Avotakka

Silkkiä, mahonkia ja japanilaista tapettia! 80 vuotta vanhat valokuvat esittelevät puretun talon häikäisevän sisustuksen – Villa Baumgartner oli Helsingin komeimpia yksityiskoteja

Silkkiä, mahonkia ja japanilaista tapettia! 80 vuotta vanhat valokuvat esittelevät puretun talon häikäisevän sisustuksen – Villa Baumgartner oli Helsingin komeimpia yksityiskoteja
Kaivopuistossa sijainneen talon osti 1930-luvun alussa perhe, joka sisusti sen aikansa parhaalla suomalaisella muotoilulla. Villa Baumgartner purettiin vuonna 1972, mutta Aarne Pietisen yli 80 vuotta sitten ottamat valokuvat vievät yhä aikaan ja elämäntapaan, joita ei enää ole.

Altaani kylpee auringossa Helsingin Kaivopuiston parhaalla paikalla. Säihke pakottaa siristämään silmiä, mutta merinäköalaa ei voi olla ihailematta. Särkkä valleineen erottuu selvästi, takana siintävä Suomenlinna heikommin.

Lars Sonckin piirtämän Villa Baumgartnerin julkisivuissa yhdistyivät selkeälinjainen myöhäisjugend sekä klassismi. Kuva Aarne Pietinen / Museovirasto
Terassin yläpuolelle rakennetulta altaanilta avautui merinäköala. Kuva Aarne Pietinen / Museovirasto
Sisällä olohuoneessa laskeutuu helpottava hämärä. Ikkunoiden eteen on vedetty tekstiilitaiteilija Maija Kansasen läpikuultavat verhot, joiden värikirjo ulottuu kullasta terrakottaan ja tummanpunaiseen. Nurkassa houkuttelee nojatuoliryhmä, jonka kalusteet on verhoiltu sinisellä plyysillä ja silkillä.
Olohuoneen seurustelunurkkauksen nojatuolit on verhoiltu kirkkaansinisellä plyysillä ja sinisellä silkillä. Oikealla näkyy ruokasali. Pöydällä on yksi ensimmäisiä Alvar Aallon Savoy-maljakoita. Syvennykseen on sijoitettu myöhäiskustavilainen lipasto. Kuva Aarne Pietinen / Museovirasto

Pöydällä on Alvar Aallon upouusi Karhulan tehtaalla puhallettu Savoy-maljakko ja seinään upotetussa vitriinissä kimaltelee ranskalaisia Laliquen lasikukkia, italialaisia Veninin maljoja ja Arabiassa työskennelleen ruotsalaisen keramiikkataiteilija Tyra Lundgrenin keramiikkalintuja. Niistä katse laskeutuu lattiaa peittävän sinisen shiraz-maton kautta seeprakuvioisella kankaalla verhoillulle lepotuolille ja nousee Elli Ruuthin lasipöydälle, jonka lieriön muotoisen jalan sisällä on taiteilija Viktor Janssonin alabasteriveistos Böljelek.

Viktor Janssonin alabasteriveistos on sijoitettu osaksi Elli Ruuthin suunnittelemaa lasipöytää. Uniikit ratkaisut ovat oleellinen osa sisustusta. Verhot on suunnitellut tekstiilitaiteilija Maija Kansanen. Kuva Aarne Pietinen / Museovirasto
Tähän tilaan on helppo kuvitella frakkipukuisia herrasmiehiä, silkeissään kahisevia daameja ja samppanjalasien kilinää. Juhlaväki olisi voinut nauttia illallisensa viereisessä ruokasalissa.

Elli Ruuthin piirtämän ruokapöydän peilikirkas levy on jakarandaa ja kokonaisuuteen kuuluvat tuolit sykomoria. Istuinosat on verhoiltu Dora Jungin kutomon viininpunaisella damastilla, ja hänen serkkunsa Gunilla Jungin käsialaa ovat sekä pöytähopeat että niiden säilytykseen tehty sykomorikaappi. Ovessa on muotoilijan cloisonné-tekniikalla koristeltu hopeinen avainkilpi.

Seinät on verhoiltu pellavaripsillä, ja verhot ovat Kotiahkeruus Oy:ssä kudottua roosaa taftia. Ruoka-astiasto on teetetty ruusuposliinista Arabialla ja koristeltu monogrammilla VB eli Villa Baumgartner.

