Entisestä autiotalosta tuli Anun ja Markon perheen upea koti – ”Totta puhuen rakastin tätä taloa jo kauan ennen kuin siitä tuli meidän”

Kun sisustussuunnittelija Päivikki Laatio astui taloomme ensi kerran 1990-luvun lopulla, oli yläkerrassa lunta lattialla, kaikkialla graffiteja seinillä ja ikkunoissa vanerit. Hän oli bongannut keltaisen puutalon aamukävelyllään Helsingin Jollaksessa ja nähnyt kurjuuden läpi, mitä siitä voisi saada. Vatorin venetehtaan työntekijöiden entinen asuntola oli tuolloin seissyt autiona 20 vuotta ja päässyt kammottavaan kuntoon.

Talossa ei ollut sähköjä eikä viemäröintiä eikä sinne tullut vettä. Autiotaloaikoina siellä oli majaillut monenkirjavaa sakkia. Kuulemma ainakin Laajasalon teineillä oli ollut tapana käydä talossamme kaljoittelemassa. Kallioon oli aikojen saatossa iskeytynyt niin monta pulloa, että sammal puskee siruja vieläkin esiin.

Tältä talo näytti ennen remonttia:

Talon historia kietoutuu Vatorin venetehtaan vaiheisiin. Porkkalalaiset Frans Hällström ja Gustaf Johnsson rakensivat sen vuonna 1938 Jollaksen Puuskaniemeen, kun perille asti ei ollut vielä kunnon tietä. Samalla he perustivat rantaan veneveistämön. Pian syttyi kuitenkin sota, joka sotki suunnitelmat.

Veistämö vaihtoi sotien jälkeen omistajaa, ja siitä tuli Vatorin venetehdas. Lähistölle nousi lisää samanlaisia taloja sen työntekijöille. Kun tuotanto 1970-luvulla siirtyi pois Jollaksesta, jäivät tehtaan talot tyhjilleen. Muut puutalot palokunta oli jo ehtinyt polttaa, kun tämä, taloista ensimmäiseksi rakennettu, osui Päivikki Laation silmiin. Käsillä olivat siis viimeiset hetket, kun hän sai silloisen puolisonsa, arkkitehti Juhani Harjun kanssa kaupungilta luvan pelastaa talon uusperheensä kodiksi.

– Kesti yli kaksi vuotta, että saimme talon purkulistalta suojelukohteeksi, ja seitsemän kuukautta, että pääsimme muuttamaan. Julkisivuremontti kesti kauemmin. Teimme sen pieteetillä, eikä talossa ole käytetty lainkaan lasivillaa, Päivikki Laatio kertoo.

Talossa oli alun perin kaksi rappua ja asunnot neljälle perheelle. Ne yhdistettiin yhdeksi kodiksi. Kunnostuksen yhteydessä talo sai tilavan lasikuistin ja funkistyyliin pari pyöreää sekä pari korkeaa ikkunaa. Mitään alkuperäistä ei pystytty säästämään, mutta esimerkiksi kattopaneelit listoituksineen, ikkunat ja sisäovet Päivikki teetti alkuperäisten mukaan.

Pelastumisensa jälkeen talolla oli vielä yhdet omistajat, ennen kuin tuli meidän vuoromme.

Totta puhuen rakastin tätä taloa jo kauan, ennen kuin siitä tuli meidän. Jo reilut 20 vuotta sitten Jollaksessa käydessämme meillä oli tapana hiljentää auton vauhtia aina ohi ajaessamme, jotta ehdin ihailla taloa ja sen kadulle tuijottavaa pyöreää ikkunaa.

Myöhemmin satuimme muuttamaan talon lähelle, ja pala mustaa huopakattoa näkyi makuuhuoneemme ikkunasta. Edellinen kotimme oli myyty, ja unelmatalo oli sopivasti kaupan, mutta se oli meille liian kallis. Tuijotin kattoa iltaisin ennen nukkumaanmenoa ja esitin ilmoille pienen toiveen.

Onneksemme talo ei tahtonut mennä kaupaksi ja päätyi väsytystaistelun jälkeen sittenkin meille. Kannoimme heti avaimet saatuamme naapurista patjat lattialle ja vietimme ensimmäisen yön tyhjässä talossa. En nukkunut silmäystäkään vaan hiiviskelin ympäriinsä ja kuuntelin talon ääniä. Ihmettelin, miltä tuntuu, kun unelmasta tulee totta.

Muutosta on yhdeksän vuotta. Ensimmäisenä vuonna remontoimme keittiön, kylpyhuoneen ja saunan sekä maalasimme ja tapetoimme. Yritimme tehdä aikaa kestävää jälkeä minimibudjetilla. Se tarkoitti sitä, että teimme lähes kaiken itse. Puolisoni Marko on onneksi kätevä käsistään.

Huonekalut on hankittu käytettyinä, ja vain sängyt, matot ja osa valaisimista ovat uusia. Kiinnyn tavaroihin ja olen todella huono paitsi luopumaan myös hankkimaan uutta. Saatan kuitenkin irrotella kirpputoriostoksilla. Pidän sorvatuista puuesineistä ja muista käsitöistä, jotka toisinaan kauhistuttavat perheenjäseniä.

Luotan siihen, että asiat, joista pitää, sopivat kyllä yhteen. Tärkeintä on kodikas, lämmin tunnelma, jossa kaikki viihtyvät. Lapset ovat saaneet sisustaa huoneensa pääosin itse, ja vaikka olen koettanut tyrkyttää seiniin värejä, he ovat valinneet harmaata, beigeä ja valkoista.

– Tykkään meidän keittiöstä, mutta tauluja voisi olla enemmän, kuopuksemme Taimi arvioi sisustusta.

On vapauttavaa ajatella, että talo on ollut aikoinaan aivan tavallisten ihmisten koti. Meidänkään ei tarvitse tehdä siitä hienompaa kuin se on.

Kun talon pelastajat aikoinaan kuorivat talosta tapetteja ja kerroksia, löytyi yhdestä vinolaudasta viesti. Sen oli kirjoittanut rakentaja lyijykynällä ruotsiksi. Tuntuu jotenkin lämpimältä tietää, että jossain talon seinistä lukee: Jumala tätä taloa varjelkoon.

Varjelusta on ollut, että talo on säilynyt ehjänä. Vanha puutalo on vaativa elämänkumppani, joka kaipaa jatkuvaa palvelua ja puunaamista. Tehtävälista ei pääty koskaan. Talo on myös täyttymätön rahareikä.

– Joinain päivinä parasta täällä asumisessa on kaupunkiin päin vievä tie. Mutta vaikka talo on hemmetin työläs, ajattelen, että kaikki sen eteen tehtävä työ on historian säilyttämistä jälkipolville, Marko sanoo.

Kun aurinko lämmittää pihakallion lämpimäksi paljaan jalan alla ja auringonlasku merelle tarjoaa parastaan, hankaluudet unohtuvat. Miten Porkkalan miehet osasivatkin rakentaa talon parhaalle paikalle! En haluaisi vieläkään asua missään muualla.

Talo ennen remonttia: