Vanha Immilän kyläkoulu paistattelee päivää okrankeltaisena ja kantaa lämpöasteisiin katsomatta lämpimän sympaattista Willasukka-nimeään. Ruokasalissa pönttöuunin kyljessäkin roikkuu hauskasti henkarissa jättikokoinen villasukka, jonka on neulonut talon isännän täti.

Jos ei helteillä, niin viileämpinä päivinä koko perhe, Mirka Lamminluoto, Mika Järvinen ja kahdeksanvuotiaat kaksoset Mea ja Miika, kulkevat usein kotinsa lankkulattioilla villasukat jaloissaan. Lasten mielestä ilman villasukkia pärjää, mutta kesästä ei voi selvitä ilman jäätelöä.

Perhe asui ennen omakotitalossa Nurmijärvellä, mutta kolmisen vuotta sitten he muuttivat Nastolan liepeille Immilän kylän maalaisidylliin Ruuhijärven rannalle. Lapsista Mea ei muista enää vanhasta kodista kuin sen, että se oli sininen ja pienempi. Muistikuva on oikea, sillä nykyinen kotitalo on karkeasti laskettuna yli kolme kertaa suurempi. Kaikkiaan yli 600-neliöisessä entisessä koulurakennuksessa on 21 huonetta.

Talo on jaettu kahdeksi erilliseksi puoleksi 90-luvun alkupuolella, jolloin kaksi perhettä perusti sinne perhekodin. Pieni hetki tosin mietittiin, josko lasten Helsingissä asuva setä perheineen tai toiset isovanhemmat olisivat halunneet muuttaa talon puolikkaaseen seinänaapureiksi. Lopulta toinen puoli päädyttiin tekemään majoitus- ja juhlatilaksi.

Ainakaan vielä ratkaisu ei ole häirinnyt sosiaalisen perheen yksityisyyttä. He kutsuvat mielellään ystäviä, sukulaisia ja tuttuja kotiinsakin kyläilemään. Parhaillaan vierailemassa on Mirkan äiti, josta on niin paljon apua, ettei tytär raaskisi päästää häntä pois.

– Rakastan, että meillä on ihmisiä. Tuntuu, että täällä ihmiset ja lasten kaverit käyvät enemmän kylässä, vaikka matkaa tänne voi olla kymmenenkin kilometriä, Mirka sanoo.

Myynti-ilmoituksen valokuvat houkuttelivat pariskunnan ajelemaan aikoinaan reippaat sata kilometriä Päijät-Hämeeseen. Pitkään myynnissä ollut kyläkoulu ei näyttänyt paikan päällä aivan yhtä kauniilta kuin kuvissa. Se oli ollut perhekotitoiminnan loputtua 2010-luvulla tyhjillään ja satunnaisesti kesämökkinä. Vaikutti, että talo oli hyvää vauhtia ränsistymässä. Onneksi katto sentään oli kunnossa.

– Jos järveä ei olisi, niin tuskin olisimme tätä ostaneet, Mirka sanoo rehellisesti.

Mika mietti ensimmäistä kertaa paikalle ajaessaan, mihin keskelle metsää he ovatkaan menossa. Osin tunne johtui reittivalinnasta, sillä toisesta suunnasta kulkevaa kylätietä elävöittää oma myllykahvilakin.

Vaikka Mirka ja Mika etsivät uudeksi kodikseen vanhaa hirsitaloa, he kävivät katselemassa myös moderneja taloja Kouvolan asuntomessuilla. Kun pariskunta ajeli sieltä kotiin, kiinteistövälittäjä soitti, että heidän ostotarjouksensa vanhasta koulusta oli hyväksytty. Asiaa juhlistettiin pysähtymällä ostamaan suklaata.

– Minulle iski aivan järkyttävä ostokrapula saman tien, että mitä menin tekemään. Emme ole naimisissa, joten sanoin Mikalle, että tällaisen talon osto on pahempi asia kuin naimisissaolo, Mirka naurahtaa.

