Värikäs asunto Espanjasta
Sisustus
Värikäs asunto Espanjasta
Graafiset suunnittelijat Eevaliina ja Jarkko lähtivät viettämään välivuotta Valenciaan, mistä kodiksi löytyi 1930-luvulla rakennettu kerrostaloasunto.
5.2.2016
 |
Kotivinkki

Öljyvärimaalaukset ovat Jarkon tekemiä. Espanjassa hän innostui maalaamaan kymmenen vuoden tauon jälkeen. Ruokapöytä on alun perin ostettu Eevaliinan isosiskolle kierrätyskeskuksesta. ”Kodin paras paikka on ruokailutila. Aurinko lämmittää parvekkeen pariovien kautta koko päivän. Ruokapöydän ääressä laitamme ruokaa, syömme, jutustelemme ja luemme.”

Lokerikko on peräisin vanhasta kirjapainosta. Simpukat ja kuluneet keramiikan palat kerättiin Mallorcalta.

Ruokatilan nurkassa seisova astiakaappi hankittiin paikallisesta vanhan tavaran liikkeestä. Astiat tuotiin Suomesta muuttokuorman mukana. ”Järki-ihminen olisi vuokrannut kalustetun asunnon, mutta visualisteina nautimme kauniista ympäristöstä. Kivasti sisustetut kodit olivat pieniä ja suurempien sisustukset näyttivät sekavilta. Lopulta tilasimme kuljetusfirmalta muuton Helsingistä Valenciaan. Mukaan valittiin välttämättömät kalusteet sekä täysin tarpeettomia tavaroita, joilla on tunnearvoa.”

Ruokailutila ja olohuone ovat puhkaistun seinän ansiosta lähes yhtä tilaa. Jarkko on saanut Valencian tyyliin sopivat korituolit lapsuudenkodistaan. Valkoinen kierrätyspuuvillamatto ostettiin paikallisia tuotteita myyvästä Simple-kaupasta.

Asunnossa ei ollut eteisen ja keittiön pikkukaapin lisäksi säilytystilaa. Tankoidea napattiin paikallisesta vaatekaupasta. Eevaliina käytti projektiin verhotankoa.

Vierashuoneen keltainen pikkupöytä löytyi kadulta, ja se sai päälleen kirkkaan maalipinnan. Päiväpeitto on tuotu lomamatkalta Thaimaasta. ”Sisustustyylimme on täällä rennompi kuin Suomen-kodeissamme, jotka ovat olleet kompakteja ja funktionaalisia. Koristeelliset laattalattiat inspiroivat värien ja kuvioiden käyttöön. Nyt voi pitää ruusuverhoja! Emme halua ostaa huonoja, väliaikaisia huonekaluja. Jos hankimme jotain tarpeetonta, sen tulee olla hupsua ja hauskaa.”

Jarkko näki sängynpäädyn kadulla, ja se päätyi koristamaan makuuhuonetta. Asunnon seinät oli maalattu ennen muuttoa, joten sen yleis­ilme oli siisti. ”Valenciassa kalusteita voi bongailla kadulta. Paikalliset jättävät tavaroita roska-astioiden viereen. Myös naapuruston vanhan tavaran kaupoissa hintataso on melko edullinen.”

Posliinilinnut hankittiin heräteostoksena Valenciasta. Niille löytyi heti paikka Hagelstamilta hankittujen lintutaulujen vierestä.

Kynäpurkkina toimiva Arabian kannu on hankittu kirppikseltä. Sydämen muotoinen kivi on lähtiäismuisto Suomesta tulleilta vierailta.

Kommentoi »