Anna Hackman siristelee silmiään kirkkaassa auringonpaisteessa ja kertoo, että hänen kesäpaikkansa näkeminen oli rakkautta ensi silmäyksellä.

– Saavuin tänne Turun ulkosaaristoon kuusi vuotta sitten eräänä toukokuun päivänä. Vanha talo lumosi minut täydellisesti.

Oikeastaan Annan reaktio oli aika ihmeellinen. Edellinen omistaja oli hallinnut paikkaa vain vuoden ajan, mutta onnistunut siinä ajassa tuhoamaan koko piha-alueen kaatamalla vanhaa, kaunista puustoa ja jättämällä rungot paikoilleen. Kaikki muu, mitä puutarhassa vielä kasvoi, rehotti valtoimenaan.

Anna oli tottunut viettämään kesiään isovanhempiensa vuosikymmeniä vuokraamalla huvilalla. Kun se oli pantu myyntiin, oli etsittävä uusi kesänviettopaikka.

– Tehtävä oli vaikea, sillä muistot pysyivät koko ajan mielessä. Olin hyvin kiintynyt huvilaan.

Mutta sitten hän löysi täältä saariston kätköistä suojaisan tontin ja sillä kohoavan punamultamaalatun kalastajatilan, jonka päärakennuksen vanhin osa on 1890-luvulta ja uudempi 1910-luvulta. Alakerrassa oli kolme huonetta ja keittiö, mutta vintti oli asumaton.

Juhannuksen aikoihin anna pääsi käärimään hihansa ja pitämään paikasta parempaa huolta. Pihanurmikon poikki johti kaivanto, joka oli aikoinaan eristänyt kotieläimet omalle laitumelleen. Kaivanto täytettiin, ja lahoavat puunrungot sekä villiintyneet pensaat siirrettiin pois. Annan iloksi tontilla sijaitsi vanhastaan kasvihuone, jossa hän nyt kasvattaa kaikki vihanneksensa.

– Lannoitan kasveja itse tehdyllä nokkosvedellä, koska se on parasta luonnonlannoitetta, Anna sanoo.

Suurin kunnostusurakka odotti talossa. Anna on pyrkinyt remontoimaan sitä omin voimin niin paljon kuin on voinut: maalannut, tapetoinut, tehnyt lattialistoja ja laatoittanut kylpyhuoneen. Ammattilaisia hän on käyttänyt työvaiheissa, joihin ei ole itse pystynyt.

– Talon yläkerta oli varsinainen kaatopaikka, ja vietinkin koko ensimmäisen kesän lopun tyhjentäen sitä. Heittelin tunnista toiseen tavaraa ulos ikkunasta löytämättä joukosta mitään säilyttämisen arvoista.

Annan intoa siivitti selkeä näky lopputuloksesta. Hän piti mielessään vain sen eikä kaikkea työtä, joka päämäärän saavuttamiseksi tarvittiin.

Samanlaisen vision vallassa Anna tekee keramiikkateoksensa. Osa niistä syntyy täällä saaristossa ja osa omassa ateljeessa Espoossa. Ensimmäisen näyttelynsä hän piti vuonna 1986 ja valmistui maisteriksi vuonna 1989 Taideteollisesta korkeakoulusta.

Keramiikasta Anna lumoutui Italiassa, jossa hän opiskeli taidetta. Erityisen tärkeäksi vaiheeksi muodostui työskentely Firenzen lähettyvillä sijaitsevan legendaarisen keraamikon Marcello Fantonin ateljeessa.

– Rakastuin keramiikkaan, koska se on materiaalina niin moniulotteinen rajattomine mahdollisuuksineen. Siitä löytyy koko ajan lisää opittavaa.

Anna käyttää teoksissaan kaikkia mahdollisia tekniikoita. Hän rakentaa ja työstää käsin, dreijaa ja valaa niin kivitavarasta kuin posliinista.

– Olen aina ollut kiinnostunut muodoista, varsinkin orgaanisista. Saaristo ja meri ovat minulle ikuinen inspiraation lähde. Olen kiinnostunut löytämään ihmisten sisimmän olemuksen, toisin sanoen sen tietoisuuden, joka loppujen lopuksi yhdistää meidät kaikki.

Anna on säilyttänyt talossa kaiken vanhan, mikä vain on ollut säilytettävissä. Loput on tehty uudelleen vanhaa mukaillen, kuten ulko-ovet. Keittiön edustalle on valmistumassa auringossa kylpevä terassi, jossa on ihana syödä.

Alakerran keskipisteeksi on muodostunut suuri halli, jonka yhtä seinää peittävään hyllykköön mahtuvat niin olkihatut kuin muutkin huvila-asusteet. Yhdestä ovesta pääsee olohuoneeseen ja toisesta keittiöön, jonka ison pöydän ääressä istutaan usein iltaa. Keittiön kautta on kulku kylpyhuoneeseen sekä yläkertaan, jossa ovat Annan ja hänen poikansa huoneet sekä vierashuone.

Kaikki tilat ovat valoisia. Vaikutelmaa korostavat hohtavan valkoiseksi maalatut seinät.

– Haen sisustuksessa jonkinlaista rauhaa. Minulla on niin paljon valkoista, koska väsyn nopeasti muihin väreihin. Valitsen kankaat ja muut sisustuksen korostukset vuodenaikojen mukaan, Anna kertoo.

Huonekalut ovat vanhoja ja pääosin Annan kaupunkikodista. Siellä hänellä on nykyisin vain moderneja huonekaluja. Myös talon alakerrassa oli jäljellä jonkin verran tavaroita, jotka nyt maustavat kokonaisuutta ja muistuttavat kalastajatilan menneisyydestä.

Anna on myös entistänyt itse kalusteita, kuten keittiössä olevan säilytyskaapin ja hyllykön.

– Sinisen kaapin alaosa oli olemassa, ja halusin siihen sopivan yläosan. Toisen seinän hyllykön tein kokonaan vanhoista laudoista.

– Muutamasta huoneesta edelleen puuttuvat lattialistat on tarkoitus asentaa ennen pitkää paikoilleen, Anna naurahtaa.

Parasta on edetä hitaasti, taloa arvostaen. Välillä pitää myös olla aloillaan ja ihan vain nauttia saavutuksistaan.

– Alussa ihmettelin, mitä kaikki minun tavarani tässä talossa tekevät. Nyt tämä on alkanut tuntua siltä uudelta, vanhalta paikalta.

Anna on myös sitä mieltä, että maalla ei saa olla liian modernia. Hänellä on kyllä sisällä wc, mutta hän käyttää mielellään ulkohuussia.

– Vietin lapsuuteni kesät isovanhempieni luona melko alkeellisissa olosuhteissa. Sieltä periytyy käsitys, että kesäkodissa pitää olla hieman vanhanaikaista. Sellainen kesäelämä on ihanaa.