Ruokasalin kalusto on Elli Ruuthin suunnittelema, ja se muistuttaa hieman hänen samoihin aikoihin Suomen Moskovan-suurlähetystöön suunnittelemiaan kalusteita. Kattokruunun on valmistanut ruotsalainen Böhlmark. Kuva Aarne Pietinen / Museovirasto

Aikansa mestarikuvaaja asialla

Ainutlaatuisia kalusteita, ylellisiä materiaaleja, hätkähdyttäviä väri- ja kuosiliittoja, asiallista ja dekoratiivista, häpeilemättömän ylellistä ja eleganttia. Vaikutelma on epätodellinen ja yhtä aikaa täyttä totta Aarne Pietisen mustavalkoisissa valokuvissa, jotka esittävät Baumgartnerin perheen kotitaloa Helsingin Kaivopuistossa vuonna 1937.

Valokuvien ansiosta pääsee kiertämään huoneissa, joiden sisustamiseen ja kalustamiseen osallistuivat aikansa parhaat kotimaiset muotoilijat, taiteilijat ja käsityöläiset.

Kaikki oli mahdollista, koska omistajat, Hjördis ja Leonard Baumgartner, kuuluivat Suomen silloiseen talouseliittiin. Vuorineuvos Leonard Baumgart­­ner (1874–1946) oli sveitsiläistä sukua: meijerialalla vaikuttanut Johann-isä muutti Suomeen vuonna 1858, ja Leonard syntyi Peippolan kartanossa Elimäellä.

Vuonna 1896 hän aloitti haminalaisen Carl Henrik Ahlqvistin puutavaraliikkeen palveluksessa, ja vuonna 1909 Pyhtäällä sijainneen Stockforsin puuhiomon ja sahan isännöitsijänä. Vuonna 1917 Leonard toimi jo Stockforsin suurimpana osakkeenomistajana, hallituksen puheenjohtajana ja toimitusjohtajana. Pariskunta sai kaikkiaan viisi lasta.

Hilding Ekelundin uudistustyön jäljiltä klassismin arkkitehtuuri on kadonnut ja sen on korvannut funkis. Alakerran aulaa laajentavat entisestään käsityönä toteutetut peilirakenteet. Kuva Aarne Pietinen / Museovirasto

Ensin oli Villa Stockmann

Alun perin Villa Baumgartner oli Villa Stockmann. Rakennus valmistui vuonna 1913 Itäisen Puistotien päähän kauppa­neuvos Karl Stockmannille, joka oli vanhin maineikkaan tavaratalon perustaneen G.F. Stockmannin pojista. Sen suunnitteli arkkitehti Lars Sonck (1870–1956) jykevään myöhäisjugend­tyyliin.

Baumgartnerit ostivat villan vuonna 1935 ja aloittivat täydellisen modernisoinnin. Julkisivut pysyivät entisellään, mutta sisällä myöhäisjugend vaihtui Hilding Ekelundin (1893–1984) luksusfunkikseen.

Ekelund oli perheen tuttu, aluksi klassismista ammentanut ja funktionalismia ja modernismia kohti näyttävästi pyrkinyt arkkitehti. Kymmenisen vuotta aiemmin hän oli muodistanut perheen Loviisan-talon, joka nykyisin tunnetaan Bongan linnana. Lisäksi perheellä oli kesäkotina Brakilan kartano Haminassa Turku-Viipuri-tien varrella. Arvokas rakennus tuhoutui irtaimistoineen rajussa tulipalossa vuonna 2008.

Hilding Ekelundin merkittävimpiä suunnittelutöitä ovat esimerkiksi Töölön kirkko, Velodromi, Suomen suurlähetystö Moskovassa, Olympiakylä Käpylässä sekä klassistisen arkkitehtuurin helmi, Taidehalli Helsingin keskustassa.

Hjördis ja Elli

Villan uusi ilme ja sisustus viestivät yhteiskunnan huipulle kohonneiden asukkaiden arvoista ja tavoitteista. Varmasti 1900-luvun alun kansallisromanttinen, koukeroinen ja raskas – aikanaan moderni – tyyli näytti Leonardin ja Hjördisin mielestä raskaalta ja vanhanaikaiselta. Heille aseman mukainen elämä ja hyvä maku tarkoittivat kansainvälistä ilmapiiriä, kepeyttä ja moderniutta, johon tarkoin harkitut antiikkiesineet tuovat kerroksellisuutta ja arvokkuutta.

