Mitkä portaat, vaneriruutukatot ja lasiveranta! Arkkitehti Veli Entelä perheineen palautti valkoisen hirsihuvilan 1930-luvun loistoon
”Sukuhuvilan vuoksi kannattaa ponnistella, sillä se on merkittävä osa identiteettiäni.” Arkkitehti Veli Entelä vaalii hirsihuvilaa, jonka isoisovanhemmat rakennuttivat 1930-luvulla kauniiseen niemenkärkeen Länsi-Uudellamaalla.
Järvenselkä kimmeltää kultaisena, ja luonnonkauniilla niemenkärjellä kohoava hirsirakenteinen huvila hehkuu varmasti yhtä valkoisena kuin valmistuessaan vuonna 1936.
Huvila on yksi arkkitehti Veli Entelän, 40, rakkaimmista paikoista, ja on helppo ymmärtää, minkä vuoksi. Näissä oloissa hän viettää aikaa perheensä kanssa, harrastaa puutarhanhoitoa ja sisustaa, tekee vanhoissa taloissa välttämättömiä korjaustöitä ja suunnittelee kiinteistöön kuuluvan rantasaunan entisöintiä.
Huvilan rakennuttivat Velin isoisovanhemmat, ja vaikka siitä tuli ulkoapäin perinteinen, sisätilat varusteltiin lukuisilla aikansa huippumoderneilla mukavuuksilla. Verannalle asennettiin nostoikkunat, ja keittiöön tilattiin amerikkalainen jääkaappi. Keskusosuusliike Hankkija toteutti edistykselliset keskuslämmitys- ja painevesijärjestelmät pesualtaineen ja vesiklosetteineen.
– Isoisovanhempani muuttivat Tampereelta Helsinkiin aivan 1930-luvun alussa, ja pian heille heräsi ajatus omasta kesänviettopaikasta. Tontin hankkimiseen nykyiseltä paikalta ei ole selkeää syytä, mutta ilmeisesti perheen tyttärien terveydentila motivoi huvilan rakentamiseen sisämaahan järvenrannalle, Veli kertoo.
Vuosien saatossa noin 300 neliön huvila pääsi vähitellen rapistumaan, mutta se peruskorjattiin täydellisesti 2000-luvun alussa.
Millä tavoin huvilasta on pidetty huolta?
Huvilaan on tehty kaksi peruskorjausta. Ensimmäinen käynnistyi vuonna 1951, jolloin sisätiloja modernisoitiin, huonejärjestystä muutettiin ja pintamateriaaleja vaihdettiin. Tilojen uudelleenjärjestelyt noudattivat suunnitelmia, mutta suunnitelmista poikettiin pintamateriaaleissa, ja piirustuksissa havaittava lämminhenkisyys ja arkkitehtoninen kokonaisilme heijastuivat lopputulokseen vain osittain.
Toisen peruskorjauksen käynnistivät vanhempani vuonna 2004, ja sain suunnitella sen. Peruskorjaus oli ensimmäistä paljon laajempi ja käsitti sisätilojen lisäksi julkisivun. Huonejärjestystä muutettiin, pää- sisäänkäynti uusittiin, ja toteutettiin modernit saniteettitilat. Näiden toimien lisäksi talotekniikka ja vesikatto uusittiin, lämmöneristystä parannettiin ja lattiarakenteet avattiin ja uusittiin. Vesivahingoista aiheutuneiden lahovaurioiden korjaus oli iso urakka.
Miten vanhaa ilmettä on pyritty vaalimaan?
Sisätiloissa säilytettiin 1930-luvun rakennusosat, kuten lakatut vaneriovet ja vaneriruutukatot sekä valurautapatterit, tosin ne kaikki kunnostettiin. Olohuoneeseen palautettiin matala takka.
Portaikkoa ja kierrekaiteita ei ole tarvinnut uusia eikä edes korjata, sillä ne ovat kestäneet hyvin aikaa. 1950-luvulla lisättyjä, huonosti rakennukseen istuvia elementtejä sitä vastoin poistettiin. Tällaisia olivat esimerkiksi vakiomalliset jalka- ja peitelistat, jotka korvattiin suunnittelemillani, rakennukseen paremmin istuvilla listaprofiileilla.
Miten sisustus on muotoutunut?
Sisustus on kerroksellinen, ja se on syntynyt neljän sukupolven sisustusmieltymyksistä. Kunnioitus edellisten sukupolvien ratkaisuja kohtaan on havaittavissa kaikissa huvilan tiloissa. Uusia tuulia tuovat yläkerran aulassa oleva Pierre Jeanneret'n Kangaroo-nojatuoli ja Patricia Urquiolan Dudet- ja Charlotte Perriandin Indochine-työtuolit makuuhuoneissa. Olohuoneen klassiset valkoiset sohvat ovat raikkaat kaverit 1800-luvun lopun sohvalle ja italialaiselle Arco-valaisimelle. Ruokasalin kalustukseen moderni matto ja italialainen kattokruunu tuovat raikkaan henkäyksen nykypäivää.
