Vanhan lakkitehtaan huikeasta miljööstä tuli Päivin ja Juhan upea koti – ”Täällä ei ole mitään tavallista”
Moni nostaa hattua, kun yrittäjät Päivi ja Juha ottivat kodikseen ja sydämenasiakseen kulttuurihistoriallisen lakkitehtaan miljöön Kurikassa.
Funkkista henkivä Päivi Hakkaraisen ja Juha Ollilan kotitalo avaa tieltä näkymää entiselle lakkitehtaan alueelle. Noin puolentoista hehtaarin alue on tunnustettu valtakunnallisesti kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi. Kotitalo ikään kuin laskeutuu puutarhaan, joka oli itsessään oikea entisajan nähtävyys. Tehdastyöläisillä oli virallisesti vuoden 1956 työsääntöihinkin kirjattu mahdollisuus virkistyä tauoillaan sen vehreydessä.
Kotitalosta noin kymmenen metrin päässä on vanhempi funkkiksen tyylinäyte, arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema parintuhannen neliön tehdasrakennus vuodelta 1938. Massiivinen, ikkunarivistöinen järkäle on tiettävästi hänen ensimmäisiä töitään omassa suunnittelutoimistossa.
Lakkitehtaan alueen vanhin rakennus on kaksfooninkinen pohjalaistalo vuodelta 1913. Vaikka rakennus näyttääkin asuintalolta, se on suunniteltu alun perin tuotannollisiin tarpeisiin. Tosin myöhemmin siinä on hetken asuttukin.
Kolmannesta tehdasrakennuksesta Päivi ja Juha puhuvat sen valmistumisvuoden mukaan kaksnelosena. Siellä on tilaa reilut tuhat neliötä odottamassa uutta elämää.
– Kokonaisuus on aivan sanoin kuvaamaton, joka osui ja upposi minuun kerrasta. Täällä ei ole mitään tavallista, harvemmin kenelläkään on pihassaan kolmea tehdasrakennusta. Vähän kuin olisi oma kylä ympärillä, mutta on silti omaa rauhaa, Päivi nauraa.
Kaikki alkoi niinkin pienestä kuin vanhasta lakkilaatikosta. Pariskunta sai Kurikan lakkitehtaan hattulaatikon lahjaksi tuttaviltaan, jotka tiesivät Juhan olevan lähistöltä kotoisin. Sama hattulaatikko herätti pariskunnalle spontaanin idean ostaa kyseinen entinen tehdasalue, jonka ohi he olivat ajaneet monesti. Varsinaisesti alue ei ollut vielä silloin edes myynnissä. Juha kysyi asiaa suoraan entiseltä omistajalta, joka sattui olemaan kaukaisempaa sukua.
Oikeastaan Päivi ja Juha olivat jo muutaman vuoden etsineet perinteistä pohjalaistaloa, joka sykähdyttäisi kunnolla. Kumpikaan ei oikein ollut koskaan juurtunut kunnolla Järvenpäähän upeista Tuusulanjärven maisemista huolimatta.
”Täällä ei ole mitään tavallista, harvemmin kenelläkään on pihassaan kolmea tehdasrakennusta.”
– Olen käynyt joskus nuorempana pelaamassa täällä tennistä, mutta sen paremmin en paikkaa tuntenut, Juha kertoo.
Hän kävi ensin yksin katsastamassa tiloja rauhassa rakennusmestarin silmin. Rakennukset olivat säilyneet kohtuullisen hyvässä kunnossa. Kun Päivi ja Juha menivät ensimmäistä kertaa yhdessä katsomaan paikkaa ja kääntyivät vanhalle tehdasalueelle, Päivi katsahti autossa mieheensä ja totesi, että se on siinä.
Tehtaan ylimmän kerroksen ompelusalissa on työskennellyt aikoinaan muutama sata ompelijaa. Nykyään siellä on juhlatilaa yli 500 neliötä.
Ajan hammas on purrut vanhinta tehtaassa valmistettua lakkia.
Alusta asti oli selvää, että tiloihin tulisi ravintola- ja panimotoimintaa, sillä Juha on paitsi rakennusmestari myös ravintolayrittäjä. Alkuperäiseltä koulutukseltaan hän on biokemisti, mutta jätti tutkijan työn Helsingin yliopistossa jo vuosia sitten. Vanhojen talojen arvostuksesta kertoo aiempikin pelastusoperaatio, jossa Juha toi vanhan alahärmäläisen kansakoulun rakentamansa paritalon naapuritontille. Siitä tuli koti heidän järvenpääläiselle luomuravintolalleen.
