Anna Piiroinen ja Tomi Parkkonen muuttivat parikymmentä vuotta sitten lastensa kanssa Hankoon, Bulevardin varrella sijaitsevaan vanhaan läkkisepän pajaan. Kadulla kulkiessaan he ihailivat toistuvasti jugend- ja uusrenessanssi­henkistä taloa, joka oli rakennettu vuonna 1903 Suomen Yhdyspankin konttoriksi.

Tuolloin lukemattomat Hangon sataman kautta maailmalle matkustavat siirtolaiset olivat ottaneet siellä vekseleitä ja hoitaneet muita raha-asioitaan. Sittemmin rakennuksella oli ollut monenlaisia käyttötarkoituksia ja se oli selvästi jäänyt vaille huolenpitoa. Anna kutsui pankkikiinteistöä lempeästi tiilirotiskoksi.

– Rakennuksessa toimi pitseria ja huomasimme, miten runsaasti hyödyntämätöntä potentiaalia kahdesta salista koostuvassa 138 neliön huoneistossa olikaan. Tilojen kauneus piti vain osata nähdä puna­valkoisten maalikerrosten, maisematapettien, muovimattojen sekä Coca Cola -tarroin peitettyjen ikkunoiden alta, Anna kertoo.

Moninaisten vaiheiden jälkeen, keskellä koronapandemiaa, pariskunta osti rakennuksen ja oli itsekin hieman ihmeissään siitä, mitä tuli tehtyä.

Anna Piiroinen on kirjoittava freelancer ja Tomi Parkkonen valokuvaaja. Pariskunta oli jo remontoinut kotinsa ja siihen kuuluvan vierastalon perusteellisesti, mutta uuden urakan laajuus pohditutti kumpaakin.

– Onneksi emme tienneet, miten mittavaan projektiin ryhdyimme, Anna toteaa nyt ja naurahtaa matalalla äänellään.

Monista edellisistä omistajista huolimatta jäljellä oli vaikka kuinka paljon alkuperäistä: sisääntulon puinen ja lasinen tuulikaappi, puiset ikkunalaudat, pienemmän salin lattiat sekä holkka- eli kattolistat. Remontin tiimellyksessä löytyi myös alkuperäisen lattialistan pätkä, jonka mukaan teetettiin Hangossa uusi lista. Myös kivestä ja rautatiekiskoista tehty holvi ja sen avain olivat säilyneet.

– Rahakätköä ei valitettavasti tullut vastaan, Anna vitsailee ja korostaa, että remonttibudjetti oli pieni.

– Teimme itse sen minkä voimme, minkä lisäksi kutsuimme toki ammattilaisia auttamaan. Tärkeässä osassa oli arvorakennusten värimaailmojen määrittelyyn erikoistunut yritys Maamusta, jonka erikoisosaaja Anni Rantasalo ansaitsee erityiskiitoksemme. Hänen ammattitaitonsa osoittautui kultaakin kalliimmaksi.

Annin opastuksella rapsuteltiin esiin alkuperäiset, hieman kellertävät ja hiekanväriset värikerrokset. Alussa maali irtosi isoina liuskoina, mutta mitä syvemmälle päästiin, sitä hitaammin työ eteni.

– Hetkittäin mielessä kävi ajatus, että miksi ei vain maalata päälle uutta kerrosta, Anna kertoo.

Toinen aikaa vienyt ja hermoja kiristänyt vaihe oli pienen salin lattian käsittely. Lattiaa ei Annin ehdotuksesta hiottu koneella vaan käsin. Urakka oli valtava, mutta lopputulosta katsoessaan Anna ja Tomi ovat kiitollisia Annin tinkimättömyydestä.

– Opimme valtavasti remontin jokaisessa vaiheessa, Anna toteaa. Pilke silmässä hän jatkaa, että he puhuvat Tomin kanssa kuin ammattilaiset ikkunoiden tilkitsemiseen tarvittavista pellavariveistä, katon tikkurap­pauspohjasta ja kipsilevyn varhaisesta kehitysvaiheesta kokoliittilevystä.

– Emme olleet kuulleetkaan moisista ennen projektiin ryhtymistä.

Rakennus herätti alusta lähtien paljon kiinnostusta hankolaisissa. Edistymistä saattoi seurata paitsi Annan sometililtä ja Tomin valokuvista myös ikkunoista kurkistelemalla.

– Tänne tulla tupsahti jatkuvasti ihmisiä kyselemään, mitä olimme tekemässä, Anna kertoo.

Eikä ihme. Annalla on taito luoda kauneutta ympärilleen. Toissa vuonna joulun aikaan he sytyttivät ikkunoihin kausivalot ja kranssit, vaikka kaikki oli kesken.

– Välillä kannoimme sisälle pöydän, peitimme sen liinalla ja asettelimme maljakkoon kukat. Tuntui tärkeältä juhlistaa keskeneräistä kohdetta ja luoda kaaoksen keskelle estetiikkaa. Se auttoi näkemään pidemmälle, ja saatoimme muistuttaa toisillemme, että jonain päivänä kaikki on valmista.

Valmista tuli viime kesänä. Tilajako jäi ennalleen, ja kahden salin lisäksi käytössä on pienehkö kierrätyselementeistä koottu keittiö.

– Onneksi maltoimme tutkia asioita ja edetä riittävän hitaasti. Näin saatoimme tehdä joustavasti päätöksiä matkan varrella. Jos budjetti olisi antanut periksi, olisimme käyttäneet enemmänkin ammattilaisia tiettyihin perinnejuttuihin, Tomi toteaa.

– Kauneinta, mitä meille on sanottu, on ollut urakan vertaaminen kulttuuritekoon, Anna sanoo nöyrästi.

Hänen mielestään totuus on, että ilman heidän puuttumistaan talo ei olisi kestänyt enää pitkään silloista käyttöä.

– Toisaalta tiedostan lukemattomat pikkujutut, jotka odottavat yhä tekemistään. Olen kuitenkin hyväksynyt, että täällä on kaikki vähän vinksallaan, eikä meillä ole varaakaan laittaa kaikkea kerralla täysin valmiiksi. Onneksi vanhan ei tarvitse vastata uutta.

Sekä Anna että Tomi ovat esteetikkoja, mutta sisustus kuuluu lähinnä Annan vastuulle. Hänellä on tarkka silmä ja hänen otteensa on boheemin rento, värikäs ja runsas. Anna tosin kieltää noudattavansa tiettyä tyyliä.

– Haalin esineitä, jotka miellyttävät itseäni, ja kun hankin huonekalun, viskaan sen vain sopimaan johonkin. Emme halunneet tästä museota, ja sisustaessani rikoin kokonaisuutta eri aikakausien esineillä. Tila on siitä ihmeellinen, että tänne sopii kaikki.

Anna mainitsee 1970-luvun suuren tummanpuhuvan samettisohvan, jonka saapumista muu perhe kiivaasti vastusteli. Sohva solahti paikalleen kuin mittatilauksena tehty.

– Kierrätys on paitsi ekologinen valinta myös käytännön pakko: second hand -löydöillä on mahdollisuus sisustaa edullisemmin. Huonekaluja on saatu ja ostettu vintageliikkeistä, Mjukista ja Torista. Jos minulla olisi ollut rajaton budjetti, olisin varmaan mennyt ihan lukkoon.

Katse kiinnittyy myös seinillä näkyvään taiteeseen; Tomi Parkkosen valokuviin, itse ostettuihin teoksiin sekä niihin, joita tutut taiteilijat ovat tuoneet myyntinäyttelyyn. Jatkossa Anna ja Tomi pyrkivät ottamaan esille yhä laajemman teosrepertuaarin.

– Samalla oma maku laajenee, ja tilaan sopivat hyvin monentyyppiset teokset. Sisustusfilosofiani on se, että itseään pitää haastaa, Anna sanoo.

Tällä hetkellä uuteen kukoistukseen noussut rakennus toimii pääosin Annan ja Tomin työtilana. Valmistumisen jälkeen täällä on myös vietetty elokuva­iltoja sekä pidetty ruokatapahtumia ja lanseeraus­tilaisuuksia. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluvat kirjallisuusillat ja pop up -tapahtumat.

Annan ja Tomin haave luoda hankolaisille ja kaikille kaupungissa vieraileville avoin, luovuutta kukkiva tila on toteutunut.