”Tunnelma juontaa 1930- ja 40-luvun tyyleistä mutta mukana on myös niukempaa funkislinjaa.”
Miten 1930- ja 40-lukujen henki on pystytty säilyttämään?
Tunnelma tosiaan juontaa tuon aikakauden tyyleistä mutta niin, että mukana on sekä niukempaa funkislinjaa että nykyisin vähemmän tunnettua romanttista laitaa. Meillä on lukuisia vanhoja huonekaluja, esimerkiksi isoisoäitini hankkima päämakuuhuoneen kalustus, samoin ruokasalin pöytäryhmä.
Sisustamisessa monimuotoisuus viehättää minua. On kutkuttavaa parittaa kertaustyylisen Paischeff-sohvan kaveriksi paitsi Arco-valaisin myös Charles ja Ray Eamesin Elliptical-sohvapöytä.
Äitini ihastui Veikko Marttisen maalauksiin, ja täytyy myöntää, että ne viehättävät myös minua. On nautinto huomata, miten kunkin aikakauden designesineet ja taide täydentävät toisiaan.
Millaisen jäljen olet itse ehtinyt jättää sisustukseen?
Itse asiassa nykyinen sisustuskokonaisuus on minun suunnittelemani. Erityisesti nostaisin esiin pari asiaa. Koska sisäänkäynti on katseenvangitsija, päätin luoda sinne jotain ekstraa: maalasin seinän eri keltaisen ja beigen sävyillä ja kiinnitin toisistaan tasaisen välimatkan päähän lyöntimetalliarkkeja.
Myös käytävä, jossa on lyöntimetallilla päällystetty kaarikatto, on mainitsemisen arvoinen. Koko muutos hoitui perheenjäsenten kesken. Ohuen ohuiden lyöntimetalliarkkien kiinnittäminen oli haasteellinen työvaihe, mutta niin hauska ja inspiroiva! Lopputulos puhukoon puolestaan.
Millaisia muistoja sinulle on kertynyt hetkistä, joita olet viettänyt huvilalla?
Muistot ovat aina läsnä. Muistelen usein, kuinka isoisoäitini aikana huvilassa asuttiin kesäkuulta elokuulle, ja kuinka mukaan pakattiin heidän kaupunkikodistaan huonekaluja, astioita ja viherkasveja. Myös palvelusväki muutti isoäitini perheen mukana huolehtimaan taloudenpidosta. Tilaa riitti vieraille, sukulaisille ja tuttaville. Muistelen myös omia lapsuudenkesiäni, joulunviettoja ja perhe- ja sukujuhlia.
Millä tavoin huvilaa ympäröivää puutarhaa on muokattu aikojen kuluessa?
Idän puolella on jyrkkä kallioranta, jota reunustaa mäntymetsä. Etelärannalla avautuu reheväkasvuinen lahti, joka jatkuu alavalle savipellolle tontin länsipuolella. Niemenkärjessä on hiekkaranta ja rantasauna.
1930-luvulla huvilan ympäristö muokattiin entistä puutarhamaisemmaksi. Talon eteläpuolelle rakennettiin kivimuurit ja järvelle viettävään rinteeseen istutettiin jalopuita ja rantaan hopeapajuja. Huvilalla pyrittiin osittaiseen omavaraisuuteen perustamalla laaja hyötypuutarha. 1950-luvun jälkeen puutarhaa ei kuitenkaan hoidettu ja tontti kasvoi umpeen.
”Paikka on kuin me ihmiset, aina riittää korjattavaa tai parannettavaa.”
Suuret muutokset alkoivat vuonna 2009, kun puutarhaa alettiin kunnostaa. Koska olen suunnitellut lukuisia puistoja, pihapiirejä ja taidepuistoja, suunnittelu lankesi kuin itsestään minulle. Taloa ympäröivät kivimuurit uusittiin. Länsijulkisivulle lisäsin terassin ja muotopuutarhan vesiaiheineen. Oleskelua ja ulkoruokailua varten tehtiin uusi pergola. Etelärinteeseen tuli englantilaistyyppinen porrastettu nurmikko. Lisäksi toteutettiin laajoja perennaistutuksia eri väriaihein sekä hyötypuutarha kivipengerryksin ja vesiaihein.
Toteutuksessa oli johtavana teemana vanha muotokieli täydennettynä modernilla detaljiikalla.
Mitä huvila merkitsee sinulle ja suvullesi?
Huvilalla on meille kaikille valtavasti tunnearvoa. Päivittäin kosketamme samoja huonekaluja ja ihailemme samoja maisemia ja astelemme samoja polkuja kuin esi-isämme. Paikka on kuin me ihmiset: siinä aina riittää isompaa tai pienempää korjattavaa tai parannettavaa. Sukuhuvilan vuoksi kannattaa ponnistella, sillä se on merkittävä osa identiteettiäni.
