Avotakka

Vanhan talon fiilis valloitti sarjamuuttajat – Arto ja Matti sisustivat kaupunkikotinsa räiskyvillä kuvioilla ja sinisen sävyillä

1

Arto rakastaa värikirjoa ja Matti viihtyy sinisessä. Pariskunta rakensi kodistaan kokonaisuuden, joka kuvastaa molempien personaalisuutta.
Kuvat Riitta Sourander
Ruokahuoneen seinällä ruotsalaiset antiikkimessuilta löytyneet messinkilampetit ja vanhat hopeaesineet muodostavat kauniin asetelman Paula Rubinon Halla-maalauksen kanssa. Koti on paikka, jonka pitää lisätä asukkaiden hyvinvointia, Arto sanoo.

Arto ja Matti olivat ennen sarjamuuttajia, joita on yleensä alkanut kutitella ajatus uudesta kotiprojektista viiden vuoden välein. Kun he astuivat nykyisen, Helsingin Hietalahdentorin laidalla sijaitsevan kotinsa eteiseen kuusi vuotta sitten, oli molempien miesten mielipide selvä. 160-neliöinen kerrostaloasunto olisi heidän uusi kotinsa.

– Meidän olisi todella vaikeaa löytää mitään meille sopivampaa Helsingistä, Matti sanoo.

Mihin ihastuitte asunnossa?

Arto ja Matti: Kun näimme kauniit maalatut puulattiat ja vanhat ovet sekä korkeat huoneet, olimme myytyjä. Huoneet on sijoiteltu hallin ympärille viuhkamaisesti. Talossa on ihana vanhan talon fiilis ja keskeisestä sijainnista huolimatta täällä on mielettömän rauhallista. Tiesimme, että putkiremontti oli tulossa, ja sen myötä saisimme laajennettua liian pientä kylpyhuonetilaa.

Vanhan sivupöydän päällä on kullattu rokokoopeili ja moderni veistos. Artekin Golden Bell -valaisin tuo modernin ilmeen. Lattialla on antiikkikaupasta löytynyt vanha kirkon kynttilänjalka. Ruokahuoneen seinien väriä mietittiin pitkään. Tikkurilan Laasti luo rauhallisen taustan perintökalusteille. Casuarinasta hankittu Paola Navonen pukkijalkainen ruokapöytä ja Artekin valaisimet estävät pönötyksen, joka syntyy helposti, jos kaikki kalusteet ovat antiikkia. Nepalilaismatto ostettiin Mattoliike Helmasta. Sopen kaappi kokoaa yhteen Birger Kaipiaisen vadin, Teemu Nurmisen maalauksen sekä Kain Tapperin teoksen. Paperikoira on puolalaisen taiteilijan tekemä.

Remontoitteko asuntoa?

Matti: Asunto oli remontoitu kauniisti. Vanha tunnelma oli onnistuttu säilyttämään huolimatta siitä, että edelliset asukkaat olivat siirtäneet keittiön entisen hallin tilalle. Hyvä ystäväni, edesmennyt sisustusarkkitehti Vuokko Laakso-Ranin huomautti minulle pohjapiirrosta katsoessaan, että tuossa keittiössä on oltava aina siistiä. Mutta keittiön keskeinen sijainti on toiminut todella hyvin. Maalautimme valkoiseksi maalattuihin seiniin eri sävyjä, sillä emme ole kokovalkoisia tyyppejä.

Keittiöstä aukeavat ovet asunnon kaikkiin tiloihin. Pyöreä pöytä ja Woodnotesin matto ratkaisivat keittiön sisustuksen toimivasti. Pöydän päällä on Artekin valaisin A331. Sohvaryhmä sijaitsee keskellä olohuonetta. Tädiltä perityt tanskalaiset vintagetuolit ja lasinen sarjapöytä tasapainottavat värikylläistä kokonaisuutta. Mia Hamarin maalaus on hänen pojastaan. Matin isovanhempien vanhat pormestarintuolit verhoiltiin Svenskt Tennin Brazil-kankaalla.

Miten olette sisustaneet kotianne?

Matti: Vuokko Laakso-Raninilta olen saanut hyviä neuvoja esimerkiksi kodin valaisemiseen ja mattojen valintaan. Olemme sisustaneet vanhoilla ja uusilla esineillä. Meillä on paljon minulle hyvin tärkeää taidetta.

Arto: Olemme onnistuneet rakentamaan kokonaisuuden, joka heijastaa kummankin persoonallisuutta. Olen aika räiskyvä tyyppi ja kaipaan kotiini väriä, ja Matti puolestaan rakastaa sinistä. Olemme sisustaneet kokeilemalla. Erimielisyyttä on ollut vain Matin hankkimasta olohuoneen kristallikruunusta. Nyt olen sopeutunut siihenkin. Olohuoneemme sisustus lähti sohvasta, jonka värin päätimme vasta huonekalukaupassa. Emme voisi kuvitellakaan, että ostaisimme kaiken uusiksi. Molempien perheiden historian tulee näkyä kodissamme, ja kestävät valinnat ovat meille tärkeä arvo.

Makuuhuoneen sängyn päällä on Seppo Kärkkäisen teos ja sen vierellä Teemu Korpelan maalaus. Antiikkituoli löytyi valmiiksi verhoiltuna Annimasta. Pieni puinen jakkara lattialla on Arton käyttämä meditointijakkara. Valoisa pukeutumishuone toimii samalla myös pienenä vierashuoneena. Sen takana on työhuone omassa rauhassaan. Sinivalkoinen väriskaala toistuu tilavassa ja raikkaassa kylpyhuoneessa.

Kuusi vuotta on kulunut, kaipaatteko jo muutosta?

Matti: Tämä asunto ja Arto ovat opettaneet minulle, että pienet kulumat ja puun elämisen myötä maalattuun lautalattiaan tulevat raot ovat vain charmikkaita. Tarkkana ihmisenä ajattelin ensin, että ne on heti maalattava siisteiksi. En keksi yhtään syytä muuttaa täältä eteenpäin ainakaan nyt.

Arto: Putkiremontin yhteydessä uusimme kylpyhuoneen vähän liian kiireessä. Sen haluaisin muuttaa hieman tunnelmallisemmaksi marokkolaishenkeen, joka on minulle mieluinen tyyli. Kodissamme on hyvä fengshui. Tämä on yhteisistä kodeistamme se, jossa olen viihtynyt parhaiten.

Julkaistu: 1.2.2019