Sisustuksesta aina tulitikkurasioita ja käsipyyhkeitä myöten vastasi arkkitehti Elli Ruuth (1893–1975) yhdessä Hjördis Baumgartnerin kanssa. Huonekalupiirustuksista käy ilmi, että kalusteet suunniteltiin yksilöllisesti perheenjäseniä varten ja jotkin niistä mitoitettiin tietylle esineelle sopivaksi. Piirustuksiin kuuluu kaappi, johon sopii Elsa Eleniuksen ruukku ja astiakaappi, jossa on samovaarille tarkoitettu tila

Ruuth ja Ekelund tunsivat toisensa hyvin, sillä heillä oli samaan aikaan yhteisenä projektina myös Suomen Moskovan suurlähetystö. Rakennus valmistui vuonna 1938, ja monet sen huonekaluista suunnitteli Elli Ruuth. Ne valmistettiin Helsingin keskusvankilan verstaissa.

Elli Ruuthin töihin kuuluu muitakin eksklusiivisia kohteita, mutta pääuransa hän teki valtion palveluksessa vankeinhoitolaitoksen ja rakennushallituksen arkkitehtina. Varhaisessa vaiheessa hän toimi jopa kahvilanpitäjänä, sillä vuonna 1924 hän suunnitteli ja perusti kahvila Vedutan Helsingin Kaivopuistoon yhdessä arkkitehtikollegojensa Elsi Borgin ja Eva Kuhlefelt-Ekelundin kanssa.

Opiskelutoveri Salme Setälä kuvailee Ruuthia kirjassaan Polusteekin koulussa. Opiskelua kymmenluvulla näin: "Hän erosi huomattavasti muista riehakkaista, epäsovinnaisista, huumorintajuisista tovereistaan: hän oli vanhanaikaisen, sovinnaisen suomenruotsalaisen kamreeriperheen tyttöparven esikoinen. Ilmeisesti hän otti esikoisoikeutensa – ja velvollisuutensa hyvin vakavasti, samoin kuin työnsä, elämänsä ja huvittelunsa. Hän oli hiljainen ja vaatimaton, kulki aina hienonhillityissä harmaissa ja tummansinisissä."

Elli Ruuth ei koskaan perustanut perhettä, vaan hän asui yhdessä kolmen sisarensa ja äitinsä kanssa pitkään Töölön Urheilukadulla. Kodin seinillä oli niin Tove Janssonin, Sigrid Schaumanin kuin Ina Collianderin teoksia.

Vuorineuvoksettaren salongissa

Vielä on paljon näkemättä, sillä villassa on kaikkiaan kolme kerrosta ja parikymmentä huonetta. Toisessa kerroksessa sijaisevien avarien ja väljästi kalustettujen olohuoneen ja ruokasalin jälkeen seuraa intiimi kirjasto, jonka huonekalut on suunnitellut Lisa Johansson-Pape.

Napolilaisen empirelipaston päällä on Tyra Lundgrenin muovaama Meduusan pää. Mitähän tänne sikaria polttamaan vetäytyneet herrat ovat siitä tuumanneet?

Melko raskastekoisiin kalusteisiin käytetty puu on mahonkia, ja korkeaselkäiset tuolit on verhoiltu vihreäl­lä nahalla. Matto on punaruskea, ja lisää väriä tulee kirjankansista: punaista, vihreää, ruskeaa, pergamenttia ja kultaa.

Kirjastossa Lisa Johansson-Papen piirtämä selkeälinjainen kalusto on yhdistetty italialaiseen, polttokullatuin pronssiheloin koristeltuun empirelipastoon. Kuva Aarne Pietinen / Museovirasto

Vuorineuvoksetar suosii pientä salonkia, jonka seiniä peittävät merensiniset japanilaiset tapetit ja lattiaa jääkarhuntaljan lisäksi valtava shiraz-matto.

Avotakka on päällystetty ranskalaisella Vert des Alpes -marmorilla. Katossa on antiikkinen böömiläinen kristallikruunu, jossa on safiirilasia ja vuorikristallia.

Kalustuksen täydentävät tuolit, joissa on tekstiilitaiteilija Greta Skogster-Lehtisen matelassé-työstetty vaaleanvihreä silkkiverhoilu, sekä nojatuolit, jotka on verhoiltu tummanruskealla sametilla. Koristetyynyt ovat tummanvioletit. Niihin ei kannata koskea, niin ojennuksessa ne ovat. Vuorineuvoksettarelle on tilattu myös Pilot-merkkinen radiogramofoni sekä antenni ja radiomasto. Ne on toimittanut laskun mukaan Oy Otto Brandt 15. marraskuuta 1937.