Kodin puolella huoneita on noin puolet kokonaismäärästä. Vaalea yleisilme ja neljään metriin ulottuva huonekorkeus antavat avaruutta. Olohuoneen valkoiseksi maalatut hirret eivät ole ihastuttaneet somessa, mutta ne ovat edellisten omistajien kädenjälkeä. Toisaalta Mirka ei olisi välttämättä ihastunut taloon, jos olohuoneen yleisilme olisi ollut tummempi.

– Rakastan valkoista ja vaaleutta kotona, mutta en päälläni vaatteissa, Mirka kuvailee tyyliään.

Keittiön ja olohuoneen vieressä ovat ruokasali ja pari makuuhuonetta. Valoisan sisäterassin perhe on nimennyt teehuoneeksi. Siellä grillattiin remontin aikana makkara jos toinenkin.

Alakerran kaksi makuuhuonetta on sisustettu Mirkan aikuisten tyttärien ja Mikan Prahassa asuvan 17-vuotiaan pojan vierailuja varten. Kun he eivät ole paikalla, huoneissa voi yöpyä vieraita.

Mirka ja Mika ovat innokkaita saunojia, joten myös rantasaunan lisäksi alakerran sauna on tärkeä. Yhteistä aikaa vietetään usein saunomalla lasten mentyä nukkumaan.

– Saunon mieluummin sisällä kuin rantasaunassa. Ennen sähkön kallistumista saunoimme melkein joka ilta, Mirka sanoo.

Toiseen kerrokseen noustaan Mikan rakentamia ja Mirkan hempeän vaaleanpunaiseksi maalaamia portaita pitkin, jotka kulkevat vuosikymmenien jälkeen taas alkuperäisellä paikallaan.

Yläaulassa on vastassa varsinainen pupulandia. Aitauksestaan tervehtivät suloiset rescue-puput Neilikka ja Manteli. Ei ihme, etteivät lapset ole yhtään harmissaan, vaikka aulaan suunniteltu leffahuone ei toteutunut. Heidän omat huoneensa ovat yläkerrassa vanhempien makuuhuoneen ja kylpy- ja kodinhoitohuoneen lähellä.

Jos palaa ajassa reilun sata vuotta taaksepäin, vanhempien makuuhuoneen paikalla on ollut opettajan asunto. Nyt sieltä avautuu terassi kuin komentosilta, josta näkyy idyllisesti pihapiirin yli järvelle. Samaan vanhempien makuuhuoneeseen perhe myös majoittui, kun se muutti taloon koronakeväänä. Mirka muistelee, että olo oli kuin muumeilla. Vähän viileää oli, jääkaapissakin taisi olla astetta lämpimämpää.

Viime talvenkin he nukkuivat koko perheen voimin samassa pönttöuunin lämmittämässä makuuhuoneessa.

–Välillä oli vähän nenä huurussa, Mika muistelee.

Onnekkaasti tietoa on karttunut myös koulun rakentamisesta. Tallessa on vuoden 1898 syksyltä sanomalehti-ilmoitus julkisesta urakkahuutokaupasta. Siinä tarjotaan sananmukaisesti kansakoulun kivijalka, ylöshakkuu ja vesikatto rakennettaviksi niin, että urakoitsijoilta vaaditaan takausta työn kelvollisuudesta ja edellä saaduista rahoista.

Aiempi omistaja on jättänyt myös vanhoista kouluajoista pohjapiirroksen, joka on nyt ruokasalissa tauluna. Kun alakoulun opettajan asunto oli yläkerrassa, yläkoulun opettaja asui alakerrassa. Alun perin alhaalla oli yksi iso luokkahuone, keittiö ja eteistilat. Koulun laajennuksessa 1930-luvulla tehtiin lisäluokka alakoululaisille, ja se toimi myös veisto- ja liikuntasalina.

Eräs kouluaikoihin ulottuva hauska kohtaaminen sattui avoimien ovien aikaan, jolloin paikallinen mies tunnisti vielä nurkan, jossa oli seissyt rangaistuksena vetäistyään luokkatoveriaan letistä.

– Talo on kyläläisille vanhana kouluna myös osa heidän elämäänsä, siksi olemme myös järjestäneet avoimia ovia ja erilaisia tapahtumia, Mirka sanoo.

