Vanhan tuolin verhoilu
Tee itse
Vanhan tuolin verhoilu
Vanhan tuolin verhoilu onnistuu, kun tutkit tarkkaan tuolia ja sen rakenteita: mihin kangas on kiinnitetty, mihin suuntaan naulat on lyöty, kuinka pitkiä ovat pistot?
Julkaistu 27.10.2010
Avotakka

1700-luvun rokokoo oli puuterituolien eli nurkkatuolien kukoistuskautta. Ne tulivat uudestaan muotiin kertaustyylien aikana 1800-luvun lopulla. Nykyään suhteellisen harvinaisia puuterituoleja käytettiin yleensä kampauspöydän, joskus myös kirjoituspöydän tuoleina.

Kovaperustaisen eli jousettoman tuolin pohjana on joko vanerilevy tai satulavyöt ja niiden päällä juuttia eli säkkikangasta. Sen päällä on meriheinästä (nykyisin usein palmunlehtikuidusta) tai haapalastuista tehty ”kakku”, joka kasataan juutin ja vahvalla purjelangalla tehtyjen ompeleiden avulla. Mikäli kakku on pysynyt muodossaan eikä haise, sen voi käyttää uudelleen hieman parantelemalla.

Pintapehmusteena käytetään flokkia eli lumppuvanua ja tasaista vanulevyä. Arvokkaimmissa tuoleissa on aitoa jouhta. Verhoilukankaan alle laitetaan yleensä sertinkiä eli lakanakangasta. Turvallisin puuosien huoltomenetelmä on puhdistus huonekaluöljyllä. Jos tuoli oli käsitelty lakalla, puuosat vahataan huonekaluvahalla. Vahattuun pintaan eivät muut pintakäsittelyt enää tartu. Kolot voi paikata puun sävyisellä täytevahalla.

Yksiselitteisiä kunnostusohjeita on vaikea antaa, sillä tuolit kaipaavat huoltoa eri syistä. Paras neuvo on, ettei vanhaa verhoilua kannata irrottaa kovalla kiireellä. Tutki ensin tuolia: mihin kangas on kiinnitetty, mihin suuntaan naulat on lyöty, kuinka pitkiä ovat pistot? Ota tuolista lähikuvia ja tee muistiinpanoja. Näin saat vinkkejä omaan työskentelyysi.

Tuoli maksoi 90 €, muut tarvikkeet noin 100 €.

Tarvikkeet:

  • noin 250 g meriheinää
  • harvaa säkkikangasta (80 x 80 cm)
  • lakanakangasta (70 x 70 cm)
  • verhoilukangasta (70 x 70 cm)
  • noin 300 g flokkia
  • levyvanua (55 x 55 cm)
  • 10 m purjelankaa
  • vahvaa ompelulankaa
  • 2,5 m koristenauhaa
  • puuliimaa
  • täytevahaa (Liberon)
  • sävytettyä huonekaluvahaa
  • hienoa teräsvillaa (0000)
  • nukkaamaton puuvillaräsy ja vanha villasukka.

Työkalut:

  • niitin- tai nupinnostaja
  • sivuleikkurit
  • pryyli eli reunatasoitin
  • kaksikärkineula
  • iso käyräneula
  • pieni käyräneula
  • käsinitoja ja niittejä
  • heftineuloja eli isoja verhoilijan nuppineuloja
  • sakset
  • mittanauha
  • viivoitin
  • puukko.

Vanhan tuolin verhoilu onnistuu näin

1. Poista vanha verhoilu ja pintapehmusteet. Imuroi istuin.

2. Vuole puukolla täytevahasta muutama lastu. Lämmitä vahaa sormien välissä, kunnes se on notkeaa. Täytevahoja voi myös sekoittaa keskenään oikean värisävyn saamiseksi. Painele koloihin, poista ylimääräinen vaha ja tasoita pinta. Anna kuivua muutamia tunteja.

3. Levitä huonekaluvahaa teräsvillalla puupinnoille tasaisesti ja reilusti pyörivin liikkein. Anna kuivua pari tuntia. Hankaa puuosia puuvillarätillä, kunnes tahmeus häviää. Pinnan voi viimeistellä vanhalla villasukalla kiillottamalla.

4. Kiristä tarvittaessa vanhat läpiompeleet ja poista katkeilleet langat.

5. Pryylaa (siirtele heiniä metallipuikolla, kunnes pinta on tasainen) kakun kantit ja istuimen pinta. Älä pitele pryyliä kuin kynää, vaan ota siitä kunnon ote. Mikäli vanha heinäkakku ja kaikki ompeleet ovat ehjiä, reunat eli kantit tasaisia eikä täytettä tarvitse lisätä, siirry suoraan kohtaan 16.

6. Ompele isolla käyräneulalla ja purjelangalla istuimen pintaan löysähköt lankalenkit täytettä varten. Lenkkien tarkoitus on pitää heinät paikallaan.
7. Ota iso kourallinen meriheinää ja poista siitä paksut, tikkumaiset osat. Muotoile makkaramaisia pötkylöitä ja asettele ne vieri viereen lankalenkkien alle takakulmasta aloittaen. Kierrä ensin reunat (heinää saa tulla reunojen yli) ja täytä lopuksi keskiosa. Laita heinää istuimen keskelle runsaammin kuin reunoille, jotta istuimesta tulee pyöreähkö.
8. Pöyhi heinää sormin haromalla. Heinät pitää saada asettumaan mahdollisimman tasaisesti ja tiiviisti. Kevyt kostuttaminen vettä suihkuttamalla estää pölyämisen. Revi ja tasoita heinät istuimen reunoilta. Heinän pitää ohentua tasaisesti, eikä sitä saa tulla reunojen yli.

