Meidän Talo

Vanhaan omakotitaloon tehtiin romanttinen avokuisti – ”Sain idean Terijoen vanhoista villoista”



Vanhaan omakotitaloon tehtiin romanttinen avokuisti – ”Sain idean Terijoen vanhoista villoista”

Tapanin ja Timon omakotitalo muuttui upeaksi villaksi, kun sen päätyyn rakennettiin näyttävä avokuisti.
Teksti Tuomas Lehtonen
Kuvat Mikko Kuparinen

Kirjailija Tapani Heinonen ja kuvataiteilija Timo Halttunen ovat kunnostaneet vuonna 1929 rakennettua mansardikattoista taloaan vähitellen Jyväskylän Vaajakoskella. Kun sisätilat alkoivat olla kunnossa, oli aika siirtyä julkisivun puolelle.

– Olimme haaveilleet pitkään verannasta, sillä vietämme paljon aikaa ulkona niin kahdestaan kuin ystäviemmekin kanssa. Keskellä pihaa oleva vanha patio ei vastannut tarpeitamme. Se ei suojannut säältä, ja pihalla syödessä tarjoiluja joutui kantamaan sisältä pitkän matkan, Tapani kertoo.

Kuisti muutti kertaheitolla koko talon tyylin. Tylsä päätyseinä on poissa ja tilalla on romanttinen avokuisti. Muutoksen kokonaiskustannukset olivat 11 000 euroa. Timo ja Tapani ovat molemmat eläneet lapsuutensa maaseudulla. Suojaisa veranta ja pihan runsas lehvästö tarjoavat heille kaivatun pakopaikan kasvavan kaupungin hälyltä. Kuisti toi taloon myös kaivatun uuden sisäänkäynnin, josta pääsee kulkemaan pihalta suoraan olohuoneeseen. Verannan tsehovilainen tunnelma saatiin aikaan muun muassa kaiteiden koristeellisilla salmiakkileikkauksilla. Kuviot leikattiin tarkasti sapluunan avulla.

"Levollista tunnelmaa"

Verannan suunnittelu ajoittui syksylle 2016 ja rakennustyöt tehtiin seuraavana keväänä huhti–kesäkuussa. Tarjouskilpailun perusteella urakan tekijäksi valikoitui yritys, joka pystyi hoitamaan kaikki työvaiheet, eli rakennuslupaprosessin, maanrakennus- ja runkotyöt, kattoasennuksen, pintalaudoituksen sekä sähkötyöt. Maalauksesta ja lakkauksesta Timo ja Tapani huolehtivat itse.

Kahden taiteilijan taloudessa esteettisyys ja visuaalisuus ovat arvossaan. Tämä näkyy myös uudessa verannassa, joka poikkeaa valtavirrasta.

– Sain idean verantaamme Terijoen vanhoista villoista. Värivalinnoilla halusimme luoda levollista ja rauhallista tunnelmaa, Tapani sanoo.

Timo vastasi väreistä. Keltainen, siniharmaa ja punainen sävy löytyivät Tikkurilan Kaunis Talo -värilastusta (16. Peltola). Kaiteen salmiakkikuvioidut osat on maalattu Vepen koivunmahlaa muistuttavalla sävyllä. Talon hirsipaneloitu ulkoseinä on käsitelty vihreällä kuultolakalla. Kaarevat muodot ovat tärkeä osa tunnelmaa. Oman taikansa luo paneeleiden väleistä ja leikkauksista pilkistävä valo. Kahden taiteilijan kodissa luodaan jatkuvasti uutta. Päällimmäisenä Tapani Heinosen uusi teos.

Kuistista tyyli koko taloon

Seuraavaksi pariskunta aikoo poistaa julkisivuihin jälkeenpäin asennetut levyt ja palauttaa talon alkuperäisen ilmeen puuverhoilulla.

– Maalaamme koko talon verannan väreihin.

Tapanin ja Timon mielestä verannan rakennusprojekti sujui mallikkaasti. Rakentajaporukka huomioi heidän erityistoiveensa, mikä näkyy lopputuloksessa. Kuistilla taitelijapariskunta voi heittäytyä taiteeseen tai viihtyä ystäviensä kanssa.

– Pihamaalla kasvavien vaahtera- ja omenapuiden lehvästöt päästävät auringon säteet juuri sopivasti verantaa valaisemaan ja lämmittämään, Tapani toteaa hymyillen.

Kuistin perustukset tehtiin kevytsoraharkoilla ja runko tukevasta puusta.
Julkaistu: 14.9.2018