Tämä paikka on syntynyt rakkaudesta ja paremman toivosta. 1800-luvun lopun vaikeissa oloissa Martikkalan kyläläiset tekivät suuren päätöksen. He halusivat rakentaa omille lapsilleen koulun, jotta näillä olisi mahdollisuus parempaan elämään.

Opetustyö vanhalla kansakoululla loppui 1968, kun uusi koulu valmistui toiselle puolelle järveä. Sen jälkeen koululla alkoi viettää kesiään Pentikäisen suku.

Mikael: Vanhempani ostivat kansakoulun vuonna 1970 ollessani viisivuotias. Siitä lähtien paikka on ollut meidän sukumme kesäkoti. Kesällä täällä on ollut aina paljon elämää, sukulaisia ja muita vieraita.

Silja: Kävin Martikkalassa ensimmäisen kerran kesällä 1988. Olin silloin rakastunut, juuri opiskelupaikan saanut nuori. Ajelimme kälyni kanssa Mikaelin autolla Helsingistä Savoon. Kun saavuimme koulun pihaan, Mikael seisoi piharakennuksen nurkalla, huussin portaalla. Muistan vieläkin hänen katseensa siinä ilta-auringon valossa.

Mikael: Olimme sisarusteni kanssa huolehtineet Martikkalasta jo edellisen omistajan aikana. Ostimme paikan vuonna 2003, kun äitini halusi luopua siitä. Martikkala on meille rakas, ja siihen liittyy paljon muistoja. Mikään ei kaduta, vaikka sinne on pitkä matka Helsingin-kodistamme ja remontilla on ollut hintansa.

Silja: Sain käydä Martikkalan kesissä 16 vuoden ajan, ennen kuin ostimme sen. Noina kesinä tunsin voimakkaasti, että haluaisin pelastaa koulun vanhat lattiat, jotka olivat vajonneet jopa 15 senttimetriä. Ja ikkunat, joiden maalipinta oli pahasti lohkeillut. Ja hapertuneen tiilikaton, jota sukulaiset ja tuttavat paikkailivat sieltä täältä joinakin kesinä. Lisäksi etukuistin katto vuoti ja takakuisti oli irronnut talosta. Aavistuksen hassua, että opettajana olen nyt kesät ja talvet koulussa!

Mikael: Kunnostimme koulun lähes kokonaan, entisöimällä ja säästämällä mahdollisimman paljon vanhaa. Halusimme, että talon seinistä ja olemuksesta kuuluu se ääni, joka on ollut edellisillä sukupolvilla. Kunnioitimme siten sitä sivistysuskoa, joka kylän vanhemmilla on ollut, kun he ovat aikana ennen oppivelvollisuutta rakentaneet lapsilleen koulun. Olemme myös halunneet jättää näkyviin menneiden ja nykyisten sukupolvien hirsirakentamisen osaamista. Hyödynsimme paikallista osaamista mahdollisimman paljon. Pääosan korjauksista teki lapinlahtelainen rakennusliike Lapiomies.

Silja: Koulun kunto oli niin huono, että remontointitarve huusi joka nurkasta. Muutosten tekeminen on silti aina vaikeaa, koska silloin osa vanhasta kuolee. Moni Elina-mummun lapsenlapsi kaipaa vanhaa kuistia, joka oli heidän leikkipaikkansa. Siellä oli rekkitanko ja pieni lautakeinu. Ei lapsi välittänyt, että kaapin takana oli vuosikymmenten takaisen vesivahingon rikkomat hirret tai että vuotava katto oli murheenkryyni. Remontti voi kuitenkin tuoda vanhasta esiin jotain tärkeää, vuosikymmeniä unohduksissa ollutta. Meille kävi niin purkaessamme etukuistia: vuorilaudoituksen alta paljastui punamultaista hirttä, koulun alkuperäistä väriä, josta meillä ei ollut ollut aavistustakaan. Tätä hirsiseinää ei koskaan peitetä.

Mikael: Suuri muutos entiseen oli mustan ja mullantuoksuisen pannuhuoneen remontointi nykyaikaiseksi kylpyhuoneeksi. Aiemmin oli vain pihasauna peseytymistä varten. Kaikki koulun ja piharakennuksen lattiat uusittiin. Piharakennukseen muurattiin uusi puuhella. Tiilikaton tilalle tuli peltikatto. Päärakennuksen pirttiin ja isoon makuuhuoneeseen rakensimme pönttöuunit, joihin löysimme luukut vintiltä.

Silja: Piharakennuksen ja entisen opettajan asuntolan tapeteista oli vuosikymmenien aikana tullut rikkinäisiä ja likaisenharmaita. Otin talteen paloja vanhoista tapeteista ja menin niiden kanssa Tapettitaloon. Oli ihanaa valita uusia paperitapetteja, sillä ne ovat minulle enemmän kuin vain tapetteja: niistä jokaisella on oma tarinansa.

Silja: Tykkään makailla makuuhuoneen sängyllä Inga-mummun tekemän tilkkupeiton päällä ja katsella ulos taivaalle. Katselen samalla myös kesäkodin mahtavia ikkunaruutuja ja vanhan lasin juovikkuutta. Toisinaan lepään siellä lopen uupuneena mutta läpikotaisin onnellisena. Tunne on sama kuin 25 vuotta sitten, kun tulimme aikoinaan häämatkallemme Martikkalaan. Vuosien myötä paikasta on tullut aina vain tärkeämpi osa minua. Mieluummin menen kesäkodin läheisille hakkuuaukioille vatukkoon päiväksi tai viikoksi kuin matkustan Lontooseen!

Mikael: Kesäkotimme on ainutlaatuinen kokonaisuus. Täällä asuu rauha, ja tilaa on jokaiselle. Minun lempipaikkojani Martikkalassa ovat sauna ja pirtti. Saunassa on erityisen hyvät löylyt. Pirtti taas on suuri rauhallinen tila, jota käytän myös kotitoimistona. Pirtin pikkuruutuisista ikkunoista aukeavat näkymät järvelle ja edesmenneen ukin istuttamaan koivikkoon. Sen maiseman äärellä ymmärtää oman paikkansa maailmassa. Siellä tuntee kuuluvansa sukupolvien ketjuun, joka on rakentanut tätä maata rakkaudella.