Vanha hirsitalo on tottunut lapsiin, sillä koulutoiminnan loputtua 60-luvun lopulla siellä aloitti Lahden kaupungin kesäsiirtola. Niiltä ajoilta Mirka näyttää mainospostikortteja, joiden etupuolta koristaa talo taiteiltuna.

Kun Lions-liittolaisia vieraili majoitus- ja juhlatilapuolella, eräs heistä muisti paikan myös lapsuudestaan kesäsiirtolana. Miehen antamista vanhoista valokuvista voi nähdä, että talo oli ennen ulkoväriltään vaaleanpunainen.

Ilman suurta urakkaa talo ei näyttäisi nykyiseltään. Mirka ja Mika remontoivat ennen muuttoa viikonloppuisin ja yöpyivät lähistöllä, koska taloon ei tullut juoksevaa vettä.

Pari on remontoinut pääosin kahdestaan, vaikka aiempaa kokemusta ainakaan yhtä mittavasta remontista ei ollut. Kantapään kautta tuli opittua, että työjärjestys olisi voinut olla paikoin järkevämpi. Kodinhoitohuoneen lattian uudet laatat olisivat vaikkapa voineet löytää paikkansa ilman lattian purkua.

– Jos remontoisin uudelleen, suunnittelisin paremmin ja kysyisin asiantuntijalta enemmän, Mika vinkkaa.

Mirka nauraa, että sattumalta miesluola majoituspuolelle valmistui ensimmäisenä tilana. Heillä oli sopimus, ettei Mika puutu sisustukseen, jos saa miesluolansa.

– Tai miesluola oli ensimmäisten valmistumaisillaan olevien joukossa, Mika yrittää pelastaa tilannetta.

Ainakin remontti alkoi keittiöstä. Purkuun lähtivät perhekodin kaksi erillistä keittiötä, joiden välillä oli sivustalta kulkuyhteys. Siitä remontti eteni rossipohjaan. Ennen kuin alkuperäiset lankut paljastuivat, oli poistettava kuusi kerrosta kaikenlaista pintamateriaalia. Summattuna kodin puolelta olohuoneesta, keittiöstä ja ruokasalista kipattiin kottikärryillä ikkunasta noin 80 kuutiota hiekkaa ja sammalta. Se korvattiin kauttaaltaan puolella metrillä kutteripurua.

Koronakeväänä oli aikaa remontoida, sillä yleisurheiluasiantuntijana ja valmentajana työskentelevällä Mikalla oli vähemmän töitä ja silloin vielä keskusrikospoliisissa virassa ollut Mirka teki etätöitä.

Paikkakunnan ja kodin lisäksi Mirka päätti vaihtaa myös töitään ja jätti viisitoista vuotta poliisina taakseen. Uuden työpaikan tykypäiviä onkin jo ehditty viettää Ruuhijärven rannalla. Eräs kollegoista ei nukkunut hyvin, koska Mirka kertoi kotinsa kiltistä kummituksesta.

Viime kesä alkoi ikimuistoisesti Mirkan tyttären ylioppilasjuhlilla. Niitä varten talo sai uutta maalia pintaansa, jolloin edellisten omistajien aikaan yhteen sivustaan maalattu pieni possukin peittyi kaksosten harmiksi. Tänä kesänä on luvassa ainakin Lamminluodon sukujuhlat.

Majoitus- ja juhlapuoli on jo paikoin täynnä. Mirka uskaltaa haaveilla, että majoituspuoli työllistäisi hänet joku päivä kokonaan. Tällä hetkellä hän tekee osan viikosta töitään etänä. Niinä aamuina, jolloin täytyy mennä toimistolle, kello soi aamuneljältä.

Omaa pihaa kauemmaksi ei tarvitse välttämättä lähteä uimaan, leikkimään tai kisaamaan. Uusimpana leikkimökin ja puumajan rinnalle on valmistumassa seiväshypyn vauhtialusta, jonka Mika rakentaa olohuoneen vanhoista seitsemän sentin paksuista lankuista.