessa vallitsee lempeä viidakkotunnelma. Beige katos tilattiin Ellokselta.
Molly keittää parhaillaan päiväkahveja vanhemmilleen pienessä leikkikeittiössä.
Mollyn huoneeseen hankittiin sekä puolapuut että renkaat. Ne ovat käytössä joka ikinen päivä. Vuodekatos tilattiin Jollyroomista.

Koti on maaseudun rauhassa. Miksi muutitte juuri tälle seudulle?

Mutkikas tie ja ympäröivät maisemat ovat tuttuja jo lapsuudestani. Juuri tätä tietä matkasimme mökille kesäisin. Aina tielle kääntyessä tulee tunne, että kuuluu tänne. Tällä seudulla ovat syntyneet parhaat lapsuusmuistoni, ja nyt on mukava antaa sama mahdollisuus omille lapsille. Tonttimme on ihanan iso ja luonto lähellä.

Katso lisää kuvia kodista Sonian Instagram-tililtä: @boniainterior.

Taloa ympäröi luonto. Talossa sisällä se näyttäytyy puisina huonekaluina.
Kesäkattauksessa pihan pitkä pöytä verhotaan liinalla juhlavaksi. Värikäs ilme syntyy marjoista ja herneistä – kesän raikkaista syötävistä. Kukkia on aina. Punaiset pinnatuolit kannetaan retkipöydän kruunuiksi. Ne Sonia on saanut isoäidiltään. Kattauksessa on aina pala luontoa.
Kuljetamme istuimia sisään ja ulos sen mukaan, missä niitä tarvitaan.
Terassin jakkarat on tehty kuorituista puupölleistä.
Terassikalusteet ovat helppohoitoista polyrottinkia. Katoksen alla päälliset pysyvät kuivina pienellä sateellakin.
Lämpiminä päivinä pöytä katetaan iäkkään terijoensalavan alle. Lisätuoleja haetaan sisältä tarpeen mukaan. Punaiset pinnatuolit ovat isoäidin entiset.
Kommentoi »