Vintagekuningatar Marie Olsson Nylander: ”Haaveilen asioista, joita voin oikeasti saavuttaa, ja sitten teen kaikkeni niiden toteuttamiseksi”
Tv-sarjoista tuttu sisustussuunnittelija Marie Olsson Nylander rakastaa vintagea niin sisustamisessa kuin pukeutumisessa. Parhaillaan hän kunnostaa puolisonsa kanssa 1960-luvun omakotitaloa Etelä-Ruotsissa ja rauhoittuu 1700-luvun vaaleanpunaisessa palazzossa Sisiliassa. Avotakan päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma tapasi hänet Helsingissä Habitare-messujen aikaan.
Marie Olsson Nylander, 50
- Ruotsalainen yrittäjä ja sisustussuunnittelija
- Asuu Helsingborgissa
- Vieraili syyskuussa Suomessa Habitare-messujen puhujana
- Esiintynyt useissa tv-sarjoissa ja ohjelmissa kuten Unelmakoti Sisiliassa ja Unelmakoti Sisiliassa, vintagematka
- Kunnostanut vuosien varrella puolisonsa Billin kanssa useita taloja ja huoneistoja
- Odd Molly -muotibrändin luova johtaja
- Suunnitteli 2024 värikokoelman PPG Tikkurilan ruotsalaisen Alcro-brändin kanssa
- Tehnyt kirjan Det rosa huset perheen Sisiliassa olevasta vapaa-ajankodista
Mitä kuuluu Sisiliaan ja Palazzo Cirilloon? Oletko ehtinyt viettää siellä yhtään aikaa?
Onneksi olen. Vietimme Sisiliassa kuluneena kesänä viiden viikon jakson, pari viikkoa sitten olin siellä viikon, ja olen menossa pian takaisin.
Mitä paikka merkitsee sinulle ja perheellesi?
Rakastan sitä! Ja mietin usein, kuinka paljon paikka merkitsee minulle. Kun saavun Palazzo Cirilloon, tunnen aina, että miten ihmeessä olevan voinut jättää tämän kaiken edes hetkeksi taakseni. Sisiliassa on toinen kotini, ja se on vapaavyöhyke meidän perheellemme. Siellä on toki paljon tekemistä, mutta koko Sisilia toimii eri tahdissa kuin muu maailma ja kaikki etenee omalla tavallaan. Kierrän siellä ostoksilla kala- ja lihakaupoissa, toreilla ja juustopuodeissa ihan kuin ennen vanhaan. Kaikki tuollainen kuuluu siellä yhä arkeen. Yritän myös rauhoittua siellä.
”Palazzo Cirillon remontti oli helpoin remontti, jonka olen mieheni Billin kanssa koskaan tehnyt.”
Olet kirjoittanut talosta kirjankin, jonka nimi on Det rosa huset.
Se myytiin nopeasti loppuun, ja voi olla, että otamme siitä kustantamon kanssa vielä uuden painoksen, emme kuitenkaan isoa, vaan korkeintaan tuhat kappaletta. Eikö olekin paljon jännittävämpää, kun jotakin kirjaa ei saa noin vain, vaan sitä täytyy etsiä käytettynä? Itse asiassa työstän tällä hetkellä uutta sisustus- ja lifestylekirjaa. Se on jännittävää!
Onko Sisilia sinulle unelma, joka toteutui, vai miten määrittelet sen?
Olen lukenut minusta kirjoitettuja juttuja, ja joskus niissä oikein revitellään sitä, että olen tehnyt hullun hankinnan ostamalla jonkin räjähtäneen paikan. Silloin ajattelen, mitä hullua olen muka tehnyt? Mikä siinä on niin ihmeellistä, että ihminen toteuttaa unelmiaan? Johtuuko reaktio siitä, että unelmani on Sisiliassa tai että rakennusta kutsutaan palazzoksi? En tiedä. Mielestäni sen remontointi on ollut helpoin remontti, jonka olen mieheni Billin kanssa koskaan tehnyt. Ensinnäkään emme asuneet siellä remontin aikana kuin lyhyitä jaksoja. Nyt asumme remonttikohteessa, ja se on todella raskasta.
