
Vanhan pappilan näköisessä pakettitalossa temmeltää neljä tanskandoggia ja chihuahua – ”Meillä eletään koirien ehdoilla”
Kun taloudessa on neljä tanskandoggia, tarvitaan lääniä sisällä ja ulkona. Sitä Ulli ja Vesa löysivät maalta Sipoon Kärrbystä. Suuren punamultaisen talon sisällä yllättävät riehakkaan värit ja lehmäkuosit.

Haaveissa oli maatila, jonne saisi sijoitettua perheen kaksi hevosta, kun helsinkiläiset Ulli ja Vesa Toiviainen alkoivat etsiä uutta kotia muutama vuosi sitten. Parilla on neljä lasta, joista kolme asui taloa etsittäessä jo omillaan. Sopiva kohde löytyikin Lohjalta, mutta onneksi se meni nenän edestä.
Ulli, kerro mikä sai teidät muuttamaan keskelle metsää.
Olemme kiitollisia, että niin kävi, sillä kun tulimme katsomaan tätä Sipoon-taloa, heti ovella oli tunne, että tämä on meidän näköisemme koti. Talo näyttää vanhalta pappilalta vaikka onkin 2000-luvun alussa rakennettu pakettitalo. En viihdy modernissa miljöössä. Hevoset eivät tänne lopulta päässeet. Hevosia on enää yksi, ja se asuu Seutulassa. Koirien määrä on sen sijaan lisääntynyt. Tänne mahtuu neljä tanskandoggia loistavasti. Ilman koiria emme olisi varmaan muuttaneet näin kauas Helsingistä.
Koti: Vuonna 2004 rakennettu omakotitalo Sipoon Kärrbyssä, 7 h + k + kph + khh + 2 wc + s, 160 m².
Täällä asuvat: Yrittäjäpari Ulli ja Vesa Toiviainen sekä koirat Anneli, Olga, Tyyne ja Roomeo sekä kuvausten jälkeen muuttanut chihuahua Luca.
Seuraa somessa: @tyyliulli




Miten vietätte aikaa kotona?
Meillä on saneerauksia ja erikoispuhdistuksia tekevä yritys. Minä hoidan yrityksen paperityöt täällä kotona työhuoneessa. Vapaa-ajalla puuhaan koko ajan jotain. Maalaan tauluja ja nyt viime aikoina olen innostunut huonekalujen maalaamisesta. Askartelen ja tuunaan vaatteitani ompeluhuoneessani, jonka vieressä on Vesan oma musiikkihuone. Myös keittiö on Vesan valtakuntaa. Hän leipoo ja laittaa hyvää ruokaa.


Mikä on kenenkin lempipaikka?
Viihdymme kaikki olohuoneessa. Kun sytytämme kakluuniin tulen, koirat nauttivat sen lämmöstä ja makoilevat olohuoneen lattialla. Yritimme aluksi, että koirilla olisi oma huone, muttei se onnistunut, koska ne haluavat olla meitä ihmisiä liki. Vietämme mielellämme aikaa pienen lapsenlapsen kanssa, ja hän rakastaa kylpemistä saunaosastolla. Istun mielelläni itsekseni kirjastohuoneen rauhassa.


MIllainen on sisustusfilosofiasi?
More is less! Tykkään yhdistellä uutta ja vanhaa. Olen myös lehmähullu. Lehmiä on ympäri kotia koriste-esineinä, tauluina ja kuoseina. Rakastan vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Ne saavat olla näkyvillä kotona. Teen tyylipostauksia Instaan. Vaihdan kerran viikossa tyynyjä, peitteitä ja mattoja. Osin puhtauden takia, sillä koirat saavat olla kaikkialla, ja osin estetiikan takia.



”Vaihdan kerran viikossa tyynyjä, peitteitä ja mattoja.”

Millaisia vinkkejä voisit antaa värikkään kodin sisustamiseen?
Ole rohkea muutoksille! Kotia ei tarvitse sisustaa myyntikuntoon vaan omaan käyttöön. Tärkeintä on, että viihtyy siellä itse. Meillä eletään koirien ehdoilla. Minulle värit antavat iloa ja energiaa. Myös huumori saa näkyä. Pihallamme on ”mökötystuoli”, jossa voi istua, jos harmittaa. Hauskuutan myös naapureita laittamalla mallinuken jalat hankeen pystyyn kuin joku olisi sukeltanut lumeen.



Mikä maalla asumisessa on parasta?
Nautimme meren läheisyydestä ja teemme paljon fillariretkiä. Vesa on myös lintubongari, ja täällä riittää bongattavaa. Parasta on oma rauha, riittävästi tilaa sisällä ja iso aidattu piha, jolla koirat saavat juosta vapaasti.
”Huumori saa näkyä. Pihallamme on mökötystuoli, jossa voi istua, jos harmittaa.”