Pienen salongin tunnelman luo vedensininen japanilainen tapetti. Lattiaa peittää shiraz-matto, jossa on violettia, punaista, vihreää ja sinistä. Sohva ja pikkutuolit on verhoiltu vaaleansinisellä silkillä. Pariovet johtavat ruokasaliin. Kuva Aarne Pietinen / Museovirasto
Pienen salongin tuoleissa on tekstiilitaiteilija Greta Skogster-Lehtisen matelassé-koristelu. Uurna on Elsa Eleniuksen. Kuva Aarne Pietinen / Museovirasto

Yläkerta on yksityisaluetta

Yläkerrassa on viisi makuuhuonetta, kolme kylpyhuonetta sekä aamiaishuone. Hjördisin ja Leonardin makuuhuoneen katossa on Veninin lasikruunu. Huoneessa on myös valkoisella nahalla verhoiltu divaani ja peileillä päällystetty sermi. Vuoteen päädyt ovat valkoista nahkaa, ja ne on koristeltu pienillä hopeanupeilla. Valkoiset ja vaalean lohenpunaiset tekstiilit ovat Eva Eklövin käsialaa.

Jos jokin voi enää mykistää, niin vuorineuvoksettaren kylpyhuone, jonka pinnat ovat italialaista calacatta-marmoria.

Kauneuspöydän taburetti on kromattua messinkiä, ja verhot ovat öljyttyä valkoista silkkiä, johon – tietenkin – on kudottu hopealankaa. Toilettivälineet Elli Ruuth on käynyt ostamassa Tukholmasta Svenskt Tennin myymälästä. Tukholman lisäksi Ruuth ulotti ostosmatkansa Pariisiin saakka.

Vuorineuvoksetar Hjördis Baumgartnerin kylpyhuoneen ikkunanurkkaus. Seinät ja katto on maalattu vaaleansinisiksi, ja verhoissa on hopeakoristelua. Taburetti on messinkiä. Kuva Aarne Pietinen / Museovirasto
Perheen seitsemänvuotiaan Pia-tyttären makuuhuoneen päävärit ovat vaaleansininen ja roosa. Verhot ovat taftia. Kuva Aarne Pietinen / Museovirasto
Nan-tyttären makuuhuoneessa on pähkinäpuinen Elli Ruuthin toilettipöytä, Hemflitin liilat verhot ja Svenskt Tennin toilettivälineet. Samettituoli on tummanvioletti. Lattialla on antiikkimatto Marokosta. Kuva Aarne Pietinen / Museovirasto
Tätä taloa ei pyöritetä ilman suurta palveluskuntaa, ja heidän maailmaansa pääsee kaikki kerrokset yhdistävää kierreportaikkoa pitkin.

Alimmassa kerroksessa on vastassa huippuunsa viritetty uudenaikainen keittiö sekä varastot ja palvelijoiden lepohuoneet pesutiloineen, pyykinpesuhuone, silityshuone, mankelihuone ja pannuhuone. Kerrosten välillä kulkee ruokahissi. Talousosan on suunnitellut kaapistoja myöten Hilding Ekelundin puoliso Eva Kuhlefelt-Ekelund. Pariskunta piti yhteistä toimistoa Helsingissä vuodesta 1927 lähtien.

Elli Ruuthin laatimasta listasta käyvät ilmi eri huoneiden lattioissa, sisäkatoissa ja seinäpinnoilla käytetyt materiaalit. Ne vaihtelevat tilojen käyttötarkoituksen ja hierarkian mukaan. Kaikissa alakerran edustushuoneissa eli olohuoneessa, ruokasalissa, aamiaishuoneessa, salongissa ja herrojen huoneessa on parkettilattiat. Yläkerran makuuhuoneissa lattiat ovat linoleumia, mutta seinät on tapetoitu alakerran edustushuoneiden tapaan. Pääkylpyhuoneen lattia on marmoria.

Keittiö aputiloineen kattaa lähes koko talon alimman kerroksen. Arkkitehti Eva Kuhlefelt-Ekelundin suunnitteli keittiöstä ajan ihanteiden mukaan hyvin valoisan, mitä kaapistojen lasiovet korostavat. Kuva Aarne Pietinen / Museovirasto

Pommin jäljiltä

Toinen maailmansota kohteli Villa Baumgartneria kaltoin. Talo vaurioitui pahoin ilmapommituksissa 26.–27. helmikuuta vuonna 1944. Talon julkisivujen lisäksi myös sisustus kärsi vaurioita. Täysin tuhoutuneiden esineiden joukkoon kuului niin Viktor Janssonin veistos kuin Gunnel Nymanin suunnittelema maljakko ja Tyra Lundgrenin Arabialla toteuttamat keramiikkalinnut.