Jännittävää! Millainen remontti teillä on meneillään?
Kaikki on ihan Billin syytä. Minä en olisi ilman häntä tehnyt tätä elämänmuutosta, sillä olisin halunnut pysyä siinä vanhassa Höganäsin talossamme, jonka remontin olimme saaneet valmiiksi. Se koti oli täydellinen. Tykkään siitä, kun kaikki on valmista.
Mitä oikein tapahtui?
Bill löysi talon, joka oli hiljaisessa myynnissä, ja sitten se oli menoa. Itse asiassa olimme myymässä taloamme aiemminkin, mutta ostajia ei ilmaantunut, varmaan pandemian takia. Silloinkaan päätös ei ollut helppo, ei ollenkaan. Istuin talon kellarissa ja itkin ja itkin, tuntui siltä kuin olisin ottamassa talosta avioeron – siinä olisi muuten hyvä kirjan nimi! Kun mitään ei tapahtunut, ajattelin, että se oli hyvä asia, ja ehkä miehenikin rauhoittui vähäksi aikaa.
Sitten parin vuoden päästä sain viestin, se oli muistaakseni Instagramissa, jossa kysyttiin, voisimmeko harkita talomme myymistä? Pyysin kysyjää kääntymään mieheni puoleen ja unohdin koko asian. Yhtenä päivänä Bill soitti minulle ja sanoi ”by the way”, meillä alkaa puolen tunnin kuluttua näyttö. Hän oli unohtanut kertoa siitä minulle, ja minä sanoin miten niin ”by the way”. Ei näyttö ole mikään pikkujuttu, eikä meillä ole edes siivottu. Mutta koska olen luonteeltani utelias, päätin katsoa, mitä tapahtuu, ehkä tästä tulisi jännittävää. Kaikki menikin sujuvasti, ja talomme myytiin.
Siinä kohtaa ajattelin jo, että päätös myydä talo ja muuttaa muualle on okei. Talo on suuri, ja meillä on neljä lasta; heistä pojat alkavat pikkuhiljaa aikuistua ja muuttavat pois. Minusta olisi kamalaa asua puolityhjässä talossa. Tyhjät talot ovat pahinta, mitä tiedän – talossa täytyy olla elämää, jotta se tuntuu oikealta.
Millainen nykyinen kotinne, tai siis remonttikohteenne, on?
Se sijaitsee hyvin lähellä Helsingborgia, ja vain 12 minuutin matkan päässä Höganäsin-talosta, mutta rauhallisemmalla paikalla. Rakennus on yksikerroksinen ja valmistunut vuonna 1963, ja sen huoneet ovat ajan tavan mukaan matalia. Kun astuin sisään, ajattelin: ”Voi hyvänen aika, tämä on tosi ruma, mutta siinä on potentiaalia, koska moni alkuperäinen detalji oli vielä tallella.”
Potentiaalin näkeminen remonttikohteessa. Sitä ei olekaan kaikilla, mutta sinulla ilmiselvästi on?
Tunsin paikan hengen vahvasti. Talo sijaitsee päättyvän tien varrella metsän reunalla, ja näin heti oravia läheisissä männyissä. Kasvoin itse samanlaisen tien varrella ja hyvin samantyyppisessä paikassa mäntyineen ja oravineen. Tuntui, että ehkä tuo 60-luvun talo onkin tarkoitettu meille. Jätimme tarjouksen ja saimme sen, vaikka emme olleet vielä varsinaisesti myyneet edellistä taloamme. Olimme hetken vähän pulassa, mutta lopulta kaikki järjestyi hyvin. Haluan pitää tämän uuden kotimme mahdollisimman yksityisenä – olemme eläneet pitkään hyvin julkista kotielämää, ja sillä on kääntöpuolensa.
”On helppo ostaa uusi lyhty joka kerta, kun on surullinen, mutta on paljon vaikeampaa luoda kodista kiinnostava ja kodikas.”
Millaisia unelmia tai haaveita sinulla on?