Päivi hengähtää parhaillaan kultasepän töistään ja antaa aikaansa lakkitehtaalle. Hän tituleeraa itseään nykyään tehtaanmuijaksi. Läheltä piti, ettei hän aikoinaan valinnut modistin koulutusta. Se vasta olisikin ollut hauskaa – hatuntekijä vanhassa lakkitehtaassa.
– Kultasepän työni aiheuttaa saivartelua. Kiinnitän liikaa huomiota yksityiskohtiin, mikä on joskus vähän raskasta.
Tehtaalta ehti valmistua jos jonkinlaista lakkia, muotihattua ja hansikasta. Päivi kehuu, että säilyneistä asusteista voi päätellä valmistettujen tuotteiden olleen laadukkaita.
Lakkitehtaan historia ulottuu aina vuoteen 1899. Lakkivalmistaja Iisakki Luhtala aloitteli vaimonsa Marian kanssa yritystoimintaa pienimuotoisemmin, kunnes rakennuttivat ensimmäisen tehdasrakennuksen isosta tilasta lohkotulle maalle vuonna 1913. Virallisesti Kurikan Lakkitehdas Oy syntyi vuotta myöhemmin.
Se toimi Luhtaloiden perheyrityksenä aina vuoteen 1975 asti, jolloin kilpailija Isohella osti sen. Parhaimpina päivinään tehtaan kerrotaan työllistäneen yli 300 ihmistä. Ompelukoneet ja toiminta hiljenivät lopulta 1980-luvun konkurssissa.
Paikalliset ja varsinkin entiset työntekijät ovat iloinneet, että tehdasalue herää henkiin. Vastaanotto on tuntunut jopa yltiöpäisen positiiviselta. Päiville ja Juhalle on lahjoitettu niin kaikenlaisia vanhoja lakkeja, tehtaan vanha puhelin kuin tehtaan omassa puusepän verstaassa aikoinaan valmistettu ompelujakkarakin. Valokuvia menneiltä vuosilta on myös paljon. Lisäksi tehtaan omista kätköistä on löytynyt kaavoja, katalogeja, sakset, kylttejä ja lakkitukkeja. Juha haluaisi löytää vielä samanlaisen hatun, jota hänen paappansa piti.Käytävä toisen kerroksen panimoravintolaan henkii vanhaa tehdasaikaa.
Päivi on liikuttuneena kuunnellut, kuinka nuorimmat ovat aloittaneet työnsä tehtaalla 14-vuotiaina osallistuakseen perheensä elättämiseen. Päivistä tuntuu hienolta antaa jatkoa paikalle, jossa on vallinnut mitä ilmeisemmin yhtä perhettä -mentaliteetti ja työntekijöistä on pidetty huolta.
Jotkut löysivät tehtaalta myös oman idolinsa, sillä markkinoinnissa työskenteli aikanaan sydämellisenä kaunottarena ihailua herättänyt vuoden 1954 Miss Suomi- ja Miss Eurooppa -kilpailujen perintöprinsessa, silloiselta nimeltään Yvonne de Bruyn-Luhtala.
Koskettavimmat historiamuistelmat kumpuavat sota-ajalta. Tuolloin tehtaassa tehtiin armeijalle vaatetusta.
Sota-aikana lotat tekivät Ervin suunnitteleman tehdasrakennuksen katolla ilmavalvontaa ja piiloutuivat matkalla tähystyspaikalle valkoisten lakanoiden alle ojiin.
Pommikoneet lensivät tehdasrakennusten yli, mutta työntekijät ja todennäköisesti myös muut kyläläiset onnistuivat pelastamaan rakennukset naamioimalla niitä kuusilla ja havunoksilla. Eräs nuori nainen sai puolestaan ensimmäisenä työpäivänään ratkottavaksi rintamalta saapuneita, osittain verisiäkin lakkeja uudiskäyttöön.
– Kun näissä samoissa tiloissa seikkailee, historia vetää todella hiljaiseksi. Yksi piuha antaa aina uuden palan palapeliin. Ihmiskohtalot kiinnostavat minua eniten, Päivi kiteyttää.
”Koko tehdasalueen ostamisen kannalta oli ratkaisevaa, että kotitalo oli mieluisa ja muuttovalmis.”
