Kaksikymmentä vuotta sitten Hannariikka Linnavuori rakastui mieheen, joka oli hiljattain eronnut. Miehellä oli neljä lasta, iältään 4–10 vuotta.

Linnavuori ja mies muuttivat yhteen.

Joka sunnuntai-ilta eteisessä kävi lasten ja laukkujen vilinä, kun lapset matkasivat isänsä ja äitinsä kodin väliä vuoroviikoin.

– Sunnuntaipäiviin liittyi odottelun tunne. Aika ajoin pohdimme lasten äidin kanssa, miten järjestely vaikuttaa lasten hyvinvointiin, Linnavuori muistelee.

Pohdinnasta kumpusi aihe väitöskirjaan. Nyt Linnavuori on kasvatustieteen tohtori ja tutkija, joka on ainoana Suomessa tutkinut vuoroasumista lasten näkökulmasta. Tavoitteena on parantaa eroperheiden lasten asemaa.

– Päätöksenteossa jylläävät aikuisten mielipiteet. Lapsilta kysyttäessä esiin nousee esimerkiksi arkea helpottavia käytännön asioita, joita vanhemmat eivät tule ajatelleeksi.

Vuoroasuminen eli asumisjärjestely, jossa lapsen asuminen jaetaan puoliksi eron jälkeen, on yleistynyt Suomessa. Silti onnistuneen vuoroasumisen edellytyksistä ei juuri puhuta. Suomessa suositaan yhä perinteistä järjestelyä: lapsi jää toisen vanhemman luo ja tapaa toista harvemmin.

– Vuoroasuminen pitäisi nähdä vaihtoehtona, tiedostaa paremmin sen edut ja haitat. Siitä on lapselle enemmän etua kuin yleisesti ajatellaan.

Yksi vuoroasumisen tärkeimmistä hyödyistä on lapsen läheinen suhde molempiin vanhempiin. Vuonna 2007 valmistuneeseen väitöskirjaansa Linnavuori haastatteli 8–18-vuotiaita vuoroasuvia lapsia. Hänen tuoreessa tutkimuksessaan samat lapset pääsevät ääneen aikuisina.

– Aikuistuneet vuoroasujat olivat edelleen sitä mieltä, että vuoroasuminen oli paras ratkaisu erotilanteessa.

Vuoroasuessa lapsen kahdenkeskinen suhde vanhempiin tiivistyy, kun molempien kanssa pääsee elämään arkea. Sekä äidin että isän on huolehdittava vuorollaan ruoanlaitosta, läksyistä ja harrastuksista.

Moni haastateltava ajatteli aikuisena, että suhde varsinkaan isään ei olisi muodostunut yhtä läheiseksi ilman vuoroasumista. Niin tunsivat etenkin naiset.

– Joissakin tapauksissa isä pääsi paremmin sisään tytärten elämään, kun äiti ei ollut dominoimassa arkea. Naiset pitävät arvokkaana, että saavat olla myös isän tyttöjä.

Usein oletetaan, että eronneilla vanhemmilla pitäisi olla hyvät välit, jotta lapsen vuoroasuminen onnistuu. Linnavuoren tutkimus kuitenkin näyttää, että tärkeämpää on lapsen ja vanhemman välinen suhde.

– Kun lapsella on hyvät välit kumpaankin vanhempaan, hän voi tuntea olevansa kotonaan kahdessa eri osoitteessa. Kodin tunne tulee ihmissuhteista, ei rakennuksista.

Ruotsalaistutkimusten mukaan jaettu kasvatusvastuu voi myös vähentää erovanhempien riitelyä.

Vanhemmat haluavat itselleen vapaaviikon lastenhoidosta! Tämä on kommentti, joka nousee lähes aina esiin, kun vuoroasumista kritisoidaan. Vanhempien syyllistäminen saa Linnavuoren näkemään punaista.

– Miksi olisi huono asia, että molemmat vanhemmat haluavat olla aktiivisesti mukana lapsen elämässä? Isät eivät jää yksin ja syrjäydy ja äitien vastuu lapsista kevenee.