Leonard Baumgartner kuoli jo parin vuoden kuluttua 71-vuotiaana. Talo kuitenkin korjattiin 1950-luvun alkuun mennessä ennalleen, ja leskeksi jäänyt Hjördis Baumgartner asui talossa kuolemaansa, vuoteen 1971 asti.

Tämän jälkeen sykähdyttävä sisustus hajosi yksittäisiksi tavaroiksi, niin kuin kaikki sisustukset jossain vaiheessa hajoavat.

Osa hävitettiin, osa myytiin ja osa siirtyi perintönä uudenlaisiin koteihin ja ympäristöihin.

Muutama vuosi sitten Bukowskis huutokauppasi Villa Baumgartnerin sisustukseen kuuluneita Alvar Aallon Savoy-maljakon suorakulmaisia versioita, joita tunnetaan vain muutama kappale. Sininen ja ruskea maljakko nousivat ennätyshintoihin, toinen lähes 20 000 euroon. Harva taisi tietää, millaiseen kotiin ne alun perin hankittiin.

Lopullinen hävitys

Mitä itse talolle kuuluu nykyisin? Ketkä siellä asuvat ja miltä siellä näyttää? Hjördis Baumgartnerin perilliset myivät peruskorjauksen tarpeessa olevan jättiläisen alkuvuodesta 1972, koska he eivät löytäneet sille enää käyttöä. Ostaja oli Ison-Britannian suurlähetystö. Se puratti talon saman vuoden syksyllä, sillä alueella oli voimassa asemakaava, jonka pohjalta rakennus voitiin korvata uudella rakennuksella.

Villa Baumgartner oli suojelukohteena Helsingin kaupungin rakennuskulttuuritoimikunnan kokoamassa arkkitehtonisesti ja historiallisesti arvokkaiden rakennusten luettelossa, mutta voimassa olleen lain mukaan purkamiseen tarvittiin pelkkä ilmoitus rakennustarkastusvirastolle.

Arvostettu brittiläinen arkkitehtuurijulkaisu Architectural Review julkaisi artikkelin, jossa se arvosteli jyrkästi maanmiestensä toimintaa. Helsingin Sanomien mukaan julkaisu korosti, että suurlähetystö noudatti lain kirjainta, mutta ratkaisun olisi tullut tapahtua tahdikkuuden ja diplomatian perustein: "Hätiköiminen oli sopimatonta ja teko sinänsä tunteeton ja filistealainen."

Tontti pysyi vuosia rakentamattomana, muun muassa Britannian heikentyneen taloustilanteen vuoksi. Nykyisin paikalla uhmaa aikaa brittiläisen Steven Quinlanin 1980-luvun arkkitehtuuria edustava vuonna 1990 valmistunut rakennus. Sen julkisivu on harmaata Kurun graniittia, ja kuutiomaisen rakennuksen huipulla on kaareva lasiarkadi, joka yleistyi samoihin aikoihin muun muassa kauppakeskusten käytävien kattomuotona.

Kun seisoo rakennuksen edessä ja sulkee silmänsä, voi edelleen kuvitella, millaisen vaikutuksen Villa Baumgarner voisi yhä tehdä.

Aarne Pietisen ottamat valokuvat julkaistiin ensi kerran vuonna 1938 ruotsalaisessa Svenska Hem i ord och bild -lehdessä artikkelissa, jonka kirjoittaja on Aili-Salli Ahde-Kjäldman. Sen teksti on myös yksi tämän jutun lähteistä. Toinen antoisa lähde on ollut Susanna Aaltosen pro gradu -tutkielma Asumisen estetiikasta 1920- ja 1930-luvulla. Tapauksena Elli Ruuth vuodelta 1997. Yksityiskohtaisia tietoja on paljastunut myös Elli Ruuthin sukulaisten hallussa olevista kirjeistä, ostoslistoista ja muistivihkoista.

Nykyisin Villa Baumgartnerin paikalla sijaitsee Iso-Britannian suurlähetystön lisärakennus. Kuva: A-lehtien kuva-arkisto
Julkaistu: 27.12.2019
1 kommentti