9. Leikkaa säkkikankaasta pala, joka ulottuu 6 cm istuimen reunojen yli. Aseta säkki istuimen päälle lankasuoraan eli siten, että kuteet ja loimet kulkevat suorassa takaa eteen ja sivulta sivulle – tässä tapauksessa takakulmasta etukulmaan ja sivukulmasta toiseen sivukulmaan.

10. Kiinnitä säkki heftineuloilla vanhoihin kantteihin. Paina heiniä samalla kämmenellä varovasti matalammiksi. Pryylaa tarvittaessa tasaiseksi. Leikkaa halkiot selkänojan tukipuiden kohdalle: käännä kulma ja leikkaa kohtisuoraan tuolin keskeltä kohti tukipuun keskikohtaa.

11. Istu tuolilla hetken aikaa, jotta heinät litistyvät ja säkkikankaan saa kireämmälle. Kiristä kangas: irrota neulat reuna kerrallaan, vedä kangasta kireämmälle kämmenellä painaen ja heftaa uudelleen.

12. Tee läpiompelu. Pujota purjelanka kaksikärkineulan silmään, mutta älä katkaise lankaa, vaan anna sen juosta kerästä. Aloita oikeanpuoleisen selkänojapuun vierestä. Työnnä neula pystysuoraan säkin, heinien, satulavöiden ja heinäkakun läpi. Tee pohjaan noin sentin pituinen pisto ja tuo neula langan sisäänmenokohdan viereen päällipuolelle reiällinen pää edellä. Jatka tekemällä noin seitsemän sentin pituinen pisto vasemmalle ja vie neula taas pohjan läpi. Kierrä pistoilla istuimen reunat. Näin syntyy uloin neliö. Siirry sitten viiden sentin pistolla aloituskulmasta keskemmälle ja tee pienempi neliö. Tee lopuksi yksi pieni neliö istuimen keskelle. Irrota lanka neulasta ja solmi pää viereisen tikin langan ympäri. Solmu ei saa luistaa.

13. Poista heftinreulat. Kiristä ompeleet keskeltä painamalla toisella kämmenellä tikkien päältä ja kiristäen lankaa toisella kädellä. Kiristä aloituskohtaan saakka ja leikkaa vasta sitten lanka irti rullasta. Tee vielä toinen kiristyskierros ja solmi langan pää viereiseen pistoon tiukaksi solmuksi.

14. Ota kourallinen heinää ja tee siitä pötkylä. Laita se istuimen reunaan vanhan kantin päälle säkkikankaan alle. Taita ja käännä säkki makkaran yli ja niittaa alareuna tuolin reunaan, vanhojen naulojen tai niittien päälle. Jatka samaan malliin istuimen ympäri. Jätä kangas kiinnittämättä kolmen sentin matkalta joka kulmassa. Varmista, että säkkikangas tulee kaikilta reunoilta noin sentin verran yli. Täytä lopuksi kulmat. Taita säkki ja niittaa kiinni. Pryylaa kantit ja kulmat tasaisiksi.
15. Tee uudet täytelankalenkit samalla tavalla kuin kohdassa 6. Nyt niiden tarkoitus on pitää flokki eli verhoiluvanu paikoillaan. Ota kourallinen flokkia ja revi sitä hieman. Täytä flokilla läpiveto-ompeleiden kohtiin muodostuneet pienet kuopat ja muut mahdolliset kolot. Syvien kuoppien pohjalle voi laittaa hieman heinää. Muotoile flokista löysiä pötkylöitä ja pujota lankalenkkien alle vieri viereen. Tasoita pehmustus reilun sentin paksuiseksi kerrokseksi. Revi flokki istuimen reunoissa siten, ettei pehmuste tule reunojen yli. Laita flokin päälle levyvanu, ohenna sen reunat repimällä ja taita ne flokkikakun alle.
16. Tee päällikankaan alle väliliinaus lakanakankaalla samoin kuin verhoilu. Leikkaa verhoilukangas oikean kokoiseksi, aseta istuimen päälle lankasuoraan ja kiinnitä heftineuloilla. Leikkaa kulmiin halkiot: taita kangas kulmassa ja leikkaa halkio niin, että se tulee tukipuun keskikohtaan. Aloita kankaan kiinnittäminen toisen takareunan keskeltä. Etene ensin kohti toista, sitten toista sivukulmaa. Varmista kankaan tasainen kiristys vetämällä kangasta kämmenellä. Niittaa kangas reunaa taittamatta tuoliin käsitellyn ja käsittelemättömän puun yhtymäkohtaan. Toimi samoin kaikilla sivuilla. Tee kankaaseen tasainen taitos taka- ja sivukulmissa ja niittaa kiinni. Tee etukulmaan vastalaskokset ja niittaa kiinni. Leikkaa ylimääräinen kangas pois niittien alapuolelta. Liimaa koristenauha niittien peitoksi.
1 kommentti