Unelmoin jatkuvasti jostakin. Joku kysyi minulta juuri, miten toteutan unelmiani. Vastasin hänelle, että unelmani ovat melko realistisia, ja on paljon helpompaa elää sellaisten unelmien kanssa. Haaveilen asioista, joita voin oikeasti saavuttaa, ja sitten teen kaikkeni niiden toteuttamiseksi. Aina on ihmisiä, joiden unelmat eivät ole ihan realistisia. Tapasin kerran miehen, jonka unelma oli saada oma yksityinen lentokone. Ajattelin heti, että hän ei ole minun tyyppiäni enkä minä ainakaan tarvitse yksityiskonetta. Hänen unelmansa tuntui jopa vähän lapselliselta.
Tulevaisuudessa voisin esimerkiksi kuvitella itseni Palazzo Cirilloa suurempaan taloon Sisiliassa, koska meillä on neljä lasta ja pojilla on jo tyttöystäviä ja tulevaisuudessa tytöillä poikaystäviä, joten meitä tulee olemaan siellä loma-aikoina todella paljon. Haluaisin myös, että talo sijaitsisi erillään muista taloista ja siihen kuuluisi puutarha – ei kuitenkaan niin iso, että sitä täytyisi jatkuvasti hoitaa. Nythän meillä on puutarha, joka saa kasvaa villinä ja kaipaa vain lehtien haravointia, mitä pitääkin tehdä jatkuvasti. Ehkä kiinnostun tulevaisuudessa enemmänkin puutarhanhoidosta. Sitä ei koskaan tiedä.
Oletko aina ollut kiinnostunut vintagesta, vanhoista vaatteista ja koruista, kodista kotiin kiertäneistä huonekaluista?
En ainakaan vielä lapsena. Mutta huomasin jo varhain, että valitsen helposti aina kalleimmat materiaalit. Kerran minä ja sisareni saimme kumpikin 500 kruunua. Menimme ostamaan vaatteita, ja siskoni tuli kotiin mukanaan kaksi kassillista täynnä vaatteita. Minä olin ostanut yhden Benettonin neuleen, jossa oli silkkiä. Tykkään aidoista materiaaleista, ja näen vaistonvaraisesti, onko materiaali hyvää vai huonoa. Samalla tavalla ymmärrän vaistonvaraisesti sisustuksen tunnelman ja kalusteiden mittasuhteet – mihin sopii viileä ja mihin lämmittävä tunnelma, mihin suuri ja mihin pieni kaluste. Nämä ominaisuudet vain ovat minussa enkä voi selittää niitä.
Nuorena minulla olikin ongelmia, koska minulla ei ollut paljon rahaa mutta halusin kalliita vaatteita. Niinpä aloin etsiä vaatteita second hand -kaupoista. Tajusin, että ne ovat parhaita! Niistä voi löytää vaikka käsin värjättyjä villatakkeja ja kaikkea muuta ihanaa. Yritin myös ommella omia vaatteita, mutta kärsivällisyyteni ei riittänyt siihen. Keksin kysyä ystäviltäni, voisivatko heidän äitinsä alkaa ommella minulle vaatteita, ja esimerkiksi yhden ystäväni äiti ompeli minulle housut.
Nykyisin ostan merkittävän osan vaatteista vintagena. Kaikki huonekalummekin ovat vintagea. Rakastan koteja, joissa on paljon tavaraa ja täyteläinen tunnelma. Mutta silloin kaiken täytyy olla oikeasti kiinnostavaa ja harkittua. On helppo ostaa uusi lyhty joka kerta, kun on surullinen, mutta on paljon vaikeampaa luoda kodista kiinnostava ja kodikas.
Siinä varmasti auttaa hyvä värisilmä. Minusta sinulla on erehtymätön värisilmä.
2000-luvun alussa kunnostimme Billin kanssa Höganäsin 1800-luvun lopusta peräisin olevaa Lähetystaloa. Avasin talossa myös pienen liiketilan, ja sinne tuli ryhmä Ikean henkilökuntaa paljastamatta aluksi, keitä he ovat. He kyselivät minulta värikoordinaatiosta, ja ymmärsin siitä, että halusivat tietää, miten käytän värejä sisustuksessa. Mutta en silloinkaan osannut selittää. Teen kaiken automaattisesti. Vähän samaan tapaan suunnittelin PPG Tikkurilan Alcro-brändille Color Now 2024 -värikokoelman. Tulossa on uusi värikokoelmayhteistyö, mutta siitä ei saa puhua vielä.
Miten suhtaudut trendeihin?
Tiedän kyllä, mikä on trendikästä, mutta en toteuta asioita, joita muut toteuttavat nyt, vaan nostan esille asioita, jotka ovat minua aidosti kiinnostavia. Jos puhutaan väreistä, innostuin jo aikaa sitten sammalenvihreästä ja munakoison väristä, joista on sittemmin tullut hyvin suosittuja. Niin se menee. Oletko muuten nähnyt kenkäni, ne eivät ole yhtään tavalliset, vaan ihan kreisit!
”Tiedän kyllä, mikä on trendikästä, mutta en toteutua asioita, joita muut toteuttavat nyt, vaan nostan esille asioita, jotka ovat minua aidosti kiinnostavia.”
Nehän ovat buutsit, joissa on ainakin kymmentä eri väriä! Arvaatko puolestasi, mitä materiaalia minun paitani on?
Se on raakasilkkiä, ja sen turkoosi väri on hyvin kaunis. Tuollaista ei saa enää mistään uutena.
Ei varmaan saakaan. Äitini osti tämän silkkipaidan isälleni Bangkokin-lomamatkalla 1970-luvun puolivälissä. Isäni käytti tätä paitaa monia vuosia, ja nyt se on minun. Ymmärtävätkö lapsesi vintagen merkityksen?
Vähitellen, vaikka he saavat niin valtavasti virikkeitä ja painetta joka suunnasta. He taitavat jo ymmärtää, että säästän monia hankkimistani vintagekalusteista heille. Erityisen hyvin he ymmärtävät, että vintage ei ole trendi niin kuin vielä jokunen vuosi sitten kuviteltiin, vaan elämäntapa ja -asenne. Minä olen elänyt vintagea jo kymmeniä vuosia.
Olen kuitenkin tullut vuosien mittaan valikoivaksi. Hyvää vintagea on tarjolla yhä vähemmän, sen sijaan huonolaatuista on tarjolla yllin kyllin. Rakastan esimerkiksi vaatteissa 1960–80-lukua, mutta nyt liikkeellä on valtavasti 1990-luvun tavaraa, joka ei ole aina niin hyvälaatuista. Mitä vanhempia, sitä kiehtovampia vintagevaatteet – tai huonekalut – ovat.
Lapset sen sijaan suosivat aivan viime vuosina valmistettuja vaatteita, mutta sekin on parempi tapa kuin ostaa aivan uutta. Olin niin onnellinen, kun tyttäreni halusi – minulta kysymättä – viime viikolla lainata minulta kaksi paitaa. Molemmat saivat hänen kavereiltaan kehuja. Olin aluksi vähän huolissani, että hän sotkee paitoihini meikkiä, mutta ajattelin, että on parempi olla sanomatta mitään, kun hän kerran nautti olostaan niissä vaatteissa.
Oletko keksinyt vintagelle luovia käyttötapoja?
Olen, mikähän voisi olla kiva esimerkki… 1970-luvun paksut, ruskeat villaverhot. Olen tehnyt niistä jalkalamppujen varjostimia.
Palataanko vielä hetkeksi remonttiteemaan? Millaisia remonttivinkkejä haluaisit antaa samassa tilanteessa oleville tai remontoimista suunnitteleville?
Remontoi mahdollisimman vähän, kun sinulla on pieniä lapsia, koska elämästä tulee siinä yhdistelmässä todella, todella rasittavaa. Me olemme remontoineet pienten lasten kanssa ja eläneet ilman keittiötä ja suihkua. Kävimme suihkussa ystävien luona tai uimahallissa tai suihkutimme päällemme vettä puutarhaletkulla pihalla. Yhdessä vaiheessa elimme puoli vuotta mikroruoalla. Muistan hyvin itseni, mikron ja seinän raosta touhuani katsomaan tulleet hiiret. Siinä ei ollut mitään hauskaa.