Muutto Lakkitehtaalle kesti reilut pari kuukautta. Päivi ei edes muista tarkasti, kuinka monta viikkoa hän raakasiivosi alueella. Juha matkasi alkuun ahkerasti Järvenpään ja Kurikan väliä. Päivi epäilee, että paikan kunnon nähdessään moni olisi ollut kauhusta kankeana. Tehdasrakennukset olivat jääneet vuosien saatossa lähinnä varastoiksi.
Ulkona ei riittänyt pelkkä lapiointi ja risusavotta, vaan metsittymistä vastaan tarvittiin kaivuri.
Kotitalo oli onneksi muuttovalmis tai ainakaan suurempia remontteja ei tarvinnut tehdä. Se on työpaikan välittömässä läheisyydessä, mikä on Päivistä yrittäjälle pelkästään hyvä asia. Kun inspiraatio iskee, se ei ehdi kadota matkalla.
– Ainoa oikea ratkaisu oli myös muuttaa asumaan tänne. Se kuuluu tähän yhtälöön, tällä alueella on asunut aina joku.
Kerran Päivi säikähti yökyöpelinä tehtaassa seikkaillessaan. Vanha puhelinkeskus alkoi yllättäen pitää keskiyöllä ääntä.
Päivi kertoo, että kotitalo on rakennettu alkuperäisen, vuoden 1910 asuintalon paikalle. Aikalainen päätyi niin huonoon kuntoon ja sienikasvuston valtaamaksi, että se oli purettava 1980-luvulla. Nykyisen vuonna 1989 valmistuneen funkkistalon takaterassin portaat on tehty samoille sijoille kuin alkuperäiset kivipaasiportaat ja osin vielä samoista kivistä. Sisälle on tuotu entisen talon kaakeliuuni hieman madallettuna.
Kotitaloa luullaankin lähes säännönmukaisesti vanhemmaksi, koska se istuu niin mallikelpoisesti ympäristöönsä. Päivi pitää erityisesti sen suurista kulmaikkunoista, joista avautuu luonnon jatkuvasti muuttuva taideteos. Juhan vakuutti puolestaan kotitalon kaareva muotokieli.
– Koko tehdasalueen ostamisen kannalta oli ratkaisevaa, että kotitalo oli mieluisa ja muuttovalmis. Muuten projekti olisi ollut liian suuri, Juha toteaa.
Päivi paljastaa, että kodissa on oma tilansa myös hänen pienelle paheelleen. Hän varoitti jo vuosikymmen sitten Juhaa, että rouvan mukana muuttaa myös paljon kenkiä. Varovaisen arvion mukaan korkokenkäpareja on vähintään sata. Eikä tietenkään käsilaukkujakaan sovi unohtaa.
Koko valtaisa kokonaisuus tuntuu kodilta, ei pelkästään oma kotitalo. Pihapiirin tehdasrakennuksiin on syntynyt jo tunneside. Juha on ottanut päävastuun kiinteistöjen hoidosta. Päiville ehkä rakkain tehdaskiinteistö on Ervin käsialaa. Kolmikerroksisesta rakennuksesta puhutaan tuttavallisesti Ervinä. Siellä tuntee olevansa koko ajan kuin valohoidossa. Voi palata ajassa taaksepäin ja kuvitella, kuinka runsaasti valoa on tulvinut aikoinaan ylimmän kerroksen ompelusaliin.
Yhtenä kiinnostavana yksityiskohtana ovat kierreportaat sisäpäädyssä. Pariskunnan nuorin tanskalais-ruotsalainen pihakoira Keke ei tosin mieltänyt tehdasrakennusta heti sisätilaksi, vaan merkkaili reviiriään ensin pylväissä.
Kerran Päivi säikähti yökyöpelinä tehtaassa seikkaillessaan. Tehtaan vanha puhelinkeskus alkoi yllättäen pitää keskiyöllä ääntä.
– Yhtäkkiä alkoi kuulua omituista melodista naksutusta. Jokin kytkentä oli ilmeisesti mennyt päälle, ja puhelinkeskuksen taulussa vivut ja painikkeet liikkuivat rytmisesti yksinään, Päivi muistelee.
Ervin rakennukseen oli muun muassa uusittava putket ja sähköt, jotta sinne saatiin panimo ja ravintolatoimintaa. Elettyä elämää ei peitellä, seinissä saa yhä edelleen näkyä vanhojen työntekijöiden kirjoittamia huomautuksia, mikä vipu ei toimi. Tehtaanjohtajan huoneesta on tullut puolestaan oikea kodin haarakonttori.