Linnavuori uskoo, että hengähdysviikon ansiosta erityisesti pienten lasten vanhemmat väsyvät vuoroasumisessa vähemmän kuin muissa asumisjärjestelyissä javähemmän väsynyt vanhempi on myös lapsen etu.

On kahdessa kodissa asumisessa myös varjopuolensa. Niiltä ei vältytty Linnavuoren omassa uusperheessäkään. Joskus lapset ikävöivät äitiä isäviikolla ja toisinaan tavaroiden edestakaisin rahtaus väsytti.

Vuoroasumisen vaikutuksesta etenkin pienten lasten hyvinvointiin kiistellään. Osa tutkijoista on sitä mieltä, ettei järjestely sovi alle kolmevuotiaille. Toisten mielestä sopii, jos vaihtosykli on tarpeeksi nopea, vaikka kaksi päivää.

– Vahva kiintymyssuhde voi muodostua vaihtelusta huolimatta. Se vaatii toki vanhemmilta paljon yhteistyötä.

Mutta eikö jatkuvasta kotien väliä seilaamisesta tule orpo olo, oli lapsi minkä ikäinen tahansa?

– Jotkut vuoroasuvat lapset kokevat juurettomuutta. Toisaalta lapset ovat myös kokeneet kahden kodin tarjonneen hyvää vaihtelua ja erilaisia näkökulmia elämään.

Eniten vuoroasuva lapsi kärsii vanhempien huonoista väleistä, mutta lapsi kärsii riitelystä joka tapauksessa. Linnavuori toivoisi, että jokainen eronnut ymmärtäisi olla haukkumatta toista vanhempaa lapsen kuullen. Lapsesta se tuntuu siltä kuin häntä itseään haukuttaisiin.

Entä jatkuva pakkaaminen? Se on vuoroasujienkin mielestä yksi rasittavimpia puolia. En olisi halunnut olla kassialma, totesi eräs Linnavuoren haastateltava.

Linnavuori huokailee itsekin muistellessaan bonuslastensa viikoittaista tavaramäärää: jääkiekkovarusteita, monoja, pursuilevia Ikea-kasseja. Esineiden siirtely on hänestä silti pienempi paha vuoroasumisen hyötyihin nähden.

– Aikuiset voivat helpottaa muuttamista monin tavoin. Jos esimerkiksi isän koti on lähempänä harrastusta, eikö välineet voisi säilyttää siellä, vaikka olisikin äitiviikko?

Oli eroperheen asumisjärjestely mikä tahansa, lapsen elämää voi keventää monin keinoin. Eroperheiden lapsia helpottaa kotien sijainti lähekkäin. Lapselle on myös hyvä tehdä selväksi ajankohdat, milloin ollaan minkäkin vanhemman luona: merkata ne vaikka yhteiseen kalenteriin.

– Tarvittaessa ajankohdista joustetaan, jos lapsi haluaa.

Henkistä kotien välillä kulkemista taas auttaa, että molemmissa kodeissa on lupa puhua toisen kodin asioista.

Linnavuori ehti elää vuoroasumisarkea 12 vuotta. Nyt kotona asuu enää kymmenenvuotias biologinen tytär. Mitä hänen omat bonuslapsensa ajattelivat vuoroasumisesta?

Linnavuori ei itsekään ymmärtänyt aikanaan kysellä asiaa. Hän on silti tyytyväinen, että lapsia kuunneltiin.

– Jos he halusivat olla enemmän toisen vanhemman luona, heidän toiveisiinsa vastattiin.

Murrosiässä yksi lapsista halusi muuttaa kokonaan äidilleen ja yksi isälleen, ja niin tehtiin.

Linnavuori muistuttaa, että lapsia pitäisi kuunnella enemmän asumista pohdittaessa, ikätason mukaisesti.

– Lapselle ei voi siirtää vastuuta päätöksistä, mutta hänet olisi hyvä ottaa turvallisesti keskusteluihin.