Johanna ja Juha Huovisesta tuli hieman sattumalta vuonna 1924 rakennetun navetan omistajia. Perhe oli muuttamassa Kajaanista Ouluun ja etsi vanhaa taloa kodikseen. Johanna pistäytyi katsomassa myynnissä ollutta entistä navettaa, joka oli edeltävät vuodet toiminut tilausravintolana. Niinhän siinä kävi, että hän rakastui siihen saman tien.
– Olen ammatiltani sisustussuunnittelija, ja jyhkeä tila sai mielikuvitukseni liikkeelle. Olin jo mielessäni sisustanut rakennuksen lattiasta kattoon, kun Juha vasta ehti paikalle, Johanna muistelee.
Nyt perheen lapset, 23-vuotias Ville-Valtteri ja 20-vuotias Viivi, ovat jo muuttaneet omilleen. Vanhemmille pitävät seuraa kissat Mauno ja Kerttu.
Monimuotoista rakennusta ympäröi avara pihapiiri. Ovet ja ikkunat on teetetty aikoinaan puusepällä vanhan mallin mukaan.
Talon edustalla on kesäkukin koristeltu oleskelupaikka. Diana on yksi parhaista kukkijoista ja kuuluu Johannan lempikasveihin.
Suurtalouskeittiö sekä kokous- ja ruokailutilat saivat väistyä, kun pariskunta alkoi remontoida rakennusta perheasunnoksi. Jotta tilasta saatiin kotoisa, piti rakentaa aika tavalla lisää väliseiniä. Remontti alkoi alakerrasta ja laajeni hiljakseen käsittämään koko talon.
Alakerrassa ovat oleskelutilat, keittiö ja vanhempien makuuhuone, yläkerrassa aula, vierashuone ja tyttären huone. Kerrokset eivät ole päällekkäin, vaan yläkerta on rakennettu varaston päälle.
Alakerran aulan jykevä sohva ja pikkupöytä ovat peräisin kajaanilaiselta Tavarakirppikseltä. Kaikki seinäpaneelit ovat ajalta, jolloin rakennus oli ravintolana.
Olohuoneen helmi on Johannan kunnostama rokokookalusto. Sen alkuperäinen kirsikan sävy peittyi kalkkimaalikerroksen alle. Kevyt hionta antaa vaikutelman pienestä patinasta. Sohvan alle asennetut pyörät helpottavat siirtelyä siivouspäivinä. Ruista esittävä koulutaulu löytyi Raahen kirpputorilta.
Hiljaisuuden huoneen puusohvalle voi vetäytyä omiin ajatuksiinsa. Se on yksi Johannan aarteista ja peräisin Huuto.netistä. Renginkaappi on helsinkiläiseltä kirpparilta.
Hiljaisuuden huoneen senkki on löytö nettihuutokaupasta ja yksi Johannan rakkaimmista hankinnoista. Kiikkutuolin hän osti työmatkalla Kemin kirpparilta.
Johanna keräilee vanhoja lintuhäkkejä. Viimeisin ostos on peräisin Antik Helen -kaupasta. Seuraan sopii täydellisesti koreileva allipari – löytö Rovaniemen kirpparilta.
Vanhassa talossa riittää tekemistä. Hiljattain kunnostettiin hiljaisuuden huone. Eteisen viereinen tila sai nimensä siitä, että se on talon rauhallisin paikka. Huone piti erottaa eteisestä, jotta saatiin taas yksi uusi väliseinä! Pariskunnalla on niin iso kaappi, ettei sitä saanut kannettua yläkertaan, joten sille piti järjestää oma tila.
– Pidän vanhoista, elämää nähneistä huonekaluista. Mitä uurteisempi esine, sen parempi. Rosot ja säröt eivät haittaa. Lempivärejäni ovat luonnon paletilta napatut sävyt. Valkoista suosin, koska se tuo tilaan valoa, Johanna sanoo.
Ruokailutila sijaitsee parven alla, joten se on muita huoneita matalampi. Pellavaverhon takaa pilkistää keittiö.
Keittiössä on Ikeasta ostetut kaapinrungot, joihin Juha on nikkaroinut ovet. Tyyliin sopii suuri posliiniallas. Johanna pitää perheen elämästä blogia nimeltä
Ihanasti kotona.Alakertaa lämmittää takka-puuliesiyhdistelmä. Tilanjakajaksi olohuoneen ja ruokailutilan välille kiinnitettiin vanha ovi.
Huonekalut saavat yleensä pitää patinansa, mutta olohuoneen rokokookalustolle Johanna kunnosti uuden raikkaan ilmeen. Hän hioi ja maalasi puuosat valkoisiksi ja verhoili istuimet rouhealla pellavalla. Urakka oli kuulemma valtava – toiseen samanlaiseen Johanna ei enää ryhtyisi.
Keittiöremontista pariskunta selvisi kohtuullisella budjetilla. Ikeasta ostettiin kaappien rungot, joihin Juha teki ovet. Koska tilassa on vain yksi pieni ikkuna, ovet maalattiin valkoisiksi.
Yläkerran aulaan on sisustettu nostalginen nurkkaus kirpputorilöydöillä. Kuvun alla poseeraa riekko, joka on ostettu Kemistä Asematori-kirpparilta. Pariovet johtavat tyttären huoneeseen, joka on nykyisin vierashuone – ja navetta-aikaan heinäsuova.
Kauniit tavarat löytävät kodista aina paikkansa. Vierashuoneen pöydän äärellä voisi vaikka naputella kirjeen vanhalle ystävälle. Kirjoituskone hankittiin Vaalan kirpputorilta.
Ruokailutilan päällä on parvi, joka toimi aikaisemmin varastona. Nyt se on sisustettu Johannan työtilaksi.
Vanhempien makuuhuone sijaitsee alakerrassa. Suureen kaappiin mahtuu koko joukko sesongin käyttövaatteita. Yöpaita on tosin saanut jäädä koristeeksi ulkopuolelle.