Olemme myös eläneet yhden jakson ilman lämmitystä, yhden kamiinan varassa. Kyyhötimme vain vierekkäin kamiinan edessä ja lämmitimme toisiamme. Kaikkien tuollaisten koettelemusten jälkeen on upeaa, kun kaikki on valmista. Ihminenhän on hyvin mukavuudenhaluinen. Mutta onhan siinä jotain outoa, että pyrimme koko ajan vain parantamaan olosuhteitamme ja olemassa olevaa. Olemme jopa vähän hemmoteltuja täällä Pohjolassa.
Se on niin totta!
Italiassa moni asia on toisin. Siellä hyväksytään se, että talven tullen sisälläkin on kylmä ja osa huoneista voidaan siksi sulkea ja jättää vaille lämmitystä. Mekin teemme niin Palazzo Cirillossa. Niin tehtiin ennen Ruotsissakin, mutta kukaan ei hyväksyisi sellaista elämää enää. Sanoin kyllä Billille, että Italiassa me emme voi elää ruotsalaisten standardien mukaan. On tärkeää miettiä tällaisia asioita.
Olisiko sinulla vielä muita vinkkejä?
Kyllä. Remontoi mieluiten yhtä huonetta kerrallaan, jos se on mahdollista, äläkä levitä remonttia koko taloon. Tee myös tarkka remonttisuunnitelma, jonka mukaan etenet. Jos hutiloit, voit olla varma, että muutut pian tyytymättömäksi, paikat kuluvat ja joudut ehkä aloittamaan koko remontin uudelleen jo muutaman vuoden kuluttua.
Kuulostaa järkevältä!
Käytä myös aitoja ja laadukkaita materiaaleja huokeimpien materiaalien sijasta. Jos sinulla ei ole varaa kalliiseen puulattiaan, voit ottaa yhteyttä johonkin sahaan ja ostaa raakaponttilautaa. Se tuli huomattavasti edullisemmaksi, ja olimme siihen todella tyytyväisiä.
Jaksan remontoida, kun tiedän, että pääsen tekemään asuinympäristöstämme täysin meidän näköisen. Mutta joskus, kun remontointi väsyttää tai tuntuu siltä, että nyt tapahtuu liikaa, saatan lohduttautua ostamalla jonkin kauniin tyynyn tai muuta vastaavaa, tai vaikka ihanat kengät. Ilman pientä hemmottelua on vaikea jaksaa loppuun asti. Sitä paitsi onhan paljon hauskempaa laittaa välillä vähän rahaa pieniin turhuuksiin kuin suuria summia vaikka eristykseen, sähkötöihin tai muihin taloteknisiin härpäkkeisiin. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan?
Ihan varmasti!
On niin OK hemmotella joskus itseään. Kaikki eivät sitä ymmärrä, ja olen saanut paljon kritiikkiä siitä, että ostan jotakin ihanaa, vaikka edes seinät eivät ole valmiina. Mutta teen sen juuri siksi, että jaksaisin koko matkan loppuun asti.
”Kun aloimme remontoida nykyistä taloamme, sanoin Billille, että en muuta sinne, jos sinne jää mitään rumaa. En voi elää minkään ruman kanssa.”
Päätättekö kaikesta yhdessä Billin kanssa, vai onko jompikumpi se, joka päättää myös toisen puolesta?
Mieheni on paljon rationaalisempi kuin minä, vaikka hänkin on suuri unelmoija. Voin antaa hänelle täyden vastuun rakennusteknisistä asioista, yksityiskohdista ja monista esteettisistäkin kysymyksistä. Joskus hän tosin jää mielestäni hinkkaamaan jotakin yksityiskohtaa, ja minä ajattelen, että se on ihan turhaa. Mutta näin me täydennämme toisiamme, ja yhdistelmä toimii.
Kun aloimme remontoida nykyistä taloamme, sanoin Billille, että en muuta sinne, jos sinne jää mitään rumaa. En voi elää minkään ruman kanssa. Teimme valtavan työn, kun poistimme myöhempiä lattiakerroksia ja otimme esimerkiksi esiin kauniit Höganäsin keramiikkatehtaan tekemät laatat. Alkuperäinen on yleensä kauneinta, mitä jossakin talossa voi olla. Toisessa huoneessa poistimme kaiken betoniin asti. Tunsin, että emme voi jättää betonia näkyviin, koska se on niin kylmä materiaali. Keksin käyttää betonin päällä sisalmattoa, ja siitä tuli hurmaava. Entisaikaan sisalia käytettiin paljon enemmän kuin nykyään, vaikka se on hyvin kestävä ja myös akustiikkaa pehmentävä materiaali.
Minun piti vielä kysyä vähän vintagesta. Voisitko antaa vinkkejä siitä, miten löytää niitä aarteita tai tekee löytöjä vaikka kirpputoreilta? Onko niin, että jos rakastaa jotain heti, se on ainoa signaali, joka merkitsee?
Jos rakastat jotain heti, sinun pitäisi ostaa se. Niin se aina menee. Jos et osta, tulet aina muistamaan sen ja vertaamaan kaikkea muuta siihen. Kirpputoreilla käyn aina silloin, kun ne ovat sulkemaisillaan ovensa, en koskaan silloin, kun ne avaavat ja oven takan voi olla jonoa, sillä en pidä yhtään tungoksesta. Pidän rauhasta. Löydän yleensä aina jotakin, kun vain katselen ympärilleni. Olen myös ymmärtänyt, että katseeni ei ole tavallinen katse.
Millä tavalla se ei ole tavallinen?
Sillä tavalla, että en koskaan etsi kallista, jonka onnistun saamaan halvalla. Se ei ole minun tapani. Minulle hinta ei ratkaise vaan se, millaisen tunteen esine tai vaate minussa aiheuttaa. Mietin myös sitä, miten voisin käyttää löytöäni, kuten tehdä mekosta lampunvarjostimen. Kun näen pitsiliinoja, voin nähdä, että niistä saa ihanan mekon. Tai miten nuhjuisen kalusteen pystyy muokkaamaan loistokkaaksi. Toki koska tahansa voi tehdä rahanarvoisenkin löydön, ja olen itsekin löytänyt Chanelin laukun pilkkahintaan, mutta sellainen on yhä vaikeampaa. Käytän myös paljon verkkosivustoja, koska kirppiksillä käyminen tuntuu joskus liian stressaavalta.
Kerro vielä niistä keltaisista lepotuoleista, jonka löysit jokin aika sitten Pariisista. Tarkoitan 1970-luvun tuoleja, jotka esittelit tv-ohjelmassa Unelmakoti Sisiliassa – vintagematka.
Ne tulivat todella kalliiksi! Mutta kun näin ne, tiesin heti, miten hienosti ne sopisivat yhteen Palazzo Cirillon ruskeiden retrosohvien kanssa. Maksoin keltaisista tuoleista yli 8000 euroa, enemmän kuin koskaan mistään vintagekalusteesta aiemmin, mutta vastaavat tuolit olisivat tulleet kalliiksi siinäkin tapauksessa, että olisin löytänyt ne huonokuntoiset ja vienyt Ruotsissa kunnostettavaksi. Summa oli tietysti suuri, mutta silloin minulla oli niihin varaa. Tänään minulla ei olisi niihin varaa. Rahatilanne vaihtelee; joskus on paljon rahaa, joskus vähemmän.
Ja tiedätkö mitä, suuri nimi, amerikkalainen sisustusarkkitehti Kelly Wearstler, oli vain hetkeä aikaisemmin iskenyt silmänsä samoihin huonekaluihin ja myös moniin muihin, jotka minua kiinnostivat siinä liikkeessä. Kauppias kertoi, että Wearstler oli joutunut välillä käymään lapsensa kanssa jossakin, ja oli ehkä tulossa pian takaisin. Tiesin, että jos hän on kiinnostunut samoista asioista, niissä täytyy olla sitä jotakin. Toisaalta ostin 1970-luvulla suunnitellut italialaiset Camaleonda-sohvamme aikapäiviä ennen kuin niistä tuli muodikkaita, ja sain ne vastaavasti Sisiliasta todella, todella edullisesti, koska kukaan ei välittänyt niistä silloin. Rakastan sitä sohvaa. Kun olemme poissa, sohva ja muut huonekalut täytyy pitää peitettyinä, koska katosta putoilee koko ajan pientä maalipölyä. Mikään ei ole